Tuesday, October 27, 2009

Muuttunut päivärytmi

Muutin arkipäivieni aikataulutusta kesän jälkeen. Koin sille olevan tarvetta, koska aiempi rytmini teki minut nuutuneeksi ja väsyneeksi ja arjen normaaliakin ankeammaksi.

Aiemmin söin aamupalan, joka oli suuruudeltaan usein sama joka aamu. Lounaan söin jo melko aikaisin, vaikka minulla ei aina välttämättä ollutkaan nälkä (lounastauko on työpäivän paras hetki). Iltapäivällä iski armoton väsymys ja viimeistään kello 14 vaivakseni tuli aivan karmaiseva makeanhimo, joka vei järjellisen ajattelun rippeet mennessään. Kolmen jälkeen viimeistään alkoi nälkä, joka vei keskittymiskyvyn. Töiden jälkeen söin, minkä jälkeen olin niin väsymystokkurassa, että en jaksanut tehdä mitään muuta kuin pakottamalla.

Nykyäänkin syön aamupalan, mutta olen tehnyt siitä vaihtelevampaa ja monipuolisempaa. Jos on nälkä, syön enemmän ja jos ei ole, niin syön vähemmän. Lisäksi mitoitan aamupalan koon aamupäivän tekemisten mukaan: jos on tiedossa "kuluttavampaa" tekemistä, syön enemmän.

Lounaan syön selvästi myöhemmin kuin aiemmin. Minulle ehtii tulla nälkä, jolloin ruokakin maistuu paremmin. Syön hitaammin, jolloin voin paremmin säädellä ruoan määrää. Olen myös panostanut lounaani laatuun, eli se sisältää enemmän kasviksia sekä myös jotain proteiinipitoista.

Noin kolmeksi olen varannut pienen välipalan, jotta nälkä ei häiritsisi loppupäivää. Päivällisen syön (iltatekemisistä riippuen) hieman aiempaa myöhemmin. Siinäkin olen panostanut laatuun.

Tästä uudesta päivärytmistä minulla on nyt kokemusta noin kaksi kuukautta. Mikä on muuttunut? Moni asia! Tulokset ovat olleet suorastaan ällistyttäviä oman pienen elämäni mittakaavassa :)

Olen jaksanut hienosti aamupäivän ja iltapäiväväsymykseni on kadonnut lähes täysin. Alkuun kaipailin kello kolmen välipalaani, mutta enää en tunne juuri tarvetta siihenkään - enemmän mieleni haluaa napostella jotain kuin että kokisin kehoni tarvitsevan jotain. En tiedäkään, mitä tekisin kello kolmen välipalalleni... ehkä tyydyn jatkossa kupilliseen teetä ja johonkin pieneen terveelliseen pikkupurtavaan (kuten porkkanaan)?

Päivälliseen mennessä minulla on ihanan terveesti nälkä. Syöminen ei kuitenkaan tuo inhottavaa väsymystä illaksi, vaan jaksan tehdä iltaisinkin sentään jotain.

Uusi rytmini siis toimii! Harmittaa, että en ole aiemmin huomannut, että aikatauluttamalla päivänsä voi saada aikaan merkittävää piristymistä ja lisää työtehoa. Tuntuu myös, että ajatuksenikin kulkevat kirkkaammin kuin aiemmin.

Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon merkitystä on tällä uudella päivärytmityksellä ja kuinka paljon ruokavalion parantamisella, mutta uskoisin molempien auttaneen. En olisi uskonut, että näin pienillä oman elämänsä "säädöillä" voi saada näin hyviä tuloksia. Tämä innostaa minua kokeilemaan lisää "säätämistä" oman elämäni suhteen :)

7 comments:

Huopalintu said...

Pienilläkin asioilla voi tosiaan vaikuttaa jaksamiseen. Tosin en tiedä onko ruoka ja sen rytmitys pieni asia. Minusta se on suuri asia. On tietysti ihmisiä, joille yksi ateria päivässä riittä energiaa antamaan, eikä ole niin väliksi mitä syö ja milloin. On kai hyvä tuntea oman kehonsa tarve tuossakin asiassa. Itse tarvitsen aika tarkan ruokarytmin; se mitä, minkä verran ja milloin syön, on iso merkitys jaksamiselle. Olen kai niitä herkästi reagoivia tässäkin asiassa, samoin kuin unen tarpeen suhteen. Kovassa nälässä iso hiilariannos tuo kyllä sokerihumalan melkein jokaiselle. Työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus päivänokosiin :)

Hehkuvainen said...

Onpa mukavaa että olet saanut hyviä tuloksia pienellä vaivalla :). Tämä kyllä muistuttaa hyvin siitä, että omia piintyneitä tottumuksiaan kannattaa kyseenalaistaa ja itseään kuunnella.

Ja onpa hyvä että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa rytmiisi. Koululaisena lounasaikani on aina sama, se on merkitty lukujärjestykseen. Hommassa on puolensa ja puolensa. On kiva, että rytmi on tosiaan ainakin lounaan osalta säännöllinen - ja on vähän huono, että se lukujärjestykseen merkitty aika ei ehkä ole aina se paras aika minulle...

Pellon pientareella said...

Minäkin yritän syödä paremmin koko ajan ja huomaan suoraan, miten se vaikuttaa mielialaan. Ovat ne tärkeitä asioita.

Anonymous said...

Itse olen kokenut tuon syömisen rytmittämisen hankalaksi..paljonko söisin ja mitä?! Olen sairastanut syömishäiriötä monta vuotta, tosi nyt vuoden pari on ollut helpompaa.
Ruoka-annokset ovat muuttuneet parista leivästä ja hedelmistä ravitsevampaan muotoon.

Vaikka nyt voisin sanoa että syön normaalimmin kuin vuosiin, niin välillä tulee aikoja jolloin otan kauheat stressit syömisistä. Mitä vähemmän, sen parempi. Tietenkin huijaan vain itseäni, koska näläntunne vain vahvistuu!

Nykyään pyrin siihen että syön jonkinlaisen aamupalan, klo 12 välipalan, klo 15-16 aikaan lämpimän ruoan, klo 18 kahvi ja iltapalan klo 21-23 välillä. Ilman aamiaista olen klo 12 mennessä hirveä hermokimppu ja syömättömyys saa minut äreäksi.

Nan said...

Trina: mielestäni ruoka ei ole pieni asia. Tosin toisille se, mitä (ja milloin) suuhunsa laittaa näyttää vaikuttavan vähemmän kuin toisille, mutta kun itse olen huomannut positiivisia vaikutuksia, haluan jatkaa valitsemallani tiellä :) Kai olen itsekin jossain määrin herkkä näille asioille (myös unen määrälle), olen mm. huomannut, että usein keho kertoo, mitä se kaipaa. Olen samaa mieltä, että töissä pitäisi olla mahdollisuus lepotaukoon, jonka voisi käyttää omassa rauhassa joko torkkumiseen tai muuten vain oleiluun ja lepoon :)


Hehkuvainen: ihminen urautuu helposti vanhaan tuttuun ja totuttuun :) Minäkin, vaikka olen utelias uusille asioille. Se, että omaan rytmiinsä voi vaikuttaa töissä (tai muualla) on oikeasti iso etu :)

Pellon pientareella: Ovat :) Minustakin tuntuu, että mielialani on mystisesti parantunut viime aikoina, mutta en halua vielä hehkuttaa sitä liikaa... tosin onhan se täysin loogista, että ruoka voisi vaikuttaa mielialaankin.



Anonymous: Syömishäiriö varmaankin vaikeuttaa syömisasioita paljonkin vielä parantumisen jälkeenkin... mutta silloin varmaan juuri rytmityksestä voi saada paljon apua. Minulla ei ole kokemusta noista häiriöistä, joten en oikein osaa sanoa... Nykyinen rytmisi kuulostaa kuitenkin hyvältä. Nälässä oleminen ei ainakaan ole järkevää, vaan ennemmin kannattaa syödä ravitsevia perusruokia ja pitää verensokeri tasaisena. Toivottavasti saat ruokapuolesi tasapainoon :)

Anonymous said...

Hmm. minusta kiloklubi.fi on hirveän hyvä paitsi laihduttajalle, siitä olisi hyötyä varmasti myös ihmiselle, jonka käsitys siitä, kuinka paljon on normaalia syödä, on hämärtynyt. Siitä näkee selvästi, onko saanut energiaa liian vähän vaiko liikaa, ja mitä ruoka-aineita pitäisi syödä enemmän, ja mitä taas vähemmän, jotta söisi terveellisesti.

Maria

Nan said...

Joo, tuollaiset palvelut voisivat tosiaan olla hyviä, jos ei itse oikein tiedä, mikä on hyväksi. Hyvä, että tuollaisia on kehitelty.