Wednesday, January 02, 2013

Vuodenvaihteen ajatuksia ilosta

Olen viime kirjoitukseni jälkeen halunnut kirjoittaa monista asioista, mutta päivät ovat kuluneet tasaisena virtana ja kirjoittaminen on jäänyt. Tunnen kiitollisuutta viettämästäni joulusta, jonka sain jakaa läheisteni kanssa. Se oli kaikki, mitä halusinkin. Vuoden viimeiset päivät menivät siivotessa ja lukiessa kirjaa. On jotenkin odottava olo, enkä oikein tiedä, mistä nyt kirjoittaisin. Ilosta?

Tunsin eilen suurta iloa, kun sain melkein vuoden korjausta odottaneet vaatteet korjattua. Suunnittelin, mittailin, tökin nuppineuloilla sormiini ja surruttelin ompelukoneella muutaman tunnin. Keho tuntui tönköltä epäergonomisen puurtamisen jälkeen, mutta mieli iloitsi aikaansaamisesta ja hyvästä, tarpeeseen tulevasta lopputuloksesta.

Tänään olen antanut keholleni vastapainoksi ponnistelua ja punnertamista, se taitaa kiittää siitä. Tunnustellaan. Liikunta tekee iloiseksi.

Iloitsen tulevasta uudesta työstä, vaikka en tiedä vielä, mitä se kaikki uusi tuo tullessaan. Iloitsen siitä, että en varmasti ainakaan ihan heti tylsisty. Iloitsen siitä, että tuossa työssä pääsen itse asiassa kokeilemaan erästä pitkäaikaista haavettani. En alkuun muistanutkaan, että tuollainen työ on ollut haaveeni ja loistaa aina kärjessä kaikissa tekemissäni ammatinvalintatesteissä. Toisaalta iloitsen myös siitä, että tuo on määräaikainen. En tiedä, miksi se tuottaa iloa.

Olen iloinen, kun kirjahyllyssäni odottaa vielä lisää hyviä kirjoja. Minulla on nyt into ja suorastaan himo ahmia kirjoja, joten sen "tarpeen" täyttäminen on iso ilo.

Olen pyrkinyt keskittymään iloa tuottaviin asioihin. Se on toisaalta tehnyt sen, että olen löytänyt enemmän iloa myö sellaisista asioista, jotka eivät suoranaisesti liity iloon, kuten siivoamisesta. Toivonkin lisää iloa tälle vuodelle, lisää askelia erilaisia ilon lähteitä kohtaan. Katja kirjoittaa blogikirjoituksessaan Ilon vuotta 2013! ja blogissaan Ilon vuosi ilosta paljon siitä, mitä itsekin olen viime aikoina tuumaillut.

Paljon iloa ja rauhaa kaikille vuodelle 2013!

6 comments:

Huopalintu said...

Ilo on mukava asia, aito ilo. Kaikkea hyvää uuteen työhön ja koko vuoteen.

Katja Sonninen said...

Niin se toimii, ilo lisää iloa ja kiitollisuus tuo eteen lisää kiitollisuuden aiheita.
Voi että olen iloinen puolestasi, Nan!
Hyvää Uutta Vuotta sinulle toivon mitä lämpimimmin!

Anonymous said...

Ilo on hieno teema vuodelle! Toivotan paljon iloa uuteen työhön!

nainen.kuvastimessa said...

Ilo ruokkii itse itseään ja sen määrä lisääntyy. Kuten hymyn, jonka annat, saat aina takaisin.

Onnea ja iloa sieluusi asti Nan alkaneelle vuodelle!

Ana said...

Tämmöistä toivokaamme!

Nan said...

Kiitos teille kaikille iloisista ja mieltä lämmittäväistä toivotuksistanne! Iloa ja valoa teidänkin vuoteenne! :)