Wednesday, July 01, 2009

T-paitoja, t-paitoja, loputtomasti t-paitoja - viikko 9

Vaatekaapissani on pinottuna hurja määrä t-paitoja. Tarkkaa lukumäärää en edes uskalla laskea, mutta eiköhän niitä kymmeniä ole, ja niistäkin vain noin 10 paitaa on aktiivisessa käytössä ja muutama lisäksi satunnaisesti. Joitain voisin lisäksi käyttää, mutta eihän kukaan tosiaankaan noin montaa paitaa tarvitse. Niitä vain kertyy ja kertyy, kun halvalla saa ja joskus jopa ilmaiseksikin.

Romuprojektiin liittyen laitoin korkeasta t-paitapinostani kaksi paitaa kierrätykseen. Enemmänkin voisin laittaa, kuitata kerralla monta viikkoa romuprojektia, mutta joskus tulevaisuudessa sitten. Osan paidoista taidan viedä varastoon ja kaivella niitä sieltä sitten joskus esille, jos kaipaan tai viimeistään muuttaessani. Ei kai käyttämättömiä (sinänsä hyviä) t-paitoja kannata turhaan kaapissa pitää tilaa viemässä.

Minulla on monta varsin kaapumaista t-paitaa, joista en tiedä, mitä niille tekisin. En useinkaan liiku "teltta" päällä ihmisten ilmoilla ja jotkut paidoista ovat varsin ruman värisiäkin. Ehkä osalle saisi käyttöä yöpaitana, mutta en tiedä sitten, mitä lopuille tekisi. Ehkä t-paidat ovat vain vaatteita, joita käytetään aikansa ja sitten heitetään pois (eli kierrätetään). Ehkä ajatukseni tuotteen käyttämisestä loppuun ei oikein toimi t-paidan kohdalla, koska niitä näyttää suorastaan mystisestikin kantautuvan kotiin asti pinoutumaan ja eihän tuollaista pinoa voi loputtomasti kasvattaa.

2 comments:

ipo said...

Mä olen siirtänyt T-paidoista (kuten myös sukista) huonoimmat siivousräteiksi. Mulla on myös ihan kummallisen paljon vaatteita, vaikka suurin piirtein välttelen shoppailemista. Eikä toisaalta KIVOJA vaatteita ole kuitenkaan tarpeeksi. Omituista.

Nan said...

Siivousrättejä, sehän onkin hyvä idea! Minustakin on kummallista se, miten hyviä vaatteita on aina niin vähän ja aina jotain puuttuu, vaikka kaapit pursuilevat ja jostain ihmeestä näyttää joskus ilmestyvän jotain uuttakin. Mystistä :)