Minä olen huono setvimään ihmissuhteissani olevia ristiriitoja. Osaan kyllä keskustella asiallisesti, kertoa omista tuntemuksistani ja miltä tilanne mielestäni näyttää, mutta en osaa tehdä juuri mitään, jos vastassani on muuri tai hyökkäilevä ihminen. Silloin yleensä joko sorrun mielistelyyn tai vetäydyn.
Varsinkin aiemmin ristiriitatilanteet ovat saaneet minut vetäytymään ja jopa pyytelemään anteeksi silloinkin, kun siihen ei ole syytä. Mielistely asuu minussa syvällä, ja se onkin usein reaktioni toisen ihmisen mielipahaan.
Aiemmin olin vielä enemmän varpaillani ihmisten suhteen kuin nykyään: silloin tarkkailin melkein jokaista toisen elettä ja sanaa vinkkinä siitä, että mahtaakohan toinen olla pahoittanut mielensä. Se oli älytöntä ja nykyään olekin yrittänyt opetella siitä pois ja rennompaa asennetta tilalle, ja luottaa siihen, että toinen kertoo (tavalla tai toisella), jos loukkaantuu. Enää en varsinkaan ala tulkita toista ihmistä ja yrittää päätellä siitä, mitä toisen päässä liikkuu. Tuossa on nimittäin jo liian monta liikkuvaa osaa ja virhepäätelmien mahdollisuus on enemmän kuin todennäköistä. Tulkinnat siis sikseen ja luottoa siihen, että ystäväni/tuttuni osaa ihan itse tavalla tai toisella, heti tai ajan myötä kommunikoida mielipahansa minulle.
Onhan niitä ihmisiä, jotka vetäytyvät muurinsa sisään murjottamaan. En oikein tiedä, miten sellaiseen suhtautuisi, kun siinä minun pitäisi taas päätellä, että jotain on pielessä, mutta minulle ei viestitä, että mitä. Ehkä parempi onkin jättää tulkinnat sikseen ja jättää murjottaja muurinsa sisään, jos yhteydenottoni eivät tuota tulosta. Mitä ihmettä muuta voisin tehdäkään kuin kommunikoida? Anellako pitäisi?
Taidan olla myös aika tyhmä, kun usein en edes huomaa, että toinen on jostain pahoittanut mielensä. Toinen saattaa vain ehkä alkaa käyttäytyä oudosti, jos sitäkään. On hankala tehdä mitään, jos ei itsekään tajua jonkin asian olevan pielessä. Ajatustenlukija en ole ja tulkitsemaan en ala.
Ei riiteleminen pelkästään pahasta ole, se riippuu ihan riidasta ja mikä sen tavoite on. Jos tarkoituksena on toisen alistaminen omaan tahtoonsa, niin eihän se hyvältä kuulosta, mutta jos tarkoituksena on selvittää väärinkäsityksiä, purkaa tunteitaan (sitä mielipahaa, joka on syntynyt toisen käytöksestä) ja saada itsensä ja tunteensa esille, niin mikäpä siinä. Parempi riidellä kuin haudata paha olo sisäänsä tai kävellä pois kuvitellen toisesta (ja ehdottomasti myös itsestä) kaikenlaista.
Nykyään näyttää olevan liikkeellä sitäkin, että lokaa toisen niskaan heitetään netin kautta. Kun toinen heittää syytökset tekstiksi johonkin netin nurkkaan ja vetäytyy kuurona muurinsa sisään, eli ei suostu ottamaan vastaan mitään puhetta tai kirjoitusta, niin sitten toiselle ei jää muuta vaihtoehtoa keskusteluun kuin kirjoittaa vastine johonkin toiseen paikkaan. Miksi henkilöt eivät keskustelisi ennemmin keskenään? Pakkoko tuollaisia juttuja on roiskia pitkin ja poikin? En minä ainakaan haluaisi moista.
Yksi ikävimmistä riitojen muodoista on mielestäni ehdottomasti se, kun toinen kostaa kokemansa mielipahan hylkäämällä toisen täysin, sulkemalla kaikki kommunikaatiokanavat, usein vielä kertomatta syytä moiseen. Tämä on tavallaan ehkä helpoin tie heittää puukkoa toista kohti, mutta mitä siitä loppujen lopuksi muuta hyötyy muuten kuin että kokee saavansa "ansaitusti" kostaa toiselle? Oikeastaanhan siinä vain tulkitsee tilanteita miten tulkitsee, nostaa itsensä toisen yläpuolelle ja osoittaa kommunikointikyvyttömyytensä.
Ainahan ristiriitoja ei pysty ratkomaan eikä joitakin ehkä edes tarvitse/kannata ratkoa. Silti minusta tuntuu, että turhan moni ristiriita on vain seurausta jostain virhetulkinnasta ja kommunikointikyvyttömyydestä. En minä ole täydellinen, enkä minä osaa käyttäytyä ja olla siten, että joku joskus jossain tilanteessa ei voisi pahoittaa mieltänsä. En minä pahaa todennäköisesti tarkoita, vaan olen vain sosiaalisesti kömpelö ja arka, ja kommunikointikyky on mitä on. Voin vain yrittää tehdä parhaani siltä pohjalta, että noin yleisesti ottaen tahdon hyvää ihmisille.
2 comments:
Ei tarvikaan olla ja käyttäytä siten, että ottaa koko ajan muut sataprosenttisesti huomioon. Se on ensinnäkin mahdottomuus, toiseksi se ei tee hyvää kenellekään.
Tunnen henkilön, joka loukkaantuu kaikesta. Alussa minulla oli huono omatunto joka kerta kun onnistuin tarkoituksetta loukkaamaan häntä, pikku hiljaa olen ymmärtänyt että hän itse paisuttelee asiat jumalattoman kokoisiksi ja pistää reaktionsa aina "huonojen kokemuksien" piikkiin.
Enää en kuuntele sitä, koska tiedän ettei ole mitään järkeä pyytää anteeksi, saati sitten selittää asian oikean laidan - takaisin tulee aina vastaselittelyjä ja torjumisia. Parin päivän jälkeen kaikki on taas hyvin.
Olen ottanut periaatteeksi ja tavaksi sanoa ihmisille suoraan, jos he loukkaavat minua tai jos he tekevät mielestäni jotain tyhmää - en ensinnäkään halua olla samanlainen kuin yllä mainittu henkilö, ja näin vältän oman selän takana pahan puhumisen parhaiten. Ihan rauhallinen huomautus "loukkaat mua kun sanot noin" riittää. Ihmiset kavahtaa ensin suorasanaista, mutta ymmärtävät kyllä ajan mittaa minkä palveluksen heille tekee.
Kirjoitat asiaa. On hyvin vaikea päästä eroon "kaikkien miellyttämisestä", vaikka tietää sellaisen toimintatavan olevan itselleen vain haitallinen. Tuo miellyttämisentarve tekee välillä olon kyllä tosi vaikeaksi.
Olen myös joskus muinoin törmännyt ihmisiin, jotka loukkaantuvat tosi helposti. Se on jotenkin hämmentävää... kun yleensä heidän kanssaan voi olla vielä hankala keskustella asiasta. Kai tuo toteamasi toimintatapa on silloin ihan kelvollinen, eli antaa ajan parantaa. (Olen tosin huomannut, että minulla helposti asiat jäävät painamaan, jos niitä ei käsitellä.) Jotkuthan eivät tykkää käsitellä vaikeita asioita puhumalla lainkaan ja toisethan saattavat kyetäkin keskusteluun, kunhan tunnemyrsky on laantunut. Kai nämä "tavat" oppii toisesta ihmisestä, kun tutustuu paremmin.
Hienoa, että pystyt suorapuheisuuteen. Minä en siihen vielä kykene, mutta ehkä opin harjoittelulla paremmaksi. Eihän ihmiset keskimäärin varmaan pidä siitä, että suoraan sanotaan, mutta on se ainakin rehellistä ja suoraa, ja siten ehkä välttää väärintulkintoja. Kai se tosiaan niin on, että suorapuheisuuteenkin tottuu, jos siihen ryhtyy (siis sekä vastaanottaja että sanoja :)
Post a Comment