Muistoja. Paljon muistoja. Siitä huolimatta luovuin kasettikokoelmastani. Ei kasetteja hurjan paljon ollut, ehkä nelisenkymmentä, mutta paljon niihin sisältyi: nuoruuden intoa, suurta surua pienistä asioista, suurta iloa pienistä asioista, tunnelmaa ja räväkkyyttä, omituista äänimaailmaa ja pukeutumista. Silti ne myös kertoivat minusta paljon, silloisesta innokkaasta ja toiveikkaasta, mutta hieman surumielisestä nuoresta.
Kuuntelin silloin peruspoppia, lähinnä kotimaista. Joukkoon mahtui muutama sarjan särkevä omituisuus: raskasta musiikkia ja kitarapainotteista bluesia. Olen aina ollut aika monipuolinen musiikkivalikoimassani, ja olen edelleen.
Ei minulle tule ikävä, mikä tuntuu hieman yllättävältä. Kasetit olivat taakka, eivät mitään painavia muistoja sisältäviä, elintärkeitä. Ne olivat vain nauhoja täynnä jotain sellaista, mikä on saatavilla nykyään helposti, jos haluaisi (en halua). Tämän viikkoinen romuprojektikiintiö on helppo kuitata kasalla nauhaa ja muovia. Aikansa kutakin.
No comments:
Post a Comment