Monday, October 19, 2009

Seitsemän tunnustusta


Hyvä on. Aamu haastoi minut blogissaan tunnustamaan seitsemän asiaa itsestäni. Tunnustetaan nyt sitten :)

Tässä ohjeet ja muuta:

***
Kiitä sitä,jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Aamulle siis kiitos huomiosta!

Tunnustukseni:
1. Pelkään pimeässä.
2. Suhtaudun pessimistisesti hyvinvoinnin ja ympäristön tilan kehitykseen Suomessa ja maapallolla.
3. En meikkaa oikeastaan ollenkaan. Syitäkin tähän toki on.
4. Vanhat rakennukset kiehtovat minua suuresti. Voisin tunnelmoida niissä pitkään ja hartaasti.
5. Pidän väreistä ja kauneudesta. Käytänkin värejä varsin rohkeasti ja onkin harvinaista, että ylläni tai kodissani olisi vain mustaa ja/tai valkoista. Vaikka itseeni en toisinaan (usein?) luotakaan, niin värisilmääni kyllä.
6. Haaveilen, että minulla olisi aikaa kutoa, vaikka en tiedäkään, riittäisivätkö hermoni esimerkiksi kokonaisen villapaidan kutomiseen.
7. En millään jaksa istua pitkään paikallani ja usein jalkani heiluvatkin tai teen muita "jumppaliikkeitä". Vaihtelen istuma-asentoani mahdollisuuksien rajoissa, vääntelen käsiäni, venyttelen kylkiäni, pyörittelen päätäni, kierrän vartaloani - vain mielikuvitus on rajana, kun yritän keksiä keholleni jotain tekemistä istumisen ohella. Ei ihmistä ole tehty istumaan.


Tämä tunnustus on kiertänyt jo varsin monessa blogissa, joten en anna (taaskaan) tunnustusta kenellekään erityisesti. Mielelläni kuitenkin lueskelen toistenkin tunnustuksia, utelias kun olen :)
***

2 comments:

Huopalintu said...

Kivoja "tunnustuksia" :) Löysin monta yhtäläisyyttä itseeni, taidetaan olla jonkin sortin sielunsisaria :) Kutomisen voisi aloittaa ensin jostain helpommasta, vaikka kutoa villapaita nallelle :D

Nan said...

Yhtäläisyyksiä, mielenkiintoista :) Villapaita voi tosiaan olla aika pitkä projekti aloittaa. Minulla on sellainen pehmolintu, jolla ei ole siipiä/käsiä. Sille jos tekisi paidan, ei tarvitsisi edes hihoja :D