Saturday, October 19, 2013

Hei hei harrastus

Jätin nyt syksyllä erään vanhan harrastukseni. Olin ollut siinä mukana jo monia vuosia ja se tarjosi minulle lukuisia hyviä hetkiä. Ajan myötä oloni alkoi kuitenkin muuttua tukalaksi, aivan kuin kivi olisi ilmestynyt kenkääni. Kivi kasvoi ja kasvoi ja minun oli vaikea kulkea. Harrastus ei enää soljunut eteenpäin kuin olisi toivonut. Minä olin silti sinnikäs ja jatkoin, vaikka välillä itkettikin. Toteutin siis tätä erittäin vahvaa omaa puoltani, jossa ei luovuteta, vaikka mikä olisi. Hampaat irvessä! Harrastushan tekee minulle hyvää!

Niinhän se tekikin, aikansa. Lopulta minun oli avattava silmäni epäkohdille: harrastukseen oli ilmestynyt arvojeni vastaisia piirteitä ja se alkoi maksaa enemmän kuin halusin maksaa. Lisäksi oma roolini oli muotoutunut sellaiseksi, että en tunnistanut siinä enää itseäni. Olin mukana sosiaalisessa toiminnassa, jossa tekeminen, ihmiset ja moni muu asia ei enää toiminut kohdallani. Mikään ei sinällään ollut oikein tai väärin, vaan asiat olivat kuten ne olivat. Niistä joko piti tai sitten ei. Minun oli aika jatkaa matkaani.

Lähtöni tuntui luovuttamiselta, epäonnistumiselta. Podin ahdistusta siitä, että en ollut saavuttanut harrastuksella sitä, mitä olin tavoittanut. Sitten heräsin huomaamaan, että olihan harrastus palvellut minua jo vuosia ja hyviä hetkiä ja jopa saavutuksiakin oli paljon. Saavutuksethan kannattaa mitata vain ja ainoastaan omasta lähtökohdastaan, ei verrattuna toisiin. Minä saavutin itselleni paljon hyviä asioita ja tein jotain yhteiseksikin hyväksi, enempää en olisi luultavasti voinut tehdäkään kaikkien harrastukseen liittyvien rajoitusten vuoksi. Voiko harrastukselta enempää pyytääkään? Miksi pitäisi pyytää?

Saatuani etäisyyttä harrastukseen aloin tuntea vapautta ja onnea: tein sittenkin oikean valinnan! Minun ei tarvinnut enää kahlehtia itseäni arvoihin ja toimintaan, jotka eivät tue arvojani ja elämääni. Voin antaa muiden mennä menojaan ja jatkaa sinällään kivaa puuhastelua ja suunnata oman energiani toimintaan, jonka koen enemmän omakseni.

En varsinaisesti ole löytänyt mitään konkreettista tilalle, mutta se ei haittaa. Uskon löytäväni jotakin, jos sellaista kaipaan. Näinkin on nimittäin hyvä olla, ilman tuota harrastusta. Parempikin.

7 comments:

Erjuska said...

Elämä on täynnä valintoja - joskus vaikeitakin : ) Kannattaa kuitenkin kuunnella aina sisintään. Se kyllä tietää mitä pitää tehdä : )

Mukavaa viikonloppua Sinulle.

between said...

Olipa hyvä kirjoitus. Minulle kävi nimittäin melkeinpä tismalleen samoin. Kyseessä oli vapaaehtoistyö, joka oli myös tärkeä harrastus. Pitkään kuljin "kivi kengässä" ja mietin, miten saisin sen pois hiertämästä. Kun sitten vanhempani muuttivat naapurikaupunkiin ja sairastellessaan tarvitsivat yhä enemmän apuani, oli pakko tehdä ratkaisu, jo pelkästään ajankäytön järkeistämisen vuoksi. Nyt olen ollut runsaan vuoden poissa tuosta vapaaehtoistyöstä ja täytyy sanoa, että ratkaisu oli oikea. Niin se vain on, että aikansa kutakin. Joskus on vain jatkettava eteenpäin.

Anonymous said...

olipas salaperäinen teksti ettei vaan liikaa paljastaisi itsestään tai harrastuksestaan.

Katriina

Zepa said...

'Harrastaja', siinä on kaksi juttua - alkuperä 'amateur' ja 'amator' eli 'rakastaja'. Harrastaja rakastaa sitä mitä tekee. Ja sitten sanasta löytyy myös 'harras'. Jos itestä tuntuu ettei ole hartautta eikä ole rakkautta, niin eihän se tekeminen sitten enää ole harrastus :-) On hyvä lähteä siinä kohtaa, kun tietää ettei kivi häivy kengästä muuten. Onnittelut!

Irvikissa said...

Näihin tunnelmiin oli helppo samaistua.

nainen.kuvastimessa said...

Joskus tulee hetki, että pitää päästää irti jostakin. Itse tietää, kun se hetki on. Kuten kirjoitit, se voi olla hyvin vapauttavaa.

Siitä alkaa uutta, jolle on tullut tilaa. Mitä se uusi on - sen näyttää aika.

Rentouttavia ja hyviä hetkiä Nan!

Nan said...

Erjuska: kiitos :) Olet oikeassa: kannattaa kuunnella sisintään.


Between: Kyllä, aikansa kutakin. Joskus tarvitaan pientä pakkoa, jotta vanhasta irtoaminen onnistuisi. Mukava kuulla, että koit oman ratkaisusi oikeaksi.


Katriina: en halua, että harrastustani tunnistettaisiin. Siihen (niin kuin kaikkeen) liittyy ikäviäkin asioita, mutta en halua niitä tuoda liikaa esille. Tuo harrastus tuo joillekin suunnattomasti iloa - ja antaa asian olla siten ilman turhaa mustamaalaamista.


Zepa: kiitos :) Ai, sanat kiinnostavat minua kovasti! Kiitos tietoiskusta :) Hartaus - se harrastuksesta täytyy löytyä. Kysehän on vapaa-ajan toiminnasta.


Irvikissa: kiva kuulla :)


Nainen.kuvastimessa: Kiitos :) Kyllä sen irtautumisen hetken tunnistaa. Silti sitä helposti venyttää ja venyttää, jopa vuosia, vaikka se venyttäminen tuokin vain tuskaa ja turhautumista. Vapaus ja tila uudelle tuntuvat juuri nyt hyviltä.