Thursday, October 03, 2013

Kuvissa näkee itsensä uusin silmin

Olen miettinyt jo kuukausia, että tarvitsen itsestäni kuvia. Erityisesti tarvitsen kunnon kuvan CV:hen, mutta tarvitsen myös muita, erilaisia kuvia erilaisiin paikkoihin. Osa kuvissa voisi olla enemmän virallisia, toiset vähemmän virallisia. Olen koko ajan ajatellut, että jonkun täytyisi ottaa minusta kuvia luonnollisissa tilanteissa. Yhtenä päivänä ymmärsin, että se on paljon vaadittu. Päätin ryhtyä omatoimiseksi.

Kamerassani on itselaukaisin, mihin siis tarvitsen toista ihmistä, jos haluan kuvia itsestäni? Ryhdyin toimeen. Siistin hieman hiuksiani ja laitoin kivan värisen paidan päälleni. Valitsin kotoani siistin taustan. Asetin kameran tuolille ja itseni kameran eteen. Annoin kameran "laulaa". Otin kuvia itsestäni eri asennoissa ja eri ilmeillä. Alkuun touhu tuntui tosi teennäiseltä, mutta lopulta aloin jopa nauttia. Joku voisi ajatella, että on teennäistä poseerata itsekseen kameralle, mutta kyllähän muidenkin ottamiin kuviin yleensä tulee poseeraava meininki.

Lopulta katselin kuvia läpi, valitsin niistä parhaita ilmeitä ja asentoja. Asetin kameran paremmin ja keskityin uudestaan juuri näihin parhaimpiin asentoihin ja ilmeisiin. Lopulta kuvia katsellessani sekä yllätyin että ilahduin: lopputulos oli parempi kuin olisin uskaltanut edes toivoa! Kuvat eivät näytä mielestäni ollenkaan niin teennäisiltä kuin pelkäsin.

Kuvia katsellessani näin itseni ihan uusin silmin. Tuoltako minä näytän? Osassa kuvista minulla oli mielestäni ihan perusilme kasvoilla, mutta kuvassa näytin yhtä hehkeältä kuin marraskuinen luonto ensinäkemältä. Näytin happamalta ja harmaalta. Tuon näköisenäkö minä kuljen? Siis oikeasti? Tuntui, että jotakin loksahti kohdalleen. Ilme = minä? En tiedä, mutta sen tiedän, että sen näköinen en koe olevani enkä halua olla. Minä näytän kauniilta hymyilevänä, sellaiselta, että sielu on kotona. Sen näköinen haluan olla.

Kuvaussessio muutti minua. Päätin, että haluan näyttää itseltäni, joten olen kulkiessani keskittynyt kasvoihini, siihen, että ne heijastavat enemmän hymyn häivää kuin kasvolihasten täydellistä lepohetkeä. Arvatkaapa, mitä on tapahtunut? Ympärillä kulkevat ihmiset ovat "muuttuneet" ystävällisemmiksi! Maailma on tuntunut mukavammalta ja ihmiset ovat ikään kuin hyväntahtoisempia. Ei tietenkään kaikki, mutta jotakin on todella muuttunut. Hassu juttu.

Tämä kuvaussessio ei jää ainoaksi. Aion ottaa itsestäni lisää kuvia, erilaisissa ympäristöissä ja eri vaatteilla ja kampauksilla. Sen lisäksi, että saan itsestäni kaipaamiani kuvia, saan nähdä itseni ihan uusin silmin. Se on hyvä asia.

7 comments:

Hehkuvainen said...

Omia kuvia katsoessaan voi oppia todellakin paljon, ne ovat oivallisia itsetutkiskelun välineitä.

Minun psykiatrini tosin kielsi minua katsomasta omia kuviani kun oli nähnyt niitä muutamia ja oli kanssani samaa mieltä siitä että ne ovat ihan hirveitä :D. Saan kuulemma katsoa valikoiden vain ammattilaisen ottamia kuvia, en mitään omia räpsyjä.

nainen.kuvastimessa said...

Minulla on tapana retkilläni napata itsestänikin kuva. Se voi kuulostaa hassulta, mutta pitkänkin ajan jälkeen kuvia katsoessani tavoitan sen avulla retkeni tunnelman.

Ja kiintoisaa kyllä, luontoretkikuvissa näytän aina iloiselta ja kirkassilmäiselta. Tukka sekaisin, ilman meikkiä, kuumissani tai kylmissäni - mutta onnellisena.

Nan said...

Hehkuvainen: en arvannutkaan aiemmin, että omista kuvista näkee itsensä ihan toisin :) Olisi mielenkiintoista nähdä kuviasi sikäli, kun on vaikea käsittää niiden olevan niin hirveitä, että ei kannata katsoa! Jotenkin hassua :) Onhan se kyllä totta, että jos kuvat on kauheita ja ei ole oikein sujut ulkonäkönsä kanssa, kuvien katselu ei välttämättä ole hyvä idea. Toisaalta hyvät kuvat nostavat itsetuntoa ja hyvää mieltä.



Nainen.kuvastimessa: nyt tajusin, että olen pitänyt itsensä kuvaamista jotenkin kamalan itserakkaana ja vääränä. Miksi ihmeessä asia olisi näin? Jos retkeilee yksin, on mukavaa itsekin päästä kuviin, se tuo enemmän sisältöä ja tunnetta retkikuviin. Sehän on ihan ymmärrettävää. Minusta on hyvä idea kuvata itseäänkin reissuillansa.

Minustakin kuulostaa kiintoisalta, että näytät luontoretkikuvissa onnelliselta. Sehän kertoo paljon :)

minimalisminilo said...

Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta! Minä ja kumppanini olemme molemmat surkeita valokuvissa, kumpikaan ei näytä yhtään itseltään. Siksi olen pysynyt poissa kuvista niin hyvin kuin mahdollista. Kärsimme ilmeisesti samasta ilmiöstä kuin Frendien Chandler seuraavassa pätkässä. :D http://www.youtube.com/watch?v=Eq6br4KU9e4

Joskus otin itsestäni tylsyyksissäni muutaman kasvokuvan. Valitsin ajankohdan sikäli huonosti, että hiukset olivat sekaisin ja pesun tarpeessa. En ollut mitenkään hehkeimmilläni. Kuvat tuottivat kuitenkin yllätyksen. Ajattelin, että hyvänen aika, minähän olen ihan mukavan näköinen ihminen! Kirjoituksesi sai minut muistamaan tuon oivalluksen. Kenties kannattaisi harjoitella kameran edessä olemista, niin ei tarvitsisi nähdä itsestään vain kauheita kuvia, jos kerran kuvissa onnistuminenkin on mahdollista.

Oletko muuten kuullut voimaannuttavan valokuvan menetelmästä? Kannattaa googlettaa, kiinnostava juttu.

minimalisminilo said...
This comment has been removed by a blog administrator.
minimalisminilo said...

No voi elämä. Onnistuin sähläämään kommenttini kahdesti. Voinet poistaa toisen, kiitos. Ja anteeksi. :)

Nan said...

Minimalismin ilo: tuo Frendien pätkä on aivan loistava, olen tainnut nähdäkin tuon jo vuosia sitten :D Kuvissa poseeraaminen ei ole minusta lainkaan luonnollista ja ei ole ihme, jos kaikilta se ei oikein luonnistu. Ehkä sitäkin pitää vain opetella, ainakin tämä oma kokemukseni osoittaa sen :) Ehkä sekin vaikuttaa, että ennen digiaikaa kuvat olivat arvokkaita ja niitä ei montaa otettu. Tällöin huonoja kuvia (itsestä) tuli helposti... nyt oman kokemukseni perusteella kannattanee ottaa itsestä (tai muusta) paljon kuvia, jolloin joukkoon mahtuu tosi hyviäkin otoksia. Lisäksi kun poseeraa kameran edessä pidemmän aikaa, rentoutuu ja homma alkaa tuntua luontevammalta, jolloin naamakin näyttää siltä, miltä pitää :) Kiitos vinkistä, en ole kuullut voimaannuttavan valokuvan menetelmästä. Pitääkin tutustua asiaan!