Pitäisi ja pitäisi

Minulla on huono omatunto. Minulla on nyt ollut hieman normaalia enemmän aikaa arkisiin raatamisiin liittymättömiin askareisiin, eli siivoamiseen, liikkumiseen, lepäämiseen, asioiden järjestelemiseen ja erinäisten hankintojen tekemiseen. Lisääntynyt aika kuitenkin tarkoittaa myös lisääntyneitä vaatimuksia muiden taholta hoitaa aikaa vieviä asioita.

Mielellänihän minä venyisin sinne ja tänne, tekisin sitä ja tätä toistenkin mieliksi. Oikeasti. Nyt kun minulla on vihdoin ollut aikaa hoitaa kevään aikana pahasti repsahtaneita asioita, minä vain oikeasti haluaisin hoitaa niitä. Olisi oikeasti kiva vihdoin varata hammaslääkäriinkin aika (tai kiva ja kiva, mutta kai siellä joskus olisi käytävä). Olisi kiva kurkata vaatekaappiin ja katsoa, onko siellä ötököitä. Olisi kiva järjestellä ruokakaappi, jotta jauhopussit saisi pois viemästä tilaa pöydiltä. Olisi kiva siivota talven aikana kaatopaikaksi muodostunut parveke. Olisi kiva saada tavarapinot lattioilta pois. Olisi kiva pestä vaatteita, mattoja ja muita pestäviä kamppeita. Olisi kiva hankkia harrastusvälineitä, jotta voisi harrastaa, ja työkaluja, jotta rikkinäisiä saisi vihdoin korjattua. Olisi kiva löytää hukassa oleva tärkeä paperi. Olisi kiva liikkua ulkona ja tavata ihmisiä.

Vaan ei, kun täytyisi venyä muidenkin mieliksi. Minä hyvin velvollisuudentuntoisena ihmisenä saan tästä vaatimusten ristiriidasta vain stressiä: mietin ja mietin, miten saisin aikani riittämään kaikkiin velvollisuuksiin, sekä omiini että toisilta tuleviin.

Inhottaa sekin, että valitan tästä asiasta aivan kuin olisi muiden vika, että he toivoisivat minun tekevän jotain aikaa vievää heidän mielikseen. Ei se heidän vikansa ole. Minä niin mielelläni tekisin, mutta mielelläni minä edes välillä tekisin jotain kivaakin ja asuisin siistissä kodissa.

En oikeasti käsitä, miten normaali työssäkäyvä ehtii tehdä kaiken nääntymättä.