Monday, January 14, 2013

Saatavilla, tavoitettavissa... tai sitten ei

Paljon puhutaan siitä, että pitää olla koko ajan saatavilla. Siitä, että nykyaikana pitää olla koko ajan jonkin laitteen ääressä hetinyttässä tavoitettavissa. Olen huomannut, että näin monet olettavat; tavoitettavissa olemisesta on tullut nykyajan oletus, jossa kaikenlainen muu käyttäytyminen ja hetkellinen "katoaminen" tulkitaan negatiiviseksi viestiksi, josta "pitää" loukkaantua tai vähintään vetää sellaisia johtopäätöksiä, että "katoaja" on ikävä ihminen.

Olen huomannut tällaista oletusta puhelinkäyttäytymisessä, mutta en kovin paljon, koska puhelimeni ei juuri ääntele. Erityiseksi rasitteeksi tämä tavoitettavissa olo on tullut itselleni Facebookin kautta: kun olen siellä "online", jotkut olettavat automaattisesti, että olen valmiina pitkällisiin chatteihin. Ei, jos avaan Facebookin, haluan yleensä vain hengähtää hetken jostain tekemästäni asiasta ja lueskella juttuja.

En ole chattaaja, en todellakaan. En oikein viihdy tietokoneenkaan ääressä. Jos olen koneella, teen hommia tai hoidan jotain asiaa, jonka jälkeen menen tekemään jotain ihan muita asioita. Joskus luen uutisia ja blogeja, tai etsin tietoa, mutta en varsinaisesti koskaan vain hengaile netissä. Keksin kyllä parempaakin tekemistä. Tiedän ihmisiä, jotka viettävät aikaansa netissä tuntikausiakin kerrallaan. Minusta se on ihan ok, jos henkilö itse todellakin haluaa tehdä niin, mutta ei silloinkaan pitäisi olettaa, että muutkin nykyaikana roikkuvat netissä, niin kuin parempaakaan tekemistä ei muka olisi.

Olen monet kerrat kohteliaisuudesta vaihtanut muutaman sanan ja sitten selitellyt ja pahoitellut, että en nyt ehdi viipyä Facessa tämän kauempaa. Silti keskustelu on saattanut venähtää eikä kyse ole todellakaan ollut siitä, että toisella olisi jotain oikeaa asiaa.

Rasittavimpia tapauksia ovat puolitutut miehet, jotka syöksähtävät välittömästi chattailemaan, kun ilmestyn Facebookiin. Nimenomaan siis heti, aivan kuin he olisivat kytänneet sitä, koska tulen online. Sellainen hyökkäävyys tuskastuttaa. Kyllähän toki arvaan sen, että millä mielellä he sitä tekevät: eivät he todellakaan ole minusta henkilönä kiinnostuneet, etsivät vain naisseuraa "kenestä tahansa". Ei siinä mitään, mutta kunpa eivät hyökkäilisi siten ja takertuisi.

Oma mokanihan tuo on. Mitäpä en kerro itsestäni juuri mitään Facebookissa. En kerro parisuhdestatuksestani yhtään mitään, mikä näyttää tarkoittavan muiden silmissä sitä, että olisin sinkku. Minulla on naiivi käsitys siitä, että ihmiset voisivat olla aidosti kiinnostuneita toisista eikä vain sitä kautta, että haetaan kumppania (ketä tahansa). Olen erehtynyt. Noillekin miehille minun pitäisi sanoa ihan vain eroon päästäkseni, että en etsi "sellaista seuraa". Kun eivät he muuten suoraan kysy, vaan jäävät pommittamaan viesteillään. Tuonkin ilmoittaminen tuntuu vain tyhmältä, vaikka en tiedä miksi se olisi tyhmää. Ehkä se tuntuu tyhmältä siksi, kun näiden henkilöiden todellisia motiiveja ei sanota ääneen.

Tämä asia tuli taas kerran mieleeni, kun hyväksyin yhden tutun menneisyydestä kaverikseni. Kivahan se on ja kuulumisten vaihtaminen 15 vuoden jälkeen on oikeastikin hauskaa, mutta en silti ymmärrä sitä, että en saa nyt tällä hetkellä minkäänlaista "Facebook-rauhaa". No, ei viesteihin ole onneksi pakko heti vastata, vaikka toinen sitä selvästi olettaakin. Oletukset ovat kuitenkin vain oletuksia, ei pakkoja ja totuuksia.

(Vaikka kirjoitinkin tällaisen vuodatuksen, kyllä minusta saattaa silti joskus olla ihan mukavaa lyhyesti chatatakin. Suosin kuitenkin "oikeita" viestejä, kun niissä on enemmän ajatusta ja asiaa.)

13 comments:

Helmi Nainen said...

Mitäs jos vaan olet kylmästi "offlinessa", vaikka oletkin paikalla?
Ihan tuota samaa puhelinasiaa olen minäkin pohdiskellut ja huomenna siitä on julkaistumasa pikku kirjoituskin :)

Ana said...

Mä olen laittanut itteni gmailissa näkymättömäksi niinnkukaan ei suotta yritä chattiin. Mieluummin kommunikoin niin että kirjoitellaan kun kirjoitellaan. Duunijutut tietty erikseen, niissä voin vaikka laulaa Kun Chigago kuoli jos joku tahtoo. Livenä teeveessä.

Anonymous said...

Minulla on Facebookissa koko ajan "offline" päällä juuri siitä sinunkin mainitsemastasi syystä, että en ole chattailija. Minulla on myös Facebookissa paljon kavereita, mutta tiukat "sisäpiirit" jotka näkevät merkintäni sen mukaan, miten suurelle piirille haluan mitäkin näyttää. Varsinaiset keskustelut pidän aina kahdenvälisinä. En koe normaalielämässä tarpeellisena sitä, että kaikki tietävät, näkevät ja kuulevat kaikki, ja olen päättänyt, että omalta osaltani tämä pätee myös Facebook-"elämään".

nainen.kuvastimessa said...

Nan, sinulle on haaste blogissani, ole hyvä!

Nan said...

Pohdiskelija: joskus huomasin, että FB:ssa voi olla offline chatin osalta, vaikka onkin paikalla, mutta sitten jouduin laittamaan onlinen takaisin päälle ja sen jälkeen en sitten olekaan löytänyt kohtaa, josta pääsisin takaisin offline. Tuo voisi olla kyllä ihan hyvä ratkaisu, että ei vain reagoisi keneenkään eli esittäisin offlinessa oloa. Sekin kävisi.


Zepa: minäkin haluan kirjoittaa kunnolla ja ajatuksen kanssa, kun kirjoitan. Olen Gmailissa näkymätön ja se on ollut hyvä ratkaisu.


Anonyymi: kuulostaa järkevältä. Minullakin on selvät rajat, mitä kerron itsestäni Facebookissa ja kenelle. En vain ole löytänyt tuota offlineksi muuttamisen mahdollisuutta, mutta pitää jatkaa etsintöjä! Eiköhän se löydy, kun nyt tietää, että se on mahdollista.


Nainen.kuvastimessa: voi kiitos, ihana haaste :)

Petra said...

Täällä myös yksi, joka on aina offline fb:n chatissa, koska en myöskään ole chattaaja. :) Se asetus löytyy sieltä chat-palkin alareunassa olevasta pyörylästä, joka on Options ja siellä Turn off chat. Suosittelen!

Nan said...

Petra: kiva kuulla, että en ole ainoa tällainen "töykeä" (tai oikeastaan lähinnä omaa aikaansa arvostava) :) Kiitos neuvosta, pitääkin käydä laittamasssa tuo asetus päälle... heti!

pekka.paiva@gmail.com said...

Netti on hyvä renki, huono isäntä. Chattailu vaati semmoista nopeutta, että olen jättänyt sen suosiolla muiden harrastukseksi.

Nan said...

Pekka Päivä: Sanot osuvasti, netin pitää olla nimenomaan renki. Chatissa tulee jotenkin sellainen olo, että pitää olla sellaisessa kiinni, jossa ei jaksa eikä osaa olla.

Joku said...

Jäin tämän luettuani taannoin miettimään, miksi se, että miehet yrittävät (vaikka kömpelöstikin) ottaa sinuun kontaktia (tai kenties "flirttailevat"?), tuntuu sinusta niin kiusalliselta.

Jos tosiaan itse et kerro, mistä he tietävät, mitä juuri sinä etsit ja kaipaat, ja mitä et, ja - kieltämättä nyt mitenkään tuota sinänsä varmasti aitoa kiusallisuuden kokemustasi - mietin myös, mistä sinä lopulta tiedät, "millä mielellä" tai millä "todellisilla motiiveilla" tai kuinka aidosti kukakin juuri sinusta on kiinnostunut. :-)

On vaikea tutustua, ennen kuin tutustuu.

Jos ihmiset puhuisivat tai viestittäisivät toisilleen vain, kun heillä on jotain "todellista" asiaa, elämä olisi hyvin hyvin hiljaista.

Vähän aihetta sivuten - oletko nähnyt elokuvaa Kissing Jessica Stein?

Nan said...

Joku: kiitos kommentistasi :) Olen pohtinut paljon tuota, että olisi mukava tutustua ihmisiin, mutta miten tutustua ihminen ihmiseen, kun yleensä (kokemukseni perusteella) miehillä on ihan muita ajatuksia taustalla? Oman kokemukseni mukaan ei voi tutustua, kun pitäisi heti tietää, kiinnostaako toinen petimielessä. Miten sen voi tietää?

Nimittäin kokemukseni mukaan:

Jos en kerro, että en ole kiinnostunut muuta kuin kaverimielessä: yhteydenotot jatkuvat ja jatkuvat, sellainen mielistelevä käyttäytyminen. Sitten kun selviää, että en olekaan "siten" kiinnostunut, alkaa vihanpito ja jääkausi. Tämä on kiusallista, jos tuollaisen henkilön kanssa joutuu vielä olemaan tekemisissä.

Suora kysyminen: olen kysynyt suoraankin, millä mielellä toinen on liikkeellä. En saanut suoraa vastausta, vaan välttelevää mitälietä. Toinen poistui takavasemmalle.

Miten ihmeessä siis pitäisi toimia? Kai minun pitäisi olla iloinen siitä, että minusta on oltu kiinnostuneita. Omalla kohdallani tiedän sen useimmiten johtuneen pelkästään ulkonäöstä. Näin exänikin ovat sen minulle sanoneet. En halua enää olla mikään koriste jollekin.

Miten sitten kertoa toiselle ei-kiinnostuksestaan, jos on varattu tai muuten ei-saatavilla? Kiusallista sitä on heti suoraan selvitelläkään. Ja ärsyttävä sitä jääkautta ja vihanpitoakaan on katsella.

Haluaisin vain, että voisi olla ihminen ihmiselle ilman turhia koukeroita.

Olen nähnyt elokuvan Kissing Jessica Stein. Siinä oli kiinnostavaa ja hyvää, mutta myös ehkä hieman huonoakin. Kaiken kaikkiaan jotenkin virkistävä ja viihdyttävä elokuva. Uusi näkökulma haastavaan tilanteeseen :)

Joku said...

Olet selvästi ollut tekemisissä ihan väärien miesten kanssa (jos saan sanoa, exäsi mukaan lukien - toisaalta olet varmasti itsekin ollut silloin eri nainen). Mutta - eihän sitä tosiaan välttämättä voi etukäteen tietää oikeastaan sitäkään, missä mielessä siitä toisesta on kiinnostunut (ja onko) - petimielessä tai ilman - ei ennen kuin tutustuu.

Toinen asia sitten on, että kyllä kunnollinen mies (ja nainen), joka on ehtinyt saada riittävästi elämänkokemusta, tietää joka tapauksessa sen verran, olisiko (jos niikseen sattuu) lähtökohtaisesti kiinnostunut tutustumaan siihen toiseen (myös) ihmisenä, vaiko ei. (Toki se vaatii tiettyä kypsyyttä ja henkistä ryhtiä, mitä kaikki eivät koskaan saavuta, vaikka elämänkokemukselle kertyisikin mittaa.)

Kolmannelta kantilta ajattelen nykyään kuitenkin myös niin, että on OK olla kiinnostunut toisesta ensimmäiseksi (tai miksei pelkästäänkin) seksuaalisesti. Mutta silloinkin on tietysti hyvä olla ryhtiä sanoa se ääneen, eikä turhaan kierrellä asiaa, saati pukea sitä joksikin muuksi, siis valheeksi. (Jos siis jo tietää, miltä pohjalta tutustuminen kiinnostaa. Ainahan sitä ei tosiaan etukäteen tiedä, eikä ehkä voikaan tietää - ei seksuaalisesti eikä muuten.) Jos sitten tutustuminen siltä pohjalta on molemmille OK, silloin sen kai pitäisi olla OK.

Nimittäin niin tiedän juurikin tuon varjonyrkkeilyn, ja ainakin siihen olen lopen kyllästynyt; olen kai vihdoin oppinut ymmärtämään, että sellainen ei yleensä johda mihinkään järkevään. Siksi nykyään periaatteessa kannatan mieluummin suoria sanoja puolin ja toisin - välttyy monilta epäselvyyksiltä.

Jos sitten joku toinen sen takia haluaa pitää jääkautta (vaikka itse olisikin jo oppinut suhtautumaan luontevammin siihen, että asiat ovat niin kuin ovat) - no, pitää kai vain yrittää ajatella, että se on lähinnä hänen ongelmansa.

Ja - vähän samaa asiaa - jos sitä ulkonäköä on, turha sitäkään on itse hävetä. Eihän siitä voi olla vastuussa, jos muut ovat itsestä sen perusteella kiinnostuneita; ei ole oma vika jos on nätti. ;-)

*

Ei silti, _ei_ ole helppoa myöskään tutustua naimisissa / suhteessa oleviin toisen sukupuolen edustajiin, kun vaistomaisesti sitä varoo herättämästä mustasukkaisuutta. Ja tyhmää sekin on - ainakin joltain kantilta - vaikka sille monenlaista rationaliteettia pystyykin halutessaan (itselleenkin) kehittämään.

Tuntuu vain, että harvat suhteet ovat niin vahvoissa kantimissa, että sen osapuolet osaisivat luottaa suhteeseensa, vaikka elämään osuisi muitakin, ei-parillisia, ihmisiä (tai että siihen osaisi itse ulkopuolisena luottaa). Ja tässä onkin muuten yksi yleensä puolitiedostamaton syy lisää sille, miksi yksinäisiin / yksin oleviin saatetaan joskus suhtautua kuin lepraisiin...

Mutta - tämä on mielestäni se, mikä nämä asiat yhdistää myös positiivisemmalta kantilta, ja mistä kirjoitit ja oli keskustelua tuolla toisaalla. Että kun oma epävarmuus elämästä vähenee, kun oppii tekemään päätöksiä omasta elämästään ja oppii ymmärtämään, mitä itse haluaa, on myös luontevampaa suhtautua muihin.

Vähän niin, että kun oppii elämään rohkeammin ja luontevammin itsensä kanssa, oppii samalla suhtautumaan lempeämmin muiden epävarmuuksiin ja kummallisuuksiin. (Ja silloin voi vaikka mennä festareilla vieraaseen seuraan, jos itsestä siltä tuntuu.)

(Pohdituttava aihe, kieltämättä, jo kommentin pituudestakin päätellen.)

Ja nimenomaan siinä mielessä myös tuo elokuva oli minusta hyvä - ja oivalluksia synnyttävä. Itse en siitä montaa vikaa löytänyt. Pidin kovasti. :-)

Nan said...

Joku: kiitos ajatuksistasi :) Olen hyvin paljon samoilla linjoilla kanssasi. Nämä ovat mutkikkaita asioita, eikä oikeaa vastausta ole. On vain ihmisiä, jotka käyttäytyvät välillä ehkä epäloogisesti, loukkaantuvat ja tulkitsevat kummallisuuksia.

Kyllä, olen taatusti ollut tekemisissä väärien miesten kanssa. En oikeastaan edes tarkoituksella, vaan sellaisia on tullut vastaan. Olin nuorena nätti tyttö ja ottajia riitti. Painotus tuossa on nimenomaan sanalla "ottajia", joten miehetkin olivat sen mukaisia. Kaikenlaisia huonoja ja tuskallisiakin kokemuksia tarttui mukaani, ennen kuin opin itsestäni ja miehistä. Tuo menneisyyden taakka raahautuu osittain vieläkin mukanani ja heijastuu kohtaamisissani ihmisten kanssa - negatiivisesti.

Suorat sanat auttaisivat kyllä paljon, mutta niiden käyttäminen lienee ääriharvinaista. Suoruus on vaikeaa, varovainen tunnustelu helpompaa. Torjuminen pelottaa, joten sitä pyritään välttelemään. Ihmiset muissakin asioissa sortuvat liikaa tulkitsemiseen ja kävelevät metsään sen myötä. Minusta ihmisistä saa ja pitääkin olla kiinnostunut, mutta liikaa odotuksia ja vaatimuksia ei niihin ensikohtaamiseen saisi liittää. Ei toinen ole olemassa toista varten, ei toisen velvollisuus ole reagoida niin kuin toinen haluaa. Eikä ole sen reagoijan vika, jos lähestyjä muuttuukin ikäväksi ihmiseksi.

Ei toisen käytöksestä voi ottaa vastuuta, voi vastata vain omasta käytöksestään. Ei minua enää nuo jääkaudet paljon haittaa. Hankalia ne ovat, jos jääkauden pitäjä on hyvässä sosiaalisessa asemassa, jolloin minun asemani ryhmässä voi vaikeutua entisestään. Mutta muuten pitäköön kautensa.

Hyvästä ulkonäöstä on sekä haittaa että hyötyä. Haittapuoleksi lasken ehdottomasti sen, että se vetää puoleensä vääränlaisia kumppaniehdokkaita. Ehdottomasti.

Minulla on ollut kavereina miehiä, jotka ovat naimisissa. Minulle se ei tuota ongelmia, mutta täytyy myöntää, että siinä on aina ollut jotain hankaluuksia. Nämä kaverisuhteet ovatkin aina jossain vaiheessa jääneet. Ei ihmiset oikein luota toisiinsa, usein kai ihan aiheesta.

Hankalaa on myös se, että parilliset ihmiset kaveeraavat mieluiten parillisten ihmisten kanssa. Tällöin yksinäiset jäävät entistä enemmän yksin...

Olet tosi oikeassa tuolla, että kun oppii elämään rohkeammin ja luontevammin itsensä kanssa, oppii samalla suhtautumaan lempeämmin toisiinkin. Näinhän se menee. On hyvä pystyä seisomaan omilla jaloillaan ennen kuin liittyy läheisesti toisiin.

Aiheesta tosiaan riittäisi pohdittavaa ja kirjoitettavaa :) Mielenkiintoisia ajatuksia, tästä on hyvä jatkaa omia pohdintojaa.