Tuesday, November 06, 2007

Menneisyyden hyväksyminen

Minun on vaikea hyväksyä joitain joskus muinoin tekemiäni asioita. En ole siis tehnyt mitään järisyttävän suurta kamalaa pahaa, mutta sellaisia pieniä asioita, jotka ovat olleet ikäviä joltain kannalta katsottuna, ja joita nykyään häpeän. Ne olivat sellaisia lapsellisuuden ja typeryyden puuskassa tehtyjä juttuja, joita nyt "viisaampana" on vaikea sulattaa. Ne ovat kuitenkin ollutta ja mennyttä, joten ei niitä kannattaisi kaivella, mutta silti kaivelen niitä. Miksi en osaa päästää menneisyydestä irti?

Ehkä olen liikaa yrittänyt lakaista ikävät asiat maton alle ja unohtaa ne. Tunnustan, että olen mielessäni yrittänyt jopa kieltää joidenkin asioiden ikinä tapahtuneen. Ehkä ne asiat olisi pitänyt aikanaan käsitellä itsensä kanssa, jotta ne eivät olisi jääneet mieleen pyörimään. En ole silti ihan varma siitä, että niitä saisi käsittelemälläkään unohtumaan, mutta ehkä ne pystyisi siten kuitenkin jotenkin siirtämään paremmin sivuun. En tiedä.

Vai olisikohan se niin, että jos nyt jotenkin löytäisi tasapainon itsensä kanssa, niin se auttaisi hyväksymään myös ne nurjat puolet. Tai tuo nurjien puolien hyväksyminen voisi tuoda sitä tasapainoa. Ovathan nuo nurjat puolet toisaalta osa menneisyyden minää, ei niiden tarvitse olla enää osa minua tässä hetkessä. Ehkä se auttaa, kun tajuaa kehittyneensä, olevansa hieman erilainen kuin jokin aika sitten. Fiksumpi. Tuo menneisyyden minä ei todellakaan ole enää nykyisyyden minä, sen ei tarvitse olla. Tuo on oikeastaan tosi helpottava ajatus.

Olen toisaalta iloinen joistain ikävistä asioista, joita olen typeryyksissäni tehnyt. Siten olen todellakin oppinut, karvaasti ja kantapään kautta. Olen lisäksi sellainen, että opin yleensä yhdestä virheestä, joten nyt luulisi olevan parempia aikoja edessä, kun ei tarvitse hakata päätänsä samaan ikihonkaan enää useampaa kertaa.

Niin, jospa nyt sitten muistaisin, että kirjoitan elämääni joka päivä; menneisyys on mennyttä ja muistoja, nykyisyyttä elän ja tulevaisuuteen luon suuntaviivoja tässä hetkessä. Moni asia on mahdollista.

2 comments:

mari said...

Kuulostaa tutulta. Itsekin kaivelen usein menneitä ja kadun tekemisiäni ja sanomisiani, vaikkeivat ne mitään isoja juttuja olleetkaan. Yritän nykyisin aktiivisesti antaa itselleni asioita anteeksi, niin menneitä kuin nykyisiäkin, ja toistella itselleni, että minäkin olen vain ihminen ja teen virheitä, en ole täydellinen. Helppoa se ei ole, mutta tuntuu hyvältä kun siinä joskus onnistuu.

Nan said...

Niin, kai se helpottaa ajan myötä, kun oppii hyväksymään oman epätäydellisyytensä ja sen, että menneet ovat menneitä. On vain niin helppo sanoa, että menneisiin, pieniin asioihin ei kannata takertua. Mieli askaroi kuitenkin niiden asioiden parissa liikaakin. No, olen jotain parannusta itseni kohdalla tässä asiassa havainnut. Aika ja kypsyminen tuntuvat todellakin auttavan.