Vielä jokin aika sitten olin tehokas "moniajaja". Yritin siis hoitaa useampaa asiaa samaan aikaan, jotta saisin mahdollisimman paljon aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa. Toimintatapani oli usein tehokas, mutta lopputulos ei välttämättä aina ollut paras mahdollinen ja ennen kaikkea toimintatapani ei tuntunut minusta hyvältä eikä "omalta". Siispä vaihdoin sen.
Olen jonkin aikaa nyt kokeillut tehdä yhtä asiaa kerrallaan keskittyen mahdollisimman täysin vain siihen yhteen tehtävään asiaan kerrallaan. Alkuun ajattelin, että en varmaankaan saa enää niin paljon tehtyä kuin aiemmin ja lisäksi epäilin, että en jaksa keskittyä vain yhteen asiaan, vaan mieleni poukkoilisi asiasta toiseen.
Käytäntö on onneksi yllättänyt minut positiivisesti. Tiivistetysti voisin sanoa, että yhteen asiaan keskittyminen tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta: minulla on lupa tehdä tämä asia rauhassa ja kunnolla loppuun. Saan paremman lopputuloksen ja sitä kautta paremman mielenkin, kun asiat on hoidettu kunnolla. Minua nimittäin häiritsee sellainen kiireessä hutaistu lopputulos, erityisesti itseni tekemänä.
Mieleni on tosiaan rauhoittunut, kun tehtävät asiat eivät ole sekalaisena kaaoksena pääni sisällä ja käsittelyssä yhtä aikaa, ja olen yllättäen löytänyt hieman lisää keskittymiskykyäkin, jonka olen ajatellut itselläni olevan huono. Jotenkin tuntuu kuin koko todellisuus ympärilläni jäsentyisi jotenkin hallittavammaksi kokonaisuudeksi, kun asiat käsittelee asioina, yhden kerrallaan.
Tämähän on siis myös eräänlaista elämänsä leppoistamista. Alku on ollut minusta aika helppo, mutta toisaalta en ole ollut kovinkaan kiireinen - vielä. En tiedä, miten tämä toimintatapani toimii tosikoitoksessa, eli siinä vaiheessa, kun kiire aidosti puristaa. Osaanko silloin priorisoida, sanoa myös 'ei' tehtäville? Saa nähdä.
Huonoja puolia? En ole törmännyt toimintatavassani juurikaan huonoihin puoliin. Eräs "ongelma" on kuitenkin ollut esimerkiksi se, että en välttämättä vastaa puhelimeen, jos minulla on jotain kesken. Joskus puhelimeni on jopa äänettömällä, jotta saan keskittyä rauhassa. Tästä päätöksestäni voi tulla (ja on tullutkin) valituksia tällaisena aikana, jolloin jokaisen odotetaan istuvan puhelin vieressään jatkuvassa valmiudessa vastaanottamaan toisten yhteydenottoja.
Toinen mahdollinen ongelma aikanaan voi olla se, että saatan joutua priorisoimaan ja karsimaan tekemisiäni siten, että se koskettaa muitakin ihmisiä, jotka eivät valinnoistani pidä. Aika näyttää. Nyt minusta tuntuu kuitenkin tosi hyvältä.
9 comments:
Minulle sopii myös yksi asia kerrallaan tai muutama lomittain -tyyli. Kyllä muut siihen tottuvat.
Kuulostaa hyvältä!
Mitä puhelimen kiinni pitämiseen tulee, niin ainakin vapaa-ajalla pätee se, että kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta olla aina tavoitettavissa. Ihminen, joka sitä vaatii on itsekäs, olettaa että muut ihmiset ovat millon tahansa saatavilla tyydyttämään hänen tarpeitaan. Eikä kenenkään tarvitse suostua sellaiseen.
Maria
Hyvä idea, minä kokeilen tätä heti! Todellista moniajoa tuli kokeiltua työelämässä uupumiseen asti.
Aamu: joo, tuo muutama lomittain voi toimia myös. Toivon muiden sopeutuvan, kun vaihtoehtoja ei oikein ole ;)
Maria: olet oikeassa. Näin kilttinä ihmisenä poden helposti huonoa omaatuntoa, jos en olekaan tavoitettavissa, vaikka ei se mikään velvollisuus olekaan. Kai tähän "tavoitettavuuteen" aikanaan kuitenkin sopeutuu.
Pellon pientareella: Kiva, jos ideani on kokeilun arvoinen :) Minut ainakin moniajo uuvuttaa täysin eikä sen tuoma kehnohko lopputuloskaan piristä tai motivoi...
Itse olen sellainen ihminen joka tykkää tehdä asiat kerrallaan. Stressaannun helposti siitä kun työt kertyvät ja minua hoputetaan. Tunnen ihmisiä joilla on monta rautaa tulessa, ja tulostakin syntyy, mutta ahdistun ja koen itseni laiskemmaksi/huonommaksi..
Olen sitä mieltä että ne työasiat hoidetaan työaikana. Eli minun mielestä voit ilman huonoa omaatuntoa pitää puhelinta kiinni vapaa-ajalla! Ei aina tarvitse olla tavoitettavissa.
Itse en ole riippuvainen puhelimesta, mielelläni olisin ilmankin, mutta välillä tuntuu että yhteydenpito on joidenkin mielestä mahdotonta ilman sitä. En kuitenkaan väitä, ettei puhelin helpottaisi elämää monella lailla. Olen usein saanut palautetta juuri siitä miksen vastaa..itse kirjoitan mieluummin tekstiviestejä. Tuntuu vain että on koko ajan sidottu tuohon kapineeseen!
Tämä menee kyllä aiheen ohi, mutta sama juttu on nykyään Facebook-ilmiössä. Usein saan kuulla kysymyksiä että "Tuutko Facebookiin?" tai "Etkö sä ole vieläkään Facebookissa?!" Pelkkä ajastuskin rasittaa, pitäisi olla kokoajan tavoitettavissa! Ensinnäkin että pitäisi laittaa oma kuvansa sinne ja että puolitutut sitten lukisivat sinun henkilökohtaisia viestejäsi. Kyllä tuossa ilmiössä hyviäkin puolia on, mutta tuntuu että oma elämä on kaikkien "vieraiden" nähtävillä.
Anonymous: kuulostaa kovin tutulta minullekin tuo kirjoittamasi. Ymmärrän sinua hyvin. Taitaa olla ihmisiä, joille moniajo ja ainainen tavoitettavuus sopii, mutta sitten on meitä muita ja se on ihan ok.
En usko, että olet laiska. Sinulla vain sattuu olemaan omanlaisesi tapa tehdä asiat. Minäkin tykkään tehdä tehtäväni rauhassa ja siten, että kukaan ei hoputa eikä kyttää vieressä. Jokin näyttötutkinto olisi minulle ihan kauhistus, miten siinä tuijotuksessa voi tekemiseensä keskittyä?
Minullekin tulee välillä sellainen tunne, että olen kytketty puhelimeeni ja se on ahdistavaa. Aina pitäisi olla siinä kiinni ja läsnä mahdolliselle soittajalle... Mieluummin minäkin kirjoittelen tekstiviestejä, kun silloin voi reagoida juuri silloin, kun itselleni sopii.
Ajatus siitä, että on aina tavoitettavissa on kammottava, on se kanava sitten mikä hyvänsä. Minua facebook ei ahdista, kun voin kurkata sinne ihan juuri silloin, kun haluan, ja voin siellä "julkaista" itsestäni ihan mitä haluan. Voin myös esittää millaista roolia satun kulloinkin haluamaan. Minulle facebook on leikki, josta on tosin ollut se hyöty, että olen päässyt yhteyksiin monien sellaisten henkilöiden kanssa, joiden kanssa en olisi muuten yhteyksissä enää ollutkaan.
Tuntuu että sinulla jotain olennaista tasapainossa. Hyvältä kuulostaa. Lykkyä jatkoonkin.
Kun edusta koiraspuolista sukukuntaa, minulle tulee hyvin vähän puheluja. Silti noista harvoistakin jotkut tuntuvat tulevan väärään aikaan. Olisikohan sitten niin, että kun joku soittaa, menettää jollakin tavall hetkeksi kontrollin omaan elämään. Hm. Tätä pitää miettiä.
Pärstäeepoksessa on se kiva puoli, että voi jutustella mukavia sellaisten kavereiden kanssa, joita tapaa harvakseen.
Otin keväällä kokeeksi puhelittoman päivän ja sen tuloksena ymmärsin, ettei minun kokoajan tarvitse olla tavoitettavissa. Nykyään laitan puhelimen äänettömälle esim. ruokailun ajaksi, etten tule häirityksi.
Heikki: kyllä minullekin tulee varsin vähän puheluita. Ehkä siksi ne vähätkin joskus ärsyttää, kun tuntuu, että ne on enemmän sitä, että toinen osapuoli haluaa minulta jotain. Minusta tuntuu, että keskeyttävä puhelu häiritsee siksi, kun silloin toinen "tunkee lähelle", vaikka ei itse sitä juuri silloin haluaisikaan... ehkä se liittyy myös tuohon kontrolliin.
Daily eko: minullakin on ollut päiviä, jolloin en ole käyttänyt puhelinta. Se on tuntunut mukavalta, on tullut sellainen olo kuin olisi paremmin läsnä juuri siinä tekemisessä, mitä sattuukin sillä hetkellä tekemään.
Kivaa uutta viikkoa!
Post a Comment