Sunday, August 02, 2009

Kaikkea turhaakin sitä kertyy - viikko 14

Vuosien varrella kertyy kyllä uskomaton läjä tavaraa, jos yllättävän iso osa osoittautuukin itselle turhaksi tai romuksi. Tällä viikolla romuprojektiin liittyen luovun läjästä itselleni turhaa tavaraa. Viime viikon harrastuksiini liittyvien ostosteni vuoksi (4 kpl) tämän viikkoinen poistokiintiöni on kuusi:

- Jalkakylpy: oli ihana aikanaan saada jalkakylpy, mutta käytössä se osoittautui sekä epäkäytännölliseksi että turhaksi. Kylpyvärkki ei tehnyt jaloille oikeastaan mitään: veden liike oli niin vähäinen, että minkäänlaista hieromista ei ollut. Johtokin oli niin lyhyt, että ilman jatkojohtoa kylvyn käyttäminen ei oikein onnistunut.

- Kirjoituskone: aikanaan kirjoituskoneeni oli itselleni suorastaan pakollinen kapistus, mutta eipä sille ole enää vuosiin ollut käyttöä.

- Rikkaimuri: oikeasti rikkaimurilla tekeekin jotain, mutta ei sellaisella, jonka kiinteä akku ei enää toimi. Tosin ilman rikkaimuriakin selviää oikein hyvin, lakaisuharja ja rätti on itselleni ihan riittävä yhdistelmä.

- Jokin mikälie kaapeli: minulla on johtoja ja kaapeleita yllin kyllin, joten en koe tarvitsevani sellaista, josta en edes tiedä, mikä se on, ja joka ei käy mihinkään laitteeseeni.

- Kiharrin: huvittaa ajatuskin, että minulla, tällaisen hiuskuontalon omistavana, on kiharrin. Suoristusrauta hoitaa tällaisen laitteen osaa paljon paremmin.

- Jokin repun osa: erääseen vanhaan reppuuni kuuluva osa oli toki kätevä, mutta kun reppu rikki mentyään meni roskiin, en taatusti tarvitse siihen kuuluvaa osaakaan enää, kun ei sitä yksinään voi käyttää.

5 comments:

Anonymous said...

Moi! Nostan hattua että pystyt luopumaan kaikesta tuosta tavarasta!

Oletko muuten jäsen BookMoochissa tai muussa sellaisessa, jossa voi kierrättää kirjojaan? Se on osoittautunut todella käteväksi ja kivaksi tavaksi päästä eroon kirjoista, joita ei halua eikä tarvitse ja saada tilalle muita, joita oikeasti haluaa itselleen.

terv. Marja

Helina said...

Hei,

olen kärsinyt masennuksesta enemmän tai vähemmän koko ikäni. olen 54-vuotias nainen. Nuorena ja lapsena elämänolot eivät tyydyttäneet: asuin köyhässä ja suuressa perheessä, ja aloin tulla viim. 12-vuotiaana skitsofrenian tapaiseen tilaan jota siivitti depressio. Koulunkäynti kompensoi asiaa jonkin verran, koska menestyin hyvin, ainakin kielissä.

Myöhemmin uskoontulo v. 1976 auttoi paljon masennuksen poistamiseksi, ja elämänkokemuksen saaminen yleensä auttoi ja suhteutti asioita. Nyt olen ollut naimisissa parikymmentä vuotta, ja sekin on tuonut väriä elämääni.
Tällä hetkellä mulla on vaihdevuodet, joihin en voi/halua käyttää korvaushoitoja. Joten konstit on keksittävä...!

Mutta yleisesti haluaisin sanoa Sinulle ja kaikille masentuneille,
että aika parantaa ... niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Rakkaudella

Helinä

Nan said...

Marja: luopuminen ei ole helppoa, mutta hyvää se on tehnyt! Kaipaan aina tilantuntua (nimenomaan tunnetta tilasta, en niinkään suunnattomia neliömääriä) ja nykyisessä asunnossani tuon tunteen saavuttaminen on todella työn ja tuskan takana. En ole kuullutkaan BookMoochista, mutta kuulostaa hyvältä palvelulta. Pitääkin tutustua :)

Helina: kiitos kommentistasi! Masennus on vaikea ja monimuotoinen "vaiva". Varmasti lapsuuden oloillasi on suuri merkitys myöhemmälle elämällesi ja masennuksen kehittymiselle, ikävä kyllä. Hyvä kuitenkin, jos tiesi on kulkenut parempaan :)

Olen samaa mieltä siitä, että aika voi parantaa. Uskon omalla kohdallani käyvän niin. Minun masennukseni taitaa enemmänkin olla "kasvukipuja": elämä on iskenyt jotenkin kovaa ja sen sulattaminen on ollut vaikeaa. Minullahan lapsuus on ollut enimmäkseen hyvä.

Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti löydät keinot helpottamaan iän tuomia vaivoja! :)

Helina said...

Hei Nan,

KIITOS Sulle, kun kommentoit!
Se ilahdutti ja virkisti. Koen elämäni tosiaan menevän yhä paremmin. Meillä on ihana koti, ja mieheni rakastaa minua - ja minä häntä. Arkipäivän vinkkeinä voisin
mainita tunnepäiväkirjan pitämisen,
Positiivarit (tosin vain muistoissa; en jaksa tällä erää paneutua päivittäin ´aamiaisiin´);
lisäksi sähköposteja paljon enemmän lähettelen kirjeitä ja KORTTEJA siskoilleni (he vastaavat...!). Yleensä se, että yritän pitää mieleni positiivisena,
on olemassa "perusilo", joka poistuu vain harvoin.

Onnea ja iloa teille, Nan ja Sinä blogin omistaja, jonka nimen olen nyt unohtanut (ei kai haittaa:)

Rakkaudella

Helinä

Nan said...

Blogin omistaja ja Nan ovat yksi ja sama henkilö :)

Hienoa, että olet löytänyt elämääsi iloa! Minä olen miettinyt jonkinlaisen henkilökohtaisen päiväkirjan aloittamista blogin rinnalle (siis sellaisen, jossa voisin vuodattaa asioita vapaammin). Lisäksi opettelen koko ajan tekemään sellaisia asioita, joista oikeasti pidän, ja jättämään vähemmälle ikäviä pakollisia asioita. Tämä on tosin työssäkäyvälle hankalaa...

Olen minäkin edistynyt :) Se ilahduttaa ja kannustaa pitämään yllä positiivista virettä. Hyviä jatkoja!