Monday, October 01, 2007

Minä - mielenkiintoinenko?

Joskus minun on vaikea uskoa, että olen mielenkiintoinen ihminen. Jos ajattelen asiaa järjellä, minusta näyttää siltä, että minussa on mielenkiintoisia ominaisuuksia. Ongelma on vain se, että ajoittain minusta ei tunnu siltä. Minusta tuntuu, että olen tylsä ja mitäänsanomaton hahmo, jonka voi ohittaa vain nopeasti vilkaisten. Tämä järjen ja tunteiden ristiriita tekee oloni joskus hieman vaikeaksi. En tiedä, kumpaa kuunnella.

En ole ihminen, joka jäisi vain sohvan pohjalle istuskelemaan ja voivottelemaan (tosin niitäkin päivä on, mutta harvemmin). Pääasiassa tykkään tehdä asioita, harrastelen monenlaista ja nykyään pidän jopa ihmisten tapaamisesta. On minulla joskus jopa jotain ajatuksia maailmanmenosta ja pidän keskustelemisesta.

Sitten kuitenkin välillä koen saavani signaaleja, että jonkun toisen seura on kuitenkin mielenkiintoisempaa kuin minun. Ei siinä mitään, niin varmasti onkin, mutta kun törmään tuollaisiin samankaltaisiin tilanteisiin melko usein. Itse asiassa muistelisin, että minulla on ollut samankaltaisia ongelmia koko ikäni. Siitä voisin päätellä, että minussa on jotain vikaa. Toki tiedänkin, että ihmissuhteet ovat minulle ainainen haaste.

Mikähän tekee minusta hieman tylsähkön ihmisen? En oikein tiedä. Ehkä se on rauhallisuuteni, luotettavuuteni (eräs ihminen on sanonut, että luotettavuuteni tekee minusta tylsän), kiltteyteni yms. periaatteessa hyvät luonteenpiirteet. Ehkä en myöskään osaa antaa ihmisille sitä, mitä he minulta odottavat, minkä vuoksi minuun ei kannata panostaa.

Olen huomannut, että varsinkin miesten kanssa (ystävät, parisuhteet) minulla on haasteita. Moni mies on alkuun kiinnostunut minusta, mutta tutustuttuaan paremmin, kiinnostus on laimentunut. Tuo on syönyt (naisen) itsetuntoani... Minun on välillä vaikea uskoa, että olisin jonkun miehen mielestä mielenkiintoinen ihminen.

Tiedän toki, että monet miehet ovat moukkia eivätkä he osaa tai välitä kohdella naisia (ystäviä, tyttöystäviä) huomioivasti. Silti tuntuu pahalta, jos joudun tilanteeseen, jossa toisen huomioiminen olisi paikallaan, mutta niin ei vain tapahdu. Syy tilanteelle on se, että mies näkee jonkun toisen huomioimisen hyödyllisemmäksi itselleen kuin esim. minun huomioimisen. Tällaisessa tilanteessa minusta alkaa tuntua pahalta. Minulle tulee olo, että olen harmaa hiiri, joka voi kadota tapetin kuvioiden sekaan, jolloin minulle luonnollisesti tulee paha olo.

Ehkä olen vain törmännyt vääriin ihmisiin. Ehkä olen tulkinnut tilanteita väärin. Vaikea sanoa. Olen jokatapauksessa tehnyt aikoja sitten päätöksen, että en anna itseäni kohdeltavan huonosti, ja se päätös pitää. Pitäisi kai seuraavaksi opetella tulkitsemaan tilanteita paremmin; onko kyse esim. vain moukkamaisesta käytöksestä sen vuoksi, että ei älytä käyttäytyä paremmin, vai onko kyse siitä, että en ole mielenkiintoinen ihminen, jota tarvitsisi huomioida. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa tiedänkin jo ainakin yhden tavan, miten toimia. Poistua paikalta.

Tästä vuodatuksesta voisi saada käsityksen, että viime aikoina olisi tapahtunut jotain erityisempää, mutta ei itse asiassa ole. On ollut pieniä tilanteita ja hieman enemmän aikaa ajatella taas omia asioitaan, jolloin olen taas pohtinut syvällisemmin itseäni ja ongelmiani.

6 comments:

Mari said...

Hyvän päätöksen olet tehnyt, eihän ketään saa kohdella huonosti, ja varmasti olet mielenkiintoinen ihminen, kunhan vain tapaat ihmisen, joka osaa sinua arvostaa.

Poikaystävälleni usein valittelen, miksi miehet joskus kohtelevat minua huonommin kuin muita naisia (tai siltä ainakin tuntuu), varsinkin, jos paikalla on joku heidän mielestään erityisen kaunis nainen, minä kun olen melkoisen harmaa hiiri omasta mielestäni. Poikaystäväni toteaa siihen yleensä, että "ne on vaan miehiä" :).

Nan said...

Ihan hyvä kommentti poikaystävältäsi :) Yritän muistaa tuon itsekin. Itsestäni tosin tuntuu näin sinkkuna, että kyllä miehet naisiansa huomioi, jolloin tunnen itseni entistäkin yksinäisemmäksi ja surkeammaksi... mutta sitähän se sinkun elämä on. Jos huomiota sattuu saamaankin, niin se johtuu ulkoisista ominaisuuksista ja huomion antaja on todennäköisesti naimisissa oleva humalainen mies.

En oikein vain tajua, mistä ihmeestä löytyisi ihminen, joka arvostaisi minua ja pitäisi minua jopa mielenkiintoisenakin... No, ehkä hän tulee joskus vastaan.

Mari said...

Uskon, että sinua arvostava ihminen tulee sinua jossakin vastaan, vaikka se veisikin aikaa eikä siihen jaksaisi aina uskoa.

Minäkin olin todella pitkään yksin, tapasin nykyisen poikaystäväni vasta pitkälle yli kolmikymppisenä enkä sitä ennen seurustellut oikeastaan ollenkaan. Sitten kun hänet tapasin, osasin jopa arvostaa pitkää yksinoloani, olinhan oppinut todella tuntemaan itseni ja pärjäämään myös yksin. Ymmärrän kyllä, että tämä taitaa tuntua aika laihalta lohdulta niinä kaikkein yksinäisimpinä hetkinä.

Nan said...

Hei Mari, kiitos lohduttavista sanoistasi. Minulla on ollut sellainen olo, että näin kolmikymppisenä on parisuhteiden suhteen jo toivo enimmäkseen mennyt. Nyt ei ole enää mielenkiintoinen sinkku vaan surkea vanhapiika, ja vapaiden ja kivojen miesten tapaaminen vaatisi ihmettä. Sikäli mukava lukea, että joillakin on kumppani löytynyt vähän vanhempanakin! :)

Olen pääasiassa kyllä nauttinut sinkkuajastani, ja näenkin, että tämä on tehnyt minulle tosi hyvää. Olen tosiaan oppinut tuntemaan itseäni paremmin, ja tiedän, mitä itse tarvitsen parisuhteelta. Huolestuttaa vain se, että miten paljon vähemmän olen nykyään törmännyt kivoihin miehiin kuin aiemmin... ero on tosi huima. Pelottavaa.

Henri said...

Itse ajattelisin niin, että vastahan tässä on eletty elämää reilu kolmannes =) Liian lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä, oikeastaan mistään. Se on se huominen-juttu taas, että se paras aika voi olla vielä edessä. (siis tietysti onkin)

Kieltäydyn lisäksi olemasta moukka :)

Nan said...

Henri: Eihän toki kaikki miehet moukkia ole :) Tarkoitus ei ollut liikaa yleistää. Olen törmännyt niihin oikein mukaviin ja ihastuttaviinkin. Joskus vain tuntuu tulevan sellaisia aikoja vastaan, että törmää liikaa niihin moukkiin ja se alkaa rasittaa. Missä kaikki kivat miehet piileskelee silloin, kun sinkkuaika koittaa?

Se on kyllä totta, että vasta pieni osa elämästä on takana tässä iässä. Kuitenkin niitä kokemuksiakin on jo, ja niiden pohjalta voi helpommin (peloissaan) kuvitella kaikenlaista tulevaisuuden varalle. Pelottaa, että tässäkö tämä oli, vaikka toki huominen voi muuttaa kaiken - huonompaan tai parempaan.