Monday, June 29, 2009

Suuntana vaihtoehdottomuus

Teoriassa ainakin tuntuu siltä, että vaihtoehdot elämän eri osa-alueilla lisääntyvät koko ajan. Kun hyvinvointi ja vauraus lisääntyvät (näinhän meille hoetaan riippumatta siitä, mikä todellisuus on), luulisi erilaisten valintojenkin lisääntyvän, mitä elämään tulee, mutta ei siltä näytä. Oikeasti kun ympärilleen pälyilee ja poliitikkojen ja muiden päättäjien toiveita, puheita ja päätöksiä seurailee, niin huomaa todellisuuden olevan jotain muuta. Tässä esimerkkejä:

- Ainoa oikea työmuoto on kokopäivätyö. Siihen pyritään, vaikka työtä ei riitä nyt eikä tulevaisuudessa kaikille.
- Eläkeikä kaikille samaksi ja mahdollisimman korkeaksi riippumatta työstä. Myös osa-aikaeläkettä karsitaan (siis ikärajaa nostetaan eli vaihtoehtoja vähennetään).
- Opiskelu nopeammaksi: mahdollisimman pian putkesta sisään ja putkesta ulos, kaikki samalla tavalla tahdissa marssien, eli ei juuri vaihtoehtoja eikä joustoja, vaikka voisi kuvitella mahdollisimman laajan osaamisen olevan tulevaisuudessa "myyntivaltti".
- Terveydenhuollossa on vain yksi ja ainoa totuus, jota noudatetaan kirjaimellisesti. Jos apua sattuu saamaan jotenkin muuten kuin terveydenhuollon hyväksymällä tavalla, se on väärin. Vaihtoehtoisia hoitomuotoja pyritään siis rajoittamaan ja kahlitsemaan ja usein sen tekee henkilöt, jotka eivät näistä hoidoista mitään tiedä.
- Ruokaympyrä on ainoa oikea ruokavalion malli jokaiselle suomalaiselle ja itselle sopivia räätälöityjä malleja katsotaan pahasti kieroon.
- Ainoa oikea asumisen muoto on pienehkö kerrostalo-osake kaupungin jossain isohkossa lähiössä. Vuokralla asumista pidetään köyhien kohtalona ja tavoite on sitoa ihminen lainan avulla jatkuvaan pakkotyöhön, jotta pienen, ahtaan luukkunsa saa elinaikanaan maksettua.
- Edelliseen liittyen ainoa oikea tapa on saada työpaikat myös kaupunkeihin, jotta ihmiset pääsevät "viihtymään" pieniin ylihinnoiteltuihin luukkuihinsa ja nauttimaan naapureiden elämänmenosta ja autojen jatkuvasta hurinasta. Hyvinvointihan "tunnetusti kasvaa" tiiviissä yhteisössä (joopa joo, kyllähän sen näkee).
- Autokin on syytä omistaa, ja sillähän saa mennä melkein minne tahansa - lukuisat kaupunkien keskustoihin nousevat parkkihallit mahdollistavat moisen, jos vain kukkaron pohjalla killuu vähänkin enemmän lantteja. Joukkoliikennettähän tietysti kannatetaan, mutta oikeasti sitä ei tueta (eli kaupunkien ulkopuolella on varsin vaikeaa päästä pienille paikkakunnille) ja yleinen ajatusmallikin tuntuu olevan, että "sitä käyttävät vain köyhät ja muut ituja vetävät hipit".
- Ainoa oikea maanviljelyksen muoto näyttää olevan mahdollisimman tehokas muoto käyttäen eteläisempiä alueita vertailukohtina huolimatta siitä, että ilmasto-olosuhteet eivät moista vertailua täällä pohjoisessa tue. Suuntana on varmaankin myös se, että pian kasvatetaan rehuja vain siellä, missä se on ilmastollisesti ja taloudellisesti kannattavinta. Ja mehän hyödymme tästä, joo-o? Eli raahataan hyvin lannoitettua ja myrkytettyä sapuskaa toiselta puolelta maapalloa (josta metsät on kaadettu nurin) jos siellä nyt sitten sattuu olemaan poliittisesti rauhalliset olot ja myrsky ei ole vienyt satoa.

Siis mahdollisimman tiiviiksi, tehokkaaksi ja kaikki samoja polkuja kulkeviksi. Miksi minusta tuntuu, että tämä ei lisää hyvinvointia? (Kai niitä vaihtoehtojakin on, mutta vaatii melkoista rohkeutta uskaltautua irti perinteisestä oravanpyörästä, kun suunta on mikä on.) Joku hyötyy tästä kurjistamisesta, koska eihän muuten suunta olisi tämä. Veikkanpa, että hyötyjät eivät istu köyhien ja keskituloisten (eli suuren massan) joukossa... Tämä vaihtoehdottomuuden ilmassa leijuva "ihanne" inhottaa minua, kun mahdollisuudet muuhunkin olisi olemassa, jos tahtoa ja osaamista siihen olisi.

5 comments:

Hehkuvainen said...

Kihisin yhtenä päivänä palomiesten eläkeikää koskevan uutisen takia. Eivät siis laskeneet eläkeikää, vaikka olisihan se nyt kerrassaan järkevää. On aivan typerää, että eläkeikä asetetaan samaksi työstä riippumatta. Palomiesten kohdalla kyse voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa olla ihmishengistä - palomiesten tai pelastettavien. Ei mitään järkeä, ei.

Huopalintu said...

Löysin sun blogin joku aika sitten,-mielenkiintoisia ajatuksia! Olen samaa mieltä tuosta vaihtoehdottomuudesta. Yksi mikä minua on myös ärsyttänyt pitkään, on tiettyjen ammattien arvostamattomuus yhteiskunnassa, eli esim. taide- ja käsityöalan ihmisillä ei ole käytännössä mahdollisuutta kuin harvoilla elättää itsensä ammatillaan. Luova ihminen "pakotetaan" muihin töihin ja arvokas taito jää hyödyntämättä.

Nan said...

Hehkuvainen: on tosiaan monia töitä, joita ei välttämättä pysty enää vanhempana tekemään. Jotkut pystyvät, mutta ei kaikki. Ei siitä (terveyden riittämättömyydestä) saisi rangaista. Oikeasti vaihtoehtoja työmarkkinoilla ei paljon ole, jos terveys heittelee ja ikää on paljon (varsinkaan näillä työttömyysluvuilla).

Trina: kiitos vierailustasi! :) Olen samaa mieltä kanssasi tuota taide- ja käsityöalojen arvostamattomuudesta: ei tuota hienoa alaa arvosteta ja paljon heitetään sitä kautta hukkaan. Ihannehan olisi, että kaikki pääsisivät tekemään itselleen sopivimpia ja luontevimpia asioita, mutta ei se oikein ole mahdollista, kun kaikkialla kuulutetaan lähinnä oikeanlaista persoonaa ja aukotonta CV:tä (eli vain yhden kaltaista ihmistyyppiä). Vaikka kannatankin sitä, että jotain työtä olisi hyvä ainakin joskus tehdä, niin pakottaminen johonkin itselleen sopimattomiin hommiin ei ole hyvästä.

AAMU said...

Onhan tilanne ällistyttävä: 'kunnon' ihminen tekee valintoja (eli on oikeastaan valinnan pakko eikä vapaus), ja todellisen valinnan mahdollisuudet ovat käytänössä niillä, joilla on rahaa valintojensa toteuttamiseen.

Ja ´todellisten' valintojen vaihtoehdot on tiukasti rajattu, niin kuin kirjoitit; kunnon vaihtoehtoja ei käytännsä ole tai vaativat melkoista irtisanoutumista systeemeistä.

Onneksi meissä kihisee "muutosvastarintaa", kuten yhteiskunnan "uudistajat" sitä mielellään kutsuvat.

Nan said...

Aamu: vapaita ovat todellakin he, joilla rahaa on. Me muut olemme enemmän tai vähemmän sidottuja oravanpyörään ja sitä kautta tietynlaisiin paikkakuntiin, asuntoihin, elämäntilanteisiin jne. Rajattu on se alue, josta me tavalliset tallaajat "saamme" valita.

Jonkinlainen muutosvastarinta olisi hyvä. Kuolleen kalan lailla kelluminen ja ajelehtiminen johdattaa johonkin, mutta mihin? Ei välttämättä mieluisaan suuntaan, vaan sinne suuntaan, mihin yhteiskunnan "vahvat" meitä vievät (lisärajoituksiin?). Muutosvastarinta toisi uusia terveitä tuulia, uusia ratkaisukeinoja ja vaihtoehtoja. Se olisi hyvä.