Friday, June 15, 2007

Ihmisten keskellä

Viime aikoina on ollut useampi tilanne, jossa olen ollut sellaisten ihmisten seurassa, joita en juuri tunne. En todellakaan vapaaehtoisesti juuri nyt haluaisi valita tuollaisia tilanteita, mutta on ollut pakko. Olen pelännyt näitä tilanteita, koska olen tuntenut, että ne eivät menisi hyvin... ja osittain olen ollutkin oikeassa.

Yksin oleminen on viime aikoina sujunut aika hyvin. Olen voinut panostaa siihen, että nukkuisin riittävästi (tosin en ole saanut nukuttua, mutta aikaa yrittämiselle on ollut). Olen tehnyt mukavia asioita, kukaan ei ole vaatinut minulta mitään. Olen ajatellut, että olen hyvällä paranemisen tiellä, tietäen tosin sen, että sosiaaliset tilanteet voivat viedä oloani huonompaan.

Olen tavannut mukavia ihmisiä, olen tavannut vähemmän mukavia ihmisiä, mutta en koe osaavani olla porukassa, jossa on melko tuntemattomia ihmisiä enemmän kuin kaksi (siis itseni lisäksi). Vaikka minulla olisi sanottavaakin, en tiedä, missä välissä sanoisin asiani. En löydä sitä pientä hiljaista hetkeä keskustelussa, jolloin olisi minun vuoroni. Välillä en tiedä, mitä sanoa. Väsymys painaa mieltä ja silmiä niin, että en jaksa kaiken aikaa keskittyä muiden kuuntelemiseen, jolloin välillä putoan keskusteluista kärryiltä. Silloin en varsinkaan tiedä, mitä sanoa. Silti yritän pinnistellä, vaikka pää huutaakin unta.

Pääasiassa en ole nauttinut sosiaalisista tilanteista, vaikka ei niissä päällisin puolin ole mitään vikaa ollut. En vain koe osaavani. Tuntuu pahalta, kun en osaa. En tiedä, miten saisin itseni osaamaan. Miten voisin opetella?

Vai pitäisiköhän minun vain suosiolla vältellä tilanteita, joissa pitäisi osata olla usean ihmisen kanssa? Näyttää nimittäin niin vahvasti siltä, että en vain osaa, ja oma osaamattomuuteni tuntuu pahalta. Tieto omasta osaamattomuudestani pyörii mielessäni sosiaalisissa tilanteissa, mikä ei ainakaan auta asiaa.

Tuntuu, että sisälläni on lukko, joka estää minua kehittymästä paremmaksi seurassa olijaksi. Avain on vain hukassa. Se on aina ollut. Miten jotain sellaista voi edes löytää, jota ei ole koskaan ollutkaan?

2 comments:

Tess said...

Ehkä se on vain sellainen asia, joka pitää opetella ja toisaalta itsensä pitää hyväksyä sellaisena kuin on. Toiset taitavat luonnostaan paremmin sosiaalisen kanssakäymisen ja toisilta se vaatii enemmän opettelua.

Itse olen ollut lapsesta asti hyvin arka. Vuosien mittaan olen vain opetellut ottamaan osaa ja arkuuskin on vähitellen helpottanut. Silti edelleenkin on sellaisia tilanteita ja ihmisiä, jotka saavat minut araksi ja hiljaiseksi. Tarvitsen useasti aikaa ennen kuin otan osaa keskusteluun kunnolla. Tarkkailen tilanteita ja ihmisiä ja kaikkien kanssa en vain viihdy. Jotkut ihmiset vain kertakaikkiaan ahdistavat minua.

Ethän ole itseäsi kohtaan liian ankara? Itselläni masennus itsessään jo aikaansai sen, että en jaksanut enkä halunnut olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ahdisti ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Aika aikaansa kutakin.

Mukavia kesäpäiviä!

yksin_ovella said...

Moi Tess!

Kiitos kommentistasi. Arvaat oikein, olen liian ankara itseäni kohtaan. Varsinkin nyt, kun masennus vaikeuttaa olemista (yksin sekä seurassa) muutenkin, niin ei pitäisi olla liian tuomitseva ja arvosteleva itseäni kohtaan.

Ehkä voisi panostaa siihen, että pyrkii hakeutumaan seuraan parempina hetkinä, ja huonoina hetkinä sitten vain toteaisi itselleen, että on parempi lepäillä kotona. Silloin ainakin välttäisi ne pahimmat kokemukset, jolloin on huonoimmillaan seurassa.

Olen ollut myös arka, mutta en koe olevani sitä enää ihan niin kovin paljon. Ehkä nykyään ongelmana on väsymys, keskittymiskyvyn puute ja se, että sanottavaa ei tunnu olevan. Nuo taas liittyvät masennukseen...

Eikä tosiaan kaikkien ihmisten kanssa viihdy, eipä siinä mitään. Totta on myös se, että tarvitsen aikaa tunteakseni oloni kotoisaksi seurassa.

Niinhän se on, että pitäisi oppia hyväksymään itsensä. Sen lisäksi voi yrittää opetella paremmaksi seurassaolijaksi. Tuo kaikki vain tuntuu niin valtavan vaikealta... Ehkä se onnistuu aikanaan.

Mukavaa kesää sinulle myös!