Mietin eräänä päivänä erästä kammottavan epämieluisaa työtehtävää pakertaessani, että kuinka järjetöntä juuri minun on tehdä sellaista itselleni karmean vastenmielistä hommaa, joka on vain silkkaa heikkouksieni kanssa painimista, aikaa vievää ja lopputulos korkeintaan kelvollinen. Luonnollisestihan en voi mennä asiasta valittamaan, koska eihän töissä saa olla heikkouksia ja "kaikkea" pitäisi osata. Ne heikkoukset pitää vain osata peittää hyvin ja minä en aina jaksaisi.
On uskomattoman turhauttavaa taistella heikkouksiensa kanssa. Joku voisi ajatella, että ainahan omia heikkouksiaan voi kehittää, mutta mielestäni rajansa kaikella. Jotkut asiat eivät vain luonnistu juohevasti, vaikka kuinka yrittäisi opetella ja tehdä. Ja voin sanoa yrittäneeni. On vain niin älyttömän turhauttavaa miettiä kerta kerran jälkeen joitain samoja asioita, kompastella, tuskastella ja stressata päiväkausia, kun joku toinen hoitaa vastaavan homman näppärästi melkein harrastuksenaan. Minä taas saan hämmästellä Murphyn lain aivan uskomattoman tarkkaa toteutumista joka ikisessä työtehtävään liittyvässä asiassa.
En ihmettele, että itseäni välillä stressaa. Onneksi sentään suurin osa työstäni on melko helposti soljuvaa, mutta kun se pieni osa on sellaista, joka takkuaa joka ikinen kerta, aiheuttaa stressiä, suorastaan raivoa (joka täytyy peittää) ja epäonnistumisen tunteita, niin se hiertää... ja hiertää ja hiertää. Tulee perusteettomasti sellainen olo, että ei osaa mitään.
On uskomatonta, miten erittäin vastenmieliseen työhön liittyvät henkilötkin alkavat jossain vaiheessa ärsyttää: ei tarvitse kuin nähdä sellaisen ihmisen naama tai kuulla ääni, niin mieli on jo valmis raivoamaan ja kapinoimaan, vaikka kyseessä ei olekaan kyseisen henkilön vika. On tosin tunnustettava sekin, että työn vastenmielisyyttä kyllä lisää se, jos sen parissa häärää ihmisiä, joiden työtapa ärsyttäisi muutenkin (ilman sitä vastenmielistä hommaakin). Olen päässytkin (erittäin rauhaa rakastavana ja rauhallisena ihmisenä) harjoittelemaan itsehillintääni. Tekisi niiiiin joskus mieli vähän avautua... vaikka samalla tunnen uskomatonta syyllisyyttä siitä, että olen huono ja jotenkin näyttää siltä, että haluaisin ikään kuin puolustaa itseäni haukkumalla toista hänen työstään... vaikka oikeasti toisen työtapakin ärsyttää. Kumpi ärsyttää siis enemmän, toisen työtapa vai ällöttävä työ?! Ällöttävä työ, koska se vie enemmän aikaa.
On inhottavaa tuijotella omia heikkouksiaan ja yrittää peitellä niitä. Se pidemmän päälle stressaa tosi paljon eikä välttämättä stressikään riitä: jopa viha ja raivokin saattavat heikkona hetkenä tulla puristamaan sisuksiin ja niiden sisällä pitäminen vasta rankkaa onkin.
Onhan se tietysti normaalia, että työhön kuuluu osia, jotka eivät joko miellytä tai ole oikein oman osaamisalueen mukaisia. Kai se kuuluu hyväksyä, vaikka ei huvittaisikaan. Olisi kuitenkin ihanaa tehdä työtä, jossa voisi kokea olevansa vahvoilla osaamisensa puolesta. No, ehkä joskus sitten tulevaisuudessa...
3 comments:
Kovasti jaksamista tuohon haastavaan urakointiin, mitä lieneekään!
Voimia!
Ja hyviä pyhiä :).
Kiitos teille :) Ihanaa pääsiäistä :)
Post a Comment