Aivan kuin olisin kuoriutumassa ulos kotelostani. Viime aikoina minusta on tuntunut vahvasti siltä, että aivan kuin minä itse olisin tulossa ulos kuorestani, itsestäni. Koko ikäni kiltin ja sopeutuvan tytön kuorta kantaneena jotakin ihan muuta on pilkistämässä ja pyrkimässä esiin, jotain sellaista, joka tuntuu vahvemmin omalta kuin aiempi kuoreni: vahvemmalta, elävämmältä. Omituista.
Tai kai sitä voisi sanoa myös itsekontrollin hellittämiseksi, väsymiseksikin, mutta ei se väsymykseltä tunnu eikä hallinnan menetykseltä, vaan joltain vapaammalta, valppaammalta, läsnäolevammalta, kevyemmältä, mutta ei helpommalta.
En oikein nimittäin jaksa enää kantaa kuortani, vaan annan sen karista. Esille nousee suoremmin puhuva (mutta ei välttämättä puheliaampi), rohkeampi ja itsenäisempiä ja enemmän omalta tuntuvia ratkaisuja tekevä, enemmän tässä ajassa läsnä oleva nainen. Paljon hyvää siis, mutta mutta...
Olen huomannut, että sellaisesta pidetään (tai siedetään), joka on sopeutuva, aina ystävällinen eikä sano pahasti. Kiltistä pidetään, mutta sellaiseen ei välttämättä läheisesti kiinnytä. Olen huomannut, että suorat sanani aiheuttavat reaktioita, eivätkä ne reaktiot ole minulle helposti kestettäviä: olen saanut ihmisiä jopa kaikkoamaan. Niin höllästi he kiinni minussa olivat, että eivät yhtä tai kahta suoraan sanottua (ei henkilökohtaista) lausetta kestäneet. Joltakin muulta sellainen sanominen olisi kai ollut hyväksyttävää, mutta ei siltä (minulta), joka ei ole koskaan sanonut niin, ja jonka rooli on olla aina kiltti ja suunnilleen sitä mieltä kuin pitääkin olla. Aina.
Olen toki kiltti vieläkin, koska se on vahvasti osa persoonallisuuttani. En kuitenkaan enää siedä mitä tahansa, mikä nyt kuoreni murentuessa alkaa näkyäkin. Kykyni haudata todelliset tuntemukseni ja mielipiteeni heikkenee. Minäkin haluan olla minä, enkä vain elää aivan kuin käsikirjoitetussa elämässä ja sopeutua ja etsiä hyväksyntää keinolla millä hyvänsä.
Toivon, että esiin pyrkivä minä on ennemminkin perhonen kuin ihmissusi. Toivon, että kun opin olemaan enemmän ja vapaammin oma itseni, ympäristönikin sopeutuu ja hyväksyy. Toivon, että oma olemiseni olisi sellaista, että pärjäisin edes jotenkin myös sosiaalisesti enkä syrjäytyisi.
Tuntuu kivalta, kun tuntemukseni pääsevät virtaamaan aiempaa vapaammin. Tuntuu hyvältä, kun minulla on mielipiteitä ja näkemyksiä. Tuntuu hyvältä, kun olen tässä ja nyt ja tiedostan oman olemiseni.
5 comments:
Hyvä! Ihanaa! Anna palaa vaan :).
Hämmästyneitä katseita ja omituisia reaktioita voi tosiaan tulla, mutta ehkä lähinnä niiltä jotka ovat tottuneet entiseen sinuun. He joko sopeutuvat muutokseen tai lähtevät karkuun, mutta sille et voi mitään.
Murra rohkeasti kuoresi :).
Kiitos kannustuksestasi :D
Luulen, että hinta kuoren murtamisesta kannattaa maksaa, eli sen, että joku saattaa kaikota. Olen varsin turhautunut ja väsynyt kuoreeni, mikä onneksi auttaa sen murtamisesta. Ehkä olen "odottanutkin" oikeaa aikaa tälle, eli sitä, että tämä tapahtuisi luonnollisesti eikä siten, että yrittäisin pakottaa itseni tekemään jotain sellaista, mikä ei vielä luonnistu. Nyt olen niin ärsyyntynyt (vai mikähän olisi oikea sana?), että kaikki tuntuu tapahtuvan kovin luonnostaan :)
Kivaa viikon jatkoa sinulle! Toivottavasti opiskelusi ovat alkaneet hyvissä merkeissä :)
Tuntuu hyvältä kehityksen suunnalta. Monien 'minieni' joukossa on yksi, jota kutsun 'uhmakkaaksi minäksi', joka on valmis haastamaan auktoriteetit, usein impulsiiviseen tapaan. Vaikka se on aika lapsenomainen minä, oikeastaan tykkään siitä juuri siksi, että uskaltaa. Uhmakas minä on selvästi kasvanut minussa.
Tuo ´pekka' olen minä. kun otin käyttööni gmailin ja siihen liittyvän käyttäjänimen, on sotkua syntynyt. gmail ja yahoo ovat kai molemmat googlen osasia...oikeastaan jäin miettimään, mikäs minä tuo pekka minussa oikein on;)
Aamu: ehkä meissä kaikissa on ainakin pieni "uhmakas minä" :) Onhan se ehkä hieman lapsenomainen, mutta sen rohkeus herättää ihailua. Samoin myös se, että se uskallus tuo minusta vahvuutta esiin, mikä taas nostaa itsetuntoa ja tuo tunnetta, että tekee juuri sitä mitä haluaakin. Tämä taas lisää tyytyväisyyttä.
Voisikohan uhmakkuus kasvaa iänkin myötä, kun on enemmän elämänkokemusta ja tajuaa, että melko samanlaisia, tavallisia tallaajia tässä kaikki ollaan, eli ei ole oikeastaan mitään syytä sortua liikaan nöyristelyyn (eikä toki liikaan ylimielisyyteenkään).
Joo, en ole oikein kärryillä noista google ja yahoo kuvioista, mutta tarkkana käyttäjänimien kanssa saa olla ;)
Post a Comment