Monday, April 05, 2010

Positiivisuus + työelämä... öh?!

Innostun asioista erittäin helposti, jolloin kiinnostava asia vetää minua (liiankin) tiiviisti puoleensa. Menen mukaan ja teen täysillä, tunnen eli iloitsen ja kärsinkin, tunnen eläväni.

Työasiat eivät vedä minua todellakaan puoleensa, vaan lähinnä työntävät loitommalle. Joudun kuitenkin pakottamaan itseni tekemään velvollisuuteni ja tavallaan se pakottaminen lukitsee minut otteeseensa. Teen, tunnen ja kärsin ja siitä muodostuu tila, johon jään. Mitä enemmän olen tuossa tilassa sitä nopeammin unohdan oman todellisen itseni ja todellisen elämän ja kuvittelen sen työelämän kaventaman ahdistavan elämännäkymän olevan ainoa todellisuus.

Elämäni luiskahtaa liian helposti elämään työelämän kautta. Syykin siihen on selvä: en nauti työstäni ja se vie liikaa aikaani ja voimiani. Ainoa muutos, johon tällä hetkellä, ajatusteni ollessa vihdoinkin pirteät ja kirkkaat, pystyn on muuttaa jotenkin suhtautumistani työhöni ja työelämään. Miten saisin sen pysymään siten etäällä, että se ei imaise minua negatiivisuudellaan mukaansa? Miten voisin suhtautua siihen työnä, jota teen rahan vuoksi, ja että oikea elämä on sitten toisaalla?

Voi, kunpa työaikoja ihan yleisesti lyhennettäisiin. Voisin toki yrittää etsiä osa-aikaisempaa työtä jaksamiseni vuoksi, mutta se on osaamisellani ja koulutuksellani hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.. ja myös tietysti sen vuoksi, että osa-aikaisuutta ei tässä maassa missään määrin suosita. Kaikkien pitää jaksaa vähintään se kahdeksan tuntia päivässä ja sillä siisti. Ajatuskin siitä, että pitää jaksaa ("on pakko"), musertaa.

Opettelen positiivista suhtautumista asioihin. Positiivisuuden opetteleminen töissä tulee olemaan iso haaste. Kesän yli työ varmaankin sujuu, koska olen suunnitellut sen jo siten, että saan hengähdystaukoni, mutta jos syksyllä jatkan vielä työssäni, edessäni on monen kuukauden yhtäjaksoinen raataminen, joka saattaa taas nujertaa. Pitää siis miettiä tulevaa, mikä ei ole helppoa. Elämä on liukunut tiettyä rataa tähän asti ja nyt kun pitäisi tarttua itse ohjaksiin, ajatuskin ohjaksista kauhistuttaa.

Sitä ennen kuitenkin pitäisi opetella positiivisuutta työelämässä. Sen kun näkisi! Olen ajatellut lähestyä asiaa siten, että olisin mahdollisimman paljon oma itseni. Koen tähän asti olleeni jonkinlainen ahdistunut kuori, joka sinnittelee lähinnä yksin. En tiedä, mitä olen jatkossa, todennäköisesti paljon ei muutu, koska minulla on työyhteisössä (kurja) roolini. Omasta itsestäni on kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle. Pelottaa.

4 comments:

trina said...

Jos on kauan ollut samassa työpaikassa, voi tuntua vaikealta lähteä tekemään muutosta, kun kaikki roolit ja kuviot ovat kauan olleet samoja. Varmasti mahdollista kuitenkin, tsemppiä sulle siihen!

Itse olen joskus kokenut, että on helpompi vaihtaa työpaikkaa ja aloittaa tavallaan alusta. Siinäkin on tietysti riskinsä, kun koskaan ei voi tietää millainen uusi työpaikka on.

Pellon pientareella said...

Saisitko jotenkin itsesi "etäännytettyä, eriytettyä" työstä, kun olet työssä? Siis jotenkin Tollen opeilla, että sinä et ole yhtä kuin työsi, että Sinä Olet ja sattumalta sillä hetkellä teet työtä. Joka ei ole paha tai hyvä, ikävää tai kivaa, se vain on ja teet sitä. Mieli ja sydän, sielu vapaana, tässä hetkessä. No, kuulostaa tietty aika korkealentoiselta, mutta jotain tuollaista olen itse hetkittäin tavoittanut omassa tylsässä ei-mitään-antavassa jossei inhottavassakaan työssäni.

Voimaa täältä, asiat ihan varmasti vielä selkiintyvät, olet koko ajan liikkeessä! :)

Ipo said...

Miljoonasti tsemppiä sulle - sanoisinko melko mahdottomalta kuulostavaan tehtävään!

Mäkin yritin löytää osa-aikatyötä, koska se olis ollut mulle pelastus, mutta ei löytynyt ja nyt paiskin huomattavasti yli 8 h päiviä (kuten aina ennenkin). Jo 8 h tiukkatahtista duunia imee kyllä ihmisestä mehut, joten ei ole ihme jos ei pysty pitämään mielialaa positiivisena ja duunia elämästään etäällä, vain rahanansaitsemiskeinona. Kun siihen menee paras osa valveillaoloajasta ja usein duunissa törmää niin hankaliin asioihin, että niitä miettii illat pitkät (ja yötkin). You know.

Tsemppiä kuiteskin sulle, todella! Toivottavasti sä onnistuisit mua paremmin hankkeessasi!!

Nan said...

Trina: se on totta, että kun on jämähtänyt johonkin tuttuun ja turvalliseen, vaikka ikäväänkin, siitä on vaikea lähteä. Alusta aloittamisessa on puolensa. Minä yritän nyt pohtia vaihtoehtojani ja tehdä lähiaikoja siedettävämmiksi. Toivottavasti suuremmat suunnitelmat hioutuvat siinä sivussa.



Pellon pientareella: kiva ehdotus, jotain tuon suuntaista olen yrittänyt ajatuksissani tavoitellakin. Pitäisi tosin varmaan kirjoittaa ylös jotain muistilappujen tapaisia, jotta voisin ikävien fiilisten tullessa luntata niistä ja yrittää saada ikävät tunnetilat siten hallintaan, muistaa, että työ on vain työtä, ei osa minua. Kiitos, vihdoin minulla on jo aika usein sellainen olo, että olen liikkeessä! :)



Ipo: kiitos! Ikävä kuulla, että et onnistunut löytämään haaveilemaasi osa-aikatyötä :( On tosi harmi, että tuo 8h/päivä näyttää olevan ainoa oikea "totuus", vaikka moni mielellään vaihtaisi rahaa elämään. Ei työn pitäisi hallita koko elämää, mutta on tosiaan vaikea pitää sitä loitolla, kun vaihtoehtoja ei välttämättä ole... siksi yritän tässä henkisesti valmentaa itseäni suoriutumaan jatkossa paremmin, siten, että en takerru henkisesti töihini liian tiukasti. Kesän yli pitäisi mennä nyt mainiosti näillä nykyisillä suunnitelmilla, mutta jatkosta en tiedä. Katsotaan. Voimia sinulle koitoksiin!