Viimeisen muutaman viikon aikana mielessäni ovat pyörineet minua loukanneet ihmiset. Siis sellaiset ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat haavoittaneet minua aikanaan, osa hyvinkin kauan aikaa sitten. Olen tuntenut voimakasta ahdistusta näiden ajatusten noustessa jostain syvältä. Olen tuntenut suurta murhetta siitä, että osittain nämä loukkaukset ovat olleet omaa syytäni, ainakin osittain: olen päästänyt vääränlaisia ihmisiä liian lähelle. Olen nähnyt varoitussignaaleja, mutta en ole seurankaipuussani kuunnellut niitä. Nyt oma silloinen "tyhmyyteni" harmittaa.
Olen luultavasti aikanaan jättänyt käsittelemättä nämä loukkaukset. Olen haudannut ne johonkin mieleni syövereihin, ja jatkanut huolettomana elämääni todetakseni nyt, että on asioita, joita ei voi haudata. On asioita, jotka pyrkivät pintaan, kun suojamuurit murtuvat (masennus).
Minun täytyisi siis löytää jokin keino käsitellä nämä menneisyyden asiat, jotta voisin jatkaa masennuksesta toipumistani. Ehkä kirjoittaminen voisi olla yksi keino... Selvää on se, että jos tietyt henkilöt pulpahtavat mieleeni aina välillä tuoden mukanaan suuren ahdistuksen, asiat eivät ole päässäni siltä osin hyvin. Tuo myös tarkoittaa sitä, että nämä ihmiset ovat aikanaan onnistuneet siinä, mitä he tavoittelivatkin, eli loukkaamaan minua. Sikälikin olisi tärkeää saada heidän voittokierteensä katkeamaan, ihan oman hyvinvointini vuoksi.
Silti jaksan ihmetellä, että mistä tulee sellaisia ihmisiä, jotka haluavat loukata... haluavat kostaa, jos eivät ole saaneet toisesta kaikkea sitä irti, mitä ovat halunneet. Eikö voisi vain todeta, että "homma ei toimi tuon kanssa, menen pois". Miksi aito välittäminen tuntuu olevan harvinaista nykyään?
No comments:
Post a Comment