Arjen ajatteleminenkin saa palan kurkkuun ja ajatukset tukkoon. Ei arkeni ihan hirmu huonoa ole, ennemminkin minun pitäisi osata olla iloinen ja tyytyväinen, että minulla on toimeentulo. Silti... arki ei innosta. Työ vie liikaa aikaa ja voimia, joten on vaikea repiä siihen motivaatiota, kun vastapaino on enemmän tai vähemmän uupunutta ja aikaakaan omille tärkeille puuhille ja harrasteille ei ole.
Ennen sentään työkin innosti, toi sisältöä elämään. Nyt minusta tuntuu aivan käsittämättömältä ajatukselta, että jossain voisi olla olemassa mielekäs työ ja työpaikka, joka voisi olla joskus minunkin ulottuvillani. Tai että ylipäätään työelämä voisi tuoda sisältöä elämään. Sisältöä?! Työelämähän on sarja orjatoimintoja, jotka yritetään sätkiä läpi hurjalla itsekurilla. Reiluus ja järjen käyttö ovat työympäristössä uhanalaisia ominaisuuksia, eikä työntekijällä ole oikeasti juuri mitään arvoa. Työelämä on lähinnä täynnä käsittämättömiä pelisääntöjä ja arvoasteikkoja. Työtekijän näkökulmasta ei ole siis mitään muuta syytä raataa kuin oma toimeentulo.
Näin huonoksi asiat ovat pääni sisällä menneet. En vain näe mitään syytä raataa yhtään enempää kuin on pakko, kun hyödyt valuvat joillekin kasvottomille osakkeenomistajille tai muille sellaisille, joilla on jo enemmän kuin ikinä elämässään tarvitsevat. Työn merkityskin on mitä sattuu ja työelämän pelisäännöt lähinnä aikuisten naurettavaa leikkiä, jota toiset osaavat pelata ja toiset eivät.
Sisältöä työelämästä?! Minä en ymmärrä. En tekisi päivääkään orjatyötä, jos voittaisin lotossa. Vapaaehtoistyöt tai oikeasti merkitystä tuottavat työt ovat asia erikseen, niitä tekisin riemusta kiljuen ja täydellä tarmolla ja sydämellä, mutta minä en todellakaan tarvitse orjatyötä muuhun kuin toimeentuloon. Ajatus työn tekemisestä täydellä sydämellä ja innostuksella on vain kangastus silmissäni. Sekin taitaa aina vain etääntyä.
Katselen aina vain hämmästyneempänä ihmisiä, jotka uhraavat vapaa-aikaansa vapaaehtoisesti työnsä eteen. En käsitä heitä: miksi jollekin kasvottomalle ja ahneelle ylirikkaalle raataminen on tärkeämpää kuin oma elämä, harrastukset ja läheiset?
8 comments:
Mitä ilmeisemmin jaamme johtajamme Kataisen näkemyksen, että vain työuria pidentämllä hyvinvointivaltio pelastuu, ja vielä inhimillisellä ja pehmällä tavalla. Muutama vuosi lisää, pikku perunoita! Puhuin äsken lääkärini kanssa eka kertaa vakavasti mahdollisuudesta jäädä( yrittää) osa-aikaiselle työkyvyttömyyyseläkkeelle. Jotenkin tuntui loksahtavan, siinä se voisi olla: siis hyvinvointini pelastus, josta Katainenkin on kovasti huolissaan.
Voi olla niinkin, että vaikka mitä tekisimme tässä maassa, niin hyvinvoinnista joudumme tinkimään. Tai siis köyhät joutuvat. Sen verran hurjalta tämä meno joskus näyttää.
Ratkaisusi kuulostaa järkevältä ja ymmärrettävältä, ja kaikenlaisten osa-aikaisuuksien (joilla toki soisi tulevan toimeen) soisi lisääntyvän. Ihan hyvinvoinninkin vuoksi.
Hienoa, että olet löytänyt mahdollisen ratkaisun oman hyvinvointisi kohentamiseksi! Toivotaan parasta, että asiat lähtisivät kohdallasi rullaamaan nyt hyvään suuntaan.
(Minua järkyttää oma tulevien työvuosieni määrä: tätä samaako minun pitäisi pystyä jatkamaan? Ehtisin vielä tehdä täyskäännöksenkin, mutta mihinhän ihmeen suuntaan?!)
Niin, pakoonhan ei pääse minnekään, ilman sitä lottovoittoa. Kun sitten ajattelen edessä olevia työvuosien lukumäärää, kauhistun minäkin ja tajuan, ettei voi jäädä odottamaan. Sehän on samaa kuin elämän heittäminen hukkaan. Muutos, ratkaisu pitäisi osata jotenkin tehrä tässä ja nyt. Tuo osa-aikaisuus on vielä ajatuksen asteella, mutta on hyvä, että jotain on jo takataskussa.
Olet oikeassa, että on hyvä, kun on edes jotain takataskussa. Olet myös oikeassa siinä, että odotella ei kannata.
On toki asioita, joita täytyy odotella. Minusta kuitenkin tuntuu, että odottelu on tosiaan elämän hukkaan heittämistä, koska harvemmin mitään sinä aikana tapahtuu, kun odottelee. Mennyt on mennyttä ja tulevaa ei voi tietää, siksi on parasta toimia nyt. Se on vain niin kovin vaikeaa.
Jotain on hyvä olla takataskussakin, vaihtoehtoja. Vaikka ei niitä toteuttaisikaan tuntuu hyvältä, jos avoimia ovia on useita valittavaksi asti kuin että seisoisi yhdessä putkessa, jonka päässä on tai ei ole edes valoa.
Minäkin mietin kuumeisesti vaihtoehtoja, mutta en oikein keksi, mitä voisin tehdä. Olen jumissa nykyisessä turvallisessa elämäntilanteessani, joka ei kuitenkaan tyydytä minua, mutta ei turvallisuudesta uskaltaisi luopuakaan. Olisihan minulla vaihtoehtoja useampikin: sapattivapaa, opintovapaa, työpaikan ja asuinpaikan vaihto. Tiedän, että olen onnekas, kun voin valita sentään jotain, jos vain uskaltaisin.
Lottovoitto taitaa olla yhtä todennäköinen kuin salamanisku ;) Olen palaamassa hoitovapaalta töihin ja eikä innosta yhtään. Työ sinänsä ihan ok, mutta kaikki muu sälä sen ympärillä kyllästyttää. Työn laatu ja osaaminen ei ole niin tärkeää kuin että osaa pelata taitavasti "ihmissuhdepelejä". Tuskin vaikea arvata ettei se ole paras puoleni...
Kohtuullisen varmasta työpaikasta ei uskalla noin vain lähteä. Kuinka pitkälle jaksaa roikkua mukana paikassa, jossa ei viihdy, onkin jo toinen kysymys. Töissä kuitenkin joutuu viettämään monta tuntia vuorokaudessa. Miten näytän ulospäin "hyvältä työntekijältä", kun en koe työpaikan arvoja ja käytäntöjä omakseni? Jos ei ole mukana tietyssä porukassa tietyin säännöin, on todella yksin.
Työvuosia edessä vielä monta, joten jotain tarttis tehdä ettei aivan voimat lopu. Toivottavasti jossain vaiheessa työntekijän viihtyvyyskin taas kiinnostaisi työnantajaa. Mahdanko olla naiivi?!
Erääseen sukulaiseeni on iskenyt salama ;) mutta joo, lottoaminen on kyllä turhaa huvia.
Asiaa kirjoitat. Ymmärrän hyvin tuon, että työ voi olla ok, mutta muu siihen liittyvä ei. Niin on minullakin. Tosin en tunne työhönkään mitään erityistä intoa ja poltetta, mutta voin työtäni kyllä tehdä. Sikäli se, että muut asiat (työympäristö, työkaverit, työtavat ja -säännöt) häiritsevät, on tosi iso asia.
Minun on hyvin vaikea sietää ihmissuhdepelejä, joita työpaikalla pitäisi osata pelata. Olenkohan katkera, kun muut pelaavat taitavasti ja pärjäävät ja minä en? Ehkä vähän, mutta luonteeni ei kestäisi moista pelaamista kuitenkaan, joten olkoon. Yritän vältellä kaikkea sitä ikävää, mihin töissä törmää.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun töissä ei viihdy, mutta turvallisuudestakaan ei kannattaisi luopua. Ei sekään nimittäin hyvää voi tehdä, että vuodesta toiseen näyttelee useita kymmeniä tunteja viikossa. Töihinhän menee ihan käsittämättömän iso siivu elämästä! Jos sen ajan näyttelee ja taistelee itsensä kanssa, että voi toimia omia arvojaan vastaan, niin mitähän siitäkin tulee.
Minä olen ajautunut hieman erilleni työporukastani, mikä on huono asia. Pitäisi nimittäin oman itsensä vuoksi yrittää hengailla mukana, jotta pärjäisi jotenkin. Nyt kun olen jättäytynyt ulkopuolelle tietyssä mielessä, niin hieman pelottaa... olen tosi yksin ja se ei ole hyvä asia. Toisinkaan ei vain voi olla.
Pelkään, että olet hieman naiivi :( On nimittäin vaikea kuvitella, että lähivuosina työntekijöiden hyvinvointi kiinnostaisi, kun työttömien armeija vain kasvaa kasvamistaan :(
Niinpä, työnantaja tuskin tekee mitään, jos ei ole pakko. Jos tällä nykymenolla työt tulevat jotenkin tehtyä, niin tyyli tuskin muuttuu. Tulevaisuudessa voi tulla työvoimapula (vaikka nyt sitä vaikea uskoa), jolloin osaavia tekijöitä ei niin vain löydykään. Ei ole sitä kristallipalloa käytössä...
Todella hyvä, että olet avoimesti kirjoittanut monenlaisista asioista:) Kahvitauolla kun tuskin voi sanoa, että kuulkaas kollegat tää meno on syvältä.
Joo, en itse ainakaan töissä voi mitään tuumailuistani sanoa, en todellakaan! Pitää vain näytellä ahkeraa ja tyytyväistä.
Minä en usko työnantajan tyylin muuttumiseen niin kauan kuin työt nyt jotenkin hoituu. Suomalaiset ovat niin kovin venyvää kansaa tässä suhteessa, ikävä kyllä.
Minä en usko työvoimapulaan, enkä varsinkaan siihen, että sellainen iskisi lähivuosina. Olen aina tuntenut osaavia ja taitavia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat työttöminä, ainakin osan aikaa. Itsekin olen kokenut työnhaun tuskaa aikanani. En siis todellakaan usko, että työvoimasta on pulaa, vaan että työnantajien älytön vaatimustaso voi aiheuttaa työnantajapuolen mutinaa "työvoimapulasta", joka ei kuitenkaan ole todellista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
On pakko pohtia jossain näitä työasioita, kun ne niin suuresti hiertävät juuri nyt! :)
Post a Comment