Olen viime aikoina lueskellut kirjoituksia ja katsellut TV-ohjelmia ihmisistä, jotka ovat päässeet tekemään jotain, mitä he ovat todella paljon elämässään halunneetkin tehdä. Olen katsellut innosta hypähtelevää tekstiä, punertavia poskia ja loistavia silmiä ja kuunnellut asiaansa täysin uskovan ihmisen palavaa intoa. Upeaa!
En ole välttämättä edes jakanut näiden ihmisten kanssa samaa mielipidettä tai innostuksen kohdetta, mutta silti heidän aito intohimonsa on koskettanut syvältä. "Tuossa se on, aito intohimo, ihminen oikean elämän äärellä."
Yhteistä näille elämänsä toteuttajille on ollut kuitenkin myös haasteet: heidän tiensä ei välttämättä ole todellakaan ollut mutkaton ja joka hetki mukava, mutta asiaansa uskova ihminen on kai niin vahva, että hän voi puskea vaikka kiven läpi, kun kyse on omasta elämästä ja intohimosta. Uskon sen kyllä.
Minä en tunne intohimoa mitään arkisuorittamiseeni liittyvää kohtaan. Innostukseni kohteet ovat sellaisia, joita voi nauttia pieninä annoksina ja harvoin suurimman osan ajastani ollessani jotain ihan muuta (eli suorittamista ja mieleni pakoilua todellisuudestaan haavemaailmaansa). Oikein hävettää millaista ajanhaaskausta oma olemiseni onkaan: saisin töissäkin tehtyä ihan mielettömästi kaikenlaista, jos tuntisin edes hitusen intohimoa työtäni kohtaan. Vaan kun en tunne. Hävettää.
Ajatella, jos kaikki saisivat tehdä sellaista työtä, johon tuntisivat intohimoa: millainen työteho, onnellisuus ja hyvinvointi siitä seuraisikaan! Vaan ei, pitää pakertaa orjameiningillä. Tai ei, ensin pitää taistella verisesti, jotta voisi päästä hengailemaan puoliteholla (= normaali työteho ankeassa työssä) orjakerhoon.
Oi kunpa löytäisin tekemistä, jota kohtaan tuntisin intohimoa! Vaikka edes harrastuksen. Olen alkanut kovasti kaivata sellaista tekemistä. Vuosien suorittaminen alkaa käydä mielen päälle, nostaa sisäistä kapinaa kaikkea vallitsevaa kohtaan. Minäkin tarvitsen jotain itselleni merkitystä tuottavaa, jossa voisin käyttää intohimoani ja vahvuuksiani jonkin asian hyväksi, olla jotain hyvän asian hyväksi. Minäkin voisin olla tosi hyvä, jos tekisin oikeita, omia asioita, omana itsenäni.
8 comments:
Löytyiskö jotakin, josta et ole tohtinut edes puhua kenellekään? Jokin salainen unelma tms. Intuitio voisi johdattaa jonnekin. tosin väsymys jai/tai masennus voi tehdä elämästä puurtamista vaikka unelmia olisikin.
Vaimoni meni tänä syksynä työväenopistoon opettelemaan keramiikan tekoa ja tykkää.
Mäkin kaipaisin sitä paloa ja tunnetta, kun tekee jotakin todella mieluista, josta pitää. Välillä jokin asia kiinnostaa, mutta vieko mikään todella mennessään, niin en tiedä.
Toivon sulle sellaista tekemistä. :)
Nan, sinulle on haaste blogissani ;)
Heikki: minusta tuntuu siltä kuin jotakin olisi mieleeni nousemassa, mutta en saa siitä otetta. Jotain mahdollisia kivoja asioita/ideoita olen keksinyt, mutta käytäntöön saattaminen ei ole oikein onnistunut. Arki vie voimat kaikelta mukavalta mietiskelyltä ja varsinkin toteuttamiselta, mikä on tosi harmillista. Vaimosi on keksinyt kivan harrastuksen: jotain tuollaista, kokonaisvaltaista tekemistä minäkin kaipaisin. Innostun kyllä eräästä opiskelemastani aiheesta, mutta sekin tuntuu puurtamiselta, kun se on liian samantyylistä tekemistä kuin työnikin, aihe tosin eri. Innostukseni kohde siis voisi ollakin jotain käsillä tai koko kropalla tekemistä.
Yvioon: Kiitos :) Toivottavasti sinäkin löytäisi jotain innostavaa tekemistä. Sellainen varmaankin kantaisi edes jonkinlaista intoa tai voimaa myös arkisiin askareisiin.
Aamu: iik, tunnustuksia ;) Juu, kiitos huomiosta, katsotaan uskaltaudunko tekemään tunnustuksia... :)
Joo, olisi hyvä, jos löytyisit jotakin, mikä on kaukana työstäsi. Hiekkalaatikko, jonne voi vetäytyä (minulle maalaus).
Heikki: joo, nimenomaan. Kun työni ei sisällä mitään konkreettista ja sellaista, jonka lopputuloksen näkisi ja tuntisi, niin tuo vastapaino voisi olla ihan muuta. Sellaista, jonka tuntee, näkee ja kokee kokonaisvaltaisemmin. Maalaus olisi hyvä, jos olisin edes vähän taiteellisesti lahjakkaampi :)
Mielenkiintoinen blogi ja hyviä ajatuksia, eksyin vasta. Samaistun ajatuksiisi. Itse olin vuosi sitten ihan samojen ajatuksien äärellä, mietin mihin kohdistaisin energiani ja potentiaalini. Se ei ainakaan väkisin miettimällä tapahdu.
Suosittelen ehdottomasti meditointia, varsinkin jos mielesi on rauhaton (sen käsityksen olen saanut) Itselläkin aina 10 asiaa samaan aikaan menossa mielessä, mutta kun pääsee siihen tilaan, jossa on just tähän hetkeen tyytyväinen, ajautuu automaattisesti kohti omia unelmia, ilman yrittämättä:)
Heidi: kiitos kommentistasi. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja huomannut innostuksesi löytäessäsi elämääsi asioita, jotka todella koskettavat ja kiinnostavat sinua. Se on hienoa!
Väkisin miettiminen ei tosiaan auta, vaan koen, että ennemmin tekeminen ja sen mukanaan tuoma ajatusten vapaa soljuminen voivat tuoda uusia asioita ja oivalluksia esille. Tähän pyrin.
Mieleni on rauhaton ja olen ajatellut sen olevan ominaisuuteni. Olen kuitenkin viime aikoina tajunnut rauhattomuuteni olevan seurausta elämästäni, valinnoistani. Mieleni on "eläväinen", ehkä luovakin, jos sille antaa tilaa, mutta olen käyttänyt sitä väärin itseni kannalta... Hassua on se, että olen käynyt aikanaan meditaatiokurssin, mutta jotenkin erilainen elämä vei mennessään ja kaikki meditaatioon ja toisenlaiseen elämään liittyvä jäi. Valitsin suorittamisen.
Nyt yritän siis palata siihen, minkä oivalsin jo kauan sitten, mutta "vääränlainen elämä" vei silloin mennessään. Harmittaa, että en aiemmin älynnyt ja huomannut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Post a Comment