Thursday, September 13, 2007

Jotain säpinää, kiitos!

Olen valtavan väsynyt olemaan ns. vahva. Mitä ihmeen vahvuutta se on, että istuu yksin kotona kuvitellen olevansa turvassa maailman pahuudelta, kun samalla on poissa siitä asiasta, jota kutsutaan elämiseksi?! Elämäni on ollut varsin tylsää jo pidemmän ajan. Vanhenen ja rumenen kotona sen sijaan, että viettäisin villiä sinkkuelämää "tuolla jossain".

No, totta puhuen en kaipaa mitään erityisen villiä elämää. Kaipaan kuitenkin jotain säpinää; uusien ihmisten tapaamista, ihastumista, kokemuksia, ihmeteltävää. Kaikkea sitä, mikä sopivasti pöyhisi pölyttynyttä ajatusmaailmaani ja töytäisisi minua vähän elämässäni eteenpäin. Olen kyllästynyt siihen, että mitään ei juuri tapahdu.

Samalla kuitenkin pelkään, että en osaa muuttaa mitään elämässäni. Tosiasiahan on kuitenkin se, että monet suunnilleen ikäiseni elävät "onnellisen autuutta" pikkulapsiperhevaihetta, jolloin aikaa ja voimia ei muulle elämälle juuri jää.

Täytyy tähän lopuksi tosiaan mainita, että jotain muutosta parempaan on elämässäni toki näkyvissä, kuten olen kirjoittanutkin. Kai tämäkin vuodatus tulee vain peloista, että nuo muutokset eivät olisi pysyviä.

4 comments:

Ipomoea said...

Muakin ahdistaa olla 'vahva ja itsenäinen'. Eli suomeksi sanottuna yksinäinen: yksin vastuussa kaikessa, ilman tukea, ilman apua, ilman elämän jakamista kenenkään kanssa. Paitsi tietty kavereiden kanssa jossain määrin, mutta kavereilla on kuitenkin se 'omakin elämä' eli parisuhteensa. Mä vaan olen tällainen kummajainen. Tiedän kyllä miksi, mutta ei se auta mun oloa. En opi tykkäämään yksinäisyydestä ikinä!

Hienoa, että sä olet löytänyt/löytämässä uusia sävyjä elämääsi! Mäkin yritän.

Nan said...

Moi ipo :) Naurahdin (surumielisesti), kun luin ensimmäisen lauseesi: se on niin totta kuin olla voi, ja valtavan surullista. Tuotahan se tämä 'muka vahvuus' on. Pöh. Onhan se hyvä olla itsenäinen, oikeasti, mutta eiköhän itsenäinen voisi olla parisuhteessakin.

En usko, että itsekään opin pitämään yksinäisyydestä. On tässä hyvät puolensa, mutta kuka jaksaa päivästä toiseen tehdä melkein kaiken aina yksin, ilman tukea ja apua. Eikä juuri ketään edes kiinnosta minun tekemiseni. Kylläpä siinä sitten tuntee olemassaolonsa ihan suunnattoman merkitykselliseksi; palvella jotain firmaa vuosikymmeniä ja kupsahtaa pois?!

Yritetään molemmat löytää jotain uutta pysyvää, kivaa elämiimme! Kyllä mekin löydetään, ei me niin kummallisia olla :)

Ipo said...

Juu, kyllä varmaan kovalla yrittämisellä ainakin jotain uutta elämäänsä löytää. Pysyvyydestä ei tosin voi koskaan tietää...

Mä oon kyllä ilonen siitä, että mulla on ollut noin kuukausi tässä melkeinpä pelkkää vapaa-aikaa (kun oon ollut työtön), joten olen edes vähän ehtinyt yrittää uusiin ihmisiin tutustumista ja vanhojenkin kavereiden huomioimista.

Toivottavasti tämä sosiaalisuus ei vaan taas jää taka-alalle sitten, kun jossain vaiheessa työllistyn. Eli toivottavasti mun seuraava duuni on jotain ihanan lepposaa oleilua, niin jää aikaa & energiaa muuhunkin elämään tai sen elämän etsimiseen.

Nan said...

Ipo, toivottavasti saisit pidettyä tuota sosiaalisuutta yllä. Tuo kavereiden tapaaminen on kyllä sen verran mukava osa elämää.

Kyllä nuo uudet asiat elämässä piristävät huomattavasti. Silti... minua jurppii, kun olisi mukavaa löytää joskus se kumppanikin, joka jäisi elämääni...