Tuesday, June 26, 2007

Täydellisiä ihmisiä

Seurasin tässä yhtenä päivänä "täydellistä" ihmistä. Hän oli hoikka ja ihan mukavan näköinen nainen, ehkä noin 25-vuotias. Vatsa litteä kuin pyykkilauta, ja silmälasit tekivät olemuksesta älykkään näköisen. Olemus oli rauhallinen ja vakaa, kävely varmaa. Pystyin helposti kuvittelemaan hänet yliopisto-opiskelijaksi, joka valmistuu ihan juurikin. Todennäköisesti loistava työpaikkakin on jo tärpännyt.

Niinpä en yllättynyt nähdessäni hänen kihlattunsa. Mies oli komea ja hyvä kroppainen, mutta ei kuitenkaan liian (häiritsevän) komea. Olemus oli ehkä ennemminkin hieman siro kuin raskas, mutta lihaksia löytyi silti sopivasti. Kasvot olivat älykkään näköiset ja katse vakaa. Ikää ehkä siinä noin 30. Yliopistotutkinto oli todennäköisesti valmistunut jokin aika sitten ja nykyinen työpaikka oli loistava. Mikä täydellinen pari.

Täytyy tunnustaa: tunsin kateuden nipistävän sisuksiani. Oli vaikea olla tuijottamatta heitä tuntematta ei-toivottuja tunteita. Niinpä, löytäessäni kateuden sisältäni, tunsin oloni kurjaksi. Minä olen kateellinen eli huono ihminen... mutta tarkemmin ajateltuna; jos en näytä kateuttani, niin olenko huono? Onko kateus huono asia vain silloin, kun sen tuo esille?

Niin tai näin, tunsin kuitenkin myös epäonnistumista. Minulla ei ole kaikkea tuota, mitä tuolla "täydellisellä" parilla on, kaikkein vähiten parisuhdetta ja ystäviä. Olen noin 30, masentunut ja yksinäinen. Sellainen paketti, että ihme, jos jotakuta kiinnostaa.

Pohdin tuota pariskuntaa yllättävän paljon. Ehkä on hyvä miettiä asioita, mutta loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että ei heilläkään todennäköisesti kaikki mene täydellisesti. Jos hyvin meneekin, niin tämä oma elämäni on kuitenkin ihan ikiomani, minä tätä kirjoitan ja koen ja luon joka päivä uutta. Eihän tämä juuri nyt mitään herkkua ole, mutta olisiko tämä silti parempaa, jos olisin "täydellisempi"? Eikös "täydellisillä" ole enemmän paineita olla jatkossakin "täydellisiä" ja paineita suoriutua kaikesta hyvin? En minä jaksaisi... Minä olen kuitenkin minä, ja vaikka en täydellinen olekaan, niin olen kuitenkin minä. Ihan kiva tyyppi. Ainakin enimmäkseen.

10 comments:

Anonymous said...

Olen joskus miettinyt samaa. Täydellisyys vaatii varmaan hyvin paljon aikaa; eikö silloin pidä vertailla itseään johonkin toiseen koko ajan, että mitä puuttuu tai mitä on enemmän kuin toisella? Totesin lopulta saman kuin sinä, eli että parempi olla tyytyväinen siihen mitä on. Voihan sitä omaa aikaa käyttää johonkin muuhun.

Ajatuksesi ovat ainakin hyvin kiinnostavia =) Melkein tunnistan niistä jotain tuttua.

Nan said...

Hei Henri,

kai se täydellisyyden ylläpito vaatii aika paljon energiaa ja aikaa. Itseään ei voi vaihtaa, joten kai on parempi vain olla suht tyytyväinen siihen, mitä on: iloita hyvistä asiosta ja yrittää parantaa huonoja asioita elämässään.

Ei aina voi saada kaikkea elämässä, ja tämä on asia, jonka kanssa pitää vain elää. Mitä suotta miettimään sitä, mitä EI voi saada. Ainahan voi yrittää saavuttaa sellaista, johon on edes teoreettiset mahdollisuudet, jos siis haluaa panostaa moiseen.

Anonymous said...

Tätä olen paljon itsekin pohtinut ja tullut samaan lopputulokseen, että on pelattava niillä korteilla jotka on kädessä... Aina joku muu vaikuttaa onnellisemmalta, mutta kaikki kamppailevat samojen kipuilujen kanssa.

Nan said...

Jep, itseään muihin vertailemalla ei saa kuin pahaa mieltä ja se on täysin hyödytöntäkin. Kipunsa on kullakin, lähtökohdista riippumatta.

Anonymous said...

Hei! Nyt täytyy kommentoida tätä, sillä olen itse joskus miettinyt samaista problematiikkaa. Eikös se voisi olla niin, että juuri täydellinen ihminen ei itse kuluta aikaansa näiden asioiden parissa kipuiluun vaan kaikki asiat järkestäytyvät hienosti juuri sen takia, että tietyllä yksilöllä on vain erityisen täydellinen kyky sopeutua tähän maailmaan :). Minua rupesi itseä naurattamaan kesken tuon lauseen, mutta yritän kuvailla sitä näkökulmaa asiaan, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat hyvin vahvoja monella osa-alueella. Ja mietin, että harvemmin vahvana oleminen varmaan on vaikeaa. Heikkous on raskasta kantaa. Heikkous ja epätäydellisyys on inhimillistä, se repii ja ei päästä ketään helpolla. Vahvuus on elämän hallintaa ja erinomaista sopeutumista. Se miksi joillain on näin ja toisilla taas ei, on surullista, mutta totta. Tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, olen itse vain kipuillut samojen asioiden kanssa ja päätynyt siihen tulokseen, että toiset vaan pärjää paremmin ja muiden on vaan sopeuduttava omaan osaansa. Tietysti itseään voi jatkuvasti kehittää jos siihen on voimavaroja, mutta sittenhän sitä on jo vahvojen joukkueessa. Kaikki eivät pysty, kaikki eivät ole onnellisia.Ei täydellisyyttä ylläpidetä, eikös sitä vain olla täydellisiä...

Nan said...

Anonymous: tuossa on varmaan jotain perää, että ns. täydellisillä ihmisillä (jotka siis ei oikeasti ole täydellisiä :) on kuitenkin varsin paljon vahvuuksia ja sitä kautta sopeutumiskykyä. Siispä heillä voi olla helpompaa!

Sitten on meitä, jotka kipuilevat heikkouksiensa vuoksi/kanssa, ja heikkoudethan heikentävät sopeutumiskykyä... aivan. Eihän siinä auta muuta kuin yrittää pärjätä niillä eväillä, joita on, ja kehittää itseään, jos haluaa/jaksaa.

Pientä lohtua voi yrittää repiä siitä, että kyllä varmasti täydellisimmilläkin ihmisillä on ne heikot kohtansa. Vaikka kuori kiiltäisi, ei se tarkoita, että sisällä loistaisi.

Anonymous said...

Nan: joo kiva että saan vastakaikua näille ajatuksilleni. Minä en ole pystynyt ratkaisemaan sitä, miten hyväksyisin nämä kaikki heikkoudet itsessäni. Lähinnä ajoittain sairastun suorittamiseen. Minun pitää toimia näin tai noin, jotta oisin astetta parempi ihminen. Siinä hulinassa sitä vaan unohtaa nauttia elämästä. En ole oppinut vielä hyväksymään itseäni. Odotan myös ympäristöltä jonkinlaista armahdusta, välillä toivoisin, että joku tarttuisi kädestä ja toteaisi, että nyt riittää, olet ihan hyvä juuri noin. Eri asia tietysti uskoisinko sitä. Toisaalta suhtaudun huumorilla omiin touhuihini, pieni muurahainen täällä maailmankaikkeudessa vaan tekee tärkeäksi kokemiansa asioita ja se täydellisempi muurahainen on aivan yhtä pieni siinä vierellä.

Nan said...

Kyllähän näitä asioita järjellä tajuaa, mutta käytäntöön niitä on vaikea soveltaa :\ En minäkään ole oppinut hyväksymään heikkouksiani. Yritän suorittamisella peittää niitä, ja etsiä hyväksyntää, mikä on älytöntä, koska eikö juuri oma, itsensä hyväksyminen olisi juuri se tärkein?!

Sanot osuvasti, että suorittaessa todellakin unohtaa elää. Lisäksi minä ainakin kadotan helposti suhteellisuudentajuni: tuntuu, että maailma kaatuu, jos ei yhteen tenttiin saa luettua täydellisesti! Hullua :)

Huumori on hyvä keino suhtautua omaan älyttömään suorittamiseensa :)

Timo said...

Täydellinen ihminen...

Kun ihminen tekee jotain, se voi aiheuttaa kahtdenlaisia reaktioita. Joko hyvää tai pahaa. Ihmiset voivat suuttu/harmistua siitä mitä tein: negatiivinen teko. Tai ihmiset voivat ilahtua teostasi: positiivinen teko.

Täydellinen ihminen on sellainen joka ei koskaan tee negatiivisia tekoja. Joka ei koskaan aiheuta harmia muille tai lisää muiden ihmisten taakkaa. Hän päinvastoin helpottaa toisten ihmisten taakkaa puhein ja teoin.

Täydellinen ihminen ei tee koskaan mitään pahaa vaan on täydellinen maailmalle sekä muille ihmisille.

Täydellinen ihminen on mahdottomuus, mutta siitä huolimatta pyrin siihen...

Nan said...

Timo: kyllä, nuo voivat olla täydellisen ihmisen ominaisuuksia. Minusta täydellinen ihminen on hyvä myös itselleen: kun osaa olla hyvä itselleen, muillekin riittää annettavaa.

Onneksi elämässä ei tarvitse olla täydellinen. Riittää, että on hyvä itselleen ja sitä kautta muillekin :)