Juhannukseni menee ihan samoissa merkeissä kuin moni aiempikin. Olen yksin kotona ja teen suunnilleen samoja askareita kuin muulloinkin. Yritin juhlistaa keskikesää parilla lasilla viiniä. Se oli hyvää, täytyy myöntää. Kävin myös ulkona, koska sisällä on kuuma. Tuntui mukavalta antaa raikkaan ilman hivellä hikisiä kasvojani, kuunnella lintuja ja katsella aurinkoa. Muuten olen lueskellut, katsellut telkkaria ja surffannut netissä. Välillä mielessä on käynyt, että pitäisikö siivota, mutta olen hylännyt ajatuksen.
En enää edes tiedä, miten juhannusta juhlitaan. En tiedä, mitä muut ihmiset tekevät. En enää edes muista, olenko koskaan juhlinut juhannusta. Tuntuu hämmentävältä, kun ihmiset puhuvat juhannuksen juhlimisesta, kyselevät, mitä aion tehdä. En taida enää ymmärtää paljon juhlien päälle, kun en sellaisissa käy. On myös hankalaa sanoa, että olen yksin kotona keskikesän juhlana.
Jos voisin valita, niin tekisin jotain hauskaa mukavassa seurassa. Olisi mukavaa myös olla jossain rauhallisessa paikassa luonnon helmassa ja katsella, kun aurinko laskee järven taakse. Olisi mukavaa kokata jonkun kanssa, syödä rauhallisesti hyvässä seurassa ja kenties pelata hauskoja ulkopelejä.
Niin, moni asia olisi hauskaa... mutta minun on vain hyväksyttävä se, että tuollainen ei ole minun elämässäni mahdollista. Ei minulla ole mielenkiintoista paikkaa, johon mennä. Ei minulla ole seuraa jakamaan juhlapyhiä. Minun on oltava yksin, ja voin vain toivoa, että joskus pystyn hyväksymään yksinäisyyteni. Pystyisin olemaan siten, että en tuntisi suurta surua sisälläni yksinäisyyteni vuoksi, vaan voisin elää nämäkin juhlapyhät niin kuin elämää eletään, ilman tuskaa.
Siihen asti... tunnen suurta surua ja tyhjyyttä.
No comments:
Post a Comment