Olen herännyt tänään puoli seitsemältä. Minua ei huvittanut nousta ylös, joten torkuin ja köllöttelin puoli kahdeksaan asti. Nousin ylös, vaikka väsytti, olinhan kuitenkin nukkunut jo puoli yhdestätoista asti.
Siitä lähtien fyysinen puoli ja osa aivoistani on ollut hereillä, mutta osa päästäni on edelleen ihan pöpperössä. Ympäristön huomioiminen tuntuu vaivalloiselta, joten en huomioi. Yritin koko aamun keksiä, miten saisin itseni hereille, mutta kun en keksinyt mitään, päätin olla heräämättä. Tänään ei ole mitään tärkeää askaretta, joten voin ihan hyvin olla heräämättä, olla inhottavan epäsosiaalinen ja laiska, flegmaattinen ja tympeä.
On se omituista, miten erilaisia päivät voivat ollakaan. Kai niitä (eli näitä) huonoja kohtaan pitää vain olla armollinen.
4 comments:
Armollisuus on niin tärkeätä. Pois pakottamisesta.
Oletko siis sairaslomalla vielä? Jos olet, niin ei sinulla ole mitään velvollisuutta nousta tiettyyn aikaan tai ylipäänsä tehdä yhtään mitään, jos et jaksa ja halua.
terv. Maria
Hei, löysin vasta nyt blogisi ja luin sieltä täältä juttuja epämääräisessä järjestyksessä. Jokainen postauksesi on osunut niin lähelle itseäni, että aivan kuin olisin kurkannut omiin aivoituksiini. Tietyllä tapaa tuntuu hienolta, että kaltaisiani ihmisiä on muitakin, vaikka ristiriitaiset ajatukset ovat niin voimia vieviä, että en kehtaa iloita siitä, että joku toinenkin joutuu kokemaan samaa. Tsemppiä! :)
Pellon pientareella: olen hyvä pakottamaan itseni tekemään, joten on vaikeaa oppia armollisemmaksi. Pakko kuitenkin olisi, joten ehkäpä se tästä hiljalleen...
Maria: en sairaslomaile enää, mutta muuten arkeni on normaalia rennompi, joten voin aamuisin käynnistyä hitaammin, jos siltä tuntuu. Sekin jo auttaa, itsensä pakottamisen vähentäminen.
Anonymous: kiitos :) Onhan se mukavaa, että saa vertaistukea ja ymmärtää, että ei ole ainoa näiden asioiden parissa tuskaileva. Silti tosiaan näitä murheita ei toivoisi kenellekään toiselle! Tsemppiä sinullekin :)
Post a Comment