Sunday, October 25, 2009

Purnukat ojennukseen - viikko 25

Kirjoitin aiemmin, kuinka kotiini kerääntyy helposti erilaisia purkkeja ja purnukoita kaappien täytteiksi: erilaisia kosteusvoiteita, hiustenhoitotuotteita, shampoita yms. Kaupassa käydessään voi helposti kuvitella, että "juuri tuollaista suihkutettavaa hoitoainetta pörrötukalleni tarvitsenkin" (vaikka tavallista hoitoainetta jo olisikin), jolloin suihke lähtee mukaan. Parin kokeilukerran jälkeen se jääkin kaapin perukoille, kun ei se tukasta nättiä tehnytkään.

Minulle on käynyt näin useinkin. Olen ostanut tuotteen, jonka olen kuvitellut ratkaisevan jonkin ongelman, mutta kun näin ei ole käynyt, tuote on jäänyt kaappiin lojumaan. Nyt olen kuitenkin onneksi ymmärtänyt toimintatapani ja ostelu on jäänyt tosi vähiin, suorastaan olemattomiin.

Romuprojektin edetessä olen siis karsinut myös purnukoitani. Olen heittänyt juurikin hiusten suihkutettavia hoitoaineita pois, myös muotovaahtoa, vanhaa kosteusvoidetta ja kuorintavoidetta. Käytän muutenkin varsin vähän tuollaisia tuotteita, joten ei ole mitään järkeä säilyttää niitä enää. Miksi ihmeessä ostin ne aikanaan? En enää tiedä muuta syytä kuin että kuvittelin niiden ratkaisevan ulkonäöllisiä ongelmiani, mutta niin ei (tietenkään) käynytkään.

Minun on vaikea luopua ylimääräisistä purnukoista kertarysäyksellä, mutta tällainen vähittäinen, yksi kerrallaan -systeemi näyttää toimivan.

Varsinaisiksi romuprojektipoistoikseni tällä viikolla valitsin kaksi CD-levyä - taas kerran. Niitä näyttää riittävän.

6 comments:

Pellon pientareella said...

Hyvä projekti, minäkin aion tehdä tuota/tuon, kun alan saada taloa kuntoon. Harmillista noissa tuotteissa on se, että niitä ei oikein viitsi kierrättää. Muuten yritän heittää pois mahdollisimman vähän ja laittaa kiertoon ylimääräinen.

Nan said...

Joo, ei tuollaisia tuotteita oikein voi kierrättää, mikä tuntuu vähän kurjalta. No, pitää siis vältellä sellaisten ostamista jatkossa :)

Tätä ehkä pidetään piiperryksenä, mutta jostain luin, että suljettavat purnukat kannattaisi heittää korkki auki roskiin - vievät vähemmän tilaa puristettuina kaatopaikalla. Toisena piiperrysasiana olen pohtinut sitä, että kannattaako jokin nestemäisen tuotteen jämät (kuten hiussuihkeet) kaataa viemäriin. Sitenhän se päätyisi puhdistettavaksi, kun taas roskikseen heitettynä se päätyisi kaatopaikalle..?

Anonymous said...

itse kaadan kaiken nesteen ensin lavuaariin ennen kuin heitän pois. (Siis sellaisen nesteen, joka menisi muutenkin, käytettäessä, ennemmin tai myöhemmin viemäriin). ei ole järkeä lisätä jätteen määrää kaatopaikalla.

Jossain oli, että esim. shampoopullot ym. voi leikata kahtia ja latitaa yläosa alaosan sisään niin vie vähemmän tilaa.

Itse piiperrän mielelläni, siitä tulee jotenkin siisti ja huolellinen olo - vaikkei sillä varmaan olekaan sanottavaa merkitystä maailman jäteongelmaan :)

t. Maria

Nan said...

Maria: niin, tuo olikin hyvin sanottu. Meneväthän ne litkut viemäriin jotain kautta kuitenkin.

En nyt tiedä, alkanko sentään halkaisemaan sitkeitä shampoo- ja muita pulloja, mutta kieltämättä vinkki on hyvä ja ymmärrettävä :)

Kai piipertämisellä vaikutusta olisi, jos kaikki niin tekisivät, mutta näin yksittäisenä ihmisenä se tuntuu aika vähäiseltä. Tärkeää on mielestäni kuitenkin se, että itse kokee tekevänsä oikein, eli huolehtivansa ympäristöstään omalta pieneltä osaltaan. Se mielihyvä (sekä piipertämisen konkreettinen hyöty ympäristölle) eivät ole mielestäni ollenkaan väheksyttäviä!

Anonymous said...

Hyvä projekti tosiaan ja muutenkin innostava blogi!
Mulla on yksi vinkki kosmetiikan kierrätykseen.. Kun vanhoja kosmetiikkoja ei voi viedä mihinkään kiertoon ja kun eivät kavereillekaan tunnu kelpaavan, olen käyttänyt hyväksi todettua kikkaa. Kun ylimääräisen kosmetiikan "unohtaa" työpaikan, yökerhon, urheilupaikan naistenhuoneeseen, katoaa se hetkessä uuden omistajan laukkuun :)

Nan said...

Kiitos palautteestasi ja kommentistasi! :)

Vinkkisi on aivan loistava, tuo ei ole tullut mieleenikään :) Onhan se totta, että kun jättää kosmetiikkaa johonkin lojumaan, se saattaa kummasti kadota... tiedän työpaikaltanikin "kadonneen" mitä ihmeellisimpiä asioita. Pitääkin muistaa vinkkisi.