Tuesday, November 13, 2007

Ihastumisen kauheutta

Tunnustan: olen ihastunut. En vain ymmärrä sitä, miksi ihastumisen ihanuutta hehkutetaan, koska minä en ole voinut pelkästään hyvin. Toki olen nauttinut siitä, kun on joinain hetkinä tuntunut hyvältä ja asiat ovat myös näyttäneet lupaavilta. Sitten välillä olen voinut huonosti, koska kaikki on ollut vielä niin valtavan epävarmaa, tunnustelua. Tällainen onnen ja epävarmuuden ja murehtimisen välillä sahaaminen ei ole sopinut minulle kovinkaan hyvin. Se vetää mielialaani alaspäin, tuo pelkoja, ahdistusta ja murehtimista välillä enemmän kuin hennot hartiani jaksavat kantaa. Kai tasaisuus sopisi minulle paremmin. Tällainen poukkoilu häiritsee muutakin elämääni, mikä ei ole hyvä asia.

Olen pitänyt niistä hyvistä hetkistä, joita tämä ihastuminen on tuonut tullessaan. Olen nauttinut siitä, että saan välittää ja olla välittämisen kohteena. Olen nauttinut ainutlaatuisesta yhteydestä toiseen ihmiseen, läheisyydestä. Olen nauttinut ilosta ja toivosta, joita tämä on tuonut elämääni. Olen ollut ilahtunut ja kiitollinen, että olen tavannut hienon ihmisen.

Ihastuminen on kamalaa. Olen murehtinut enemmän kuin olisi ehkä syytä. Olen ollut ajoittain tosi peloissani ja ahdistunut epävarmuuden vuoksi. Olen ollut hämmentynyt ja surullinenkin. Olen pelästynyt omia tunteitani ja tilanteen hallitsemattomuutta sen vuoksi, että tähän liittyy toinenkin ihminen (ihastumiseni kohde), jonka valintoihin en voi vaikuttaa.

En voi nyt muuta kuin toivoa tälle herkälle uudelle tunteelle kaikkea hyvää ja kehittymistä voimakkaaksi, hyväksi tunteeksi. Ikävä kyllä tilanne on kuitenkin erittäin herkkä ja epävarma. En tiedä, mitä uskallan edes toivoa... jotain hyvää kuitenkin. Pelot ovat vallanneet mieleni sopukat, yritän olla kuulematta niitä, mutta joskus ne tuntuvat ainoilta kuulemiltani ääniltä. Tiedän, että on hyvin todennäköistä, että tästä ei tule mitään, koska toinen on vähintään yhtä peloissaan kuin minäkin... mutta silti toivon. Toivoisin, että tilanne olisi käsissäni, mutta ei se oikeastaan ole. Toivon todella paljon hyvää, mutta pelkään pahinta. Kuinkahan paljon putoaminen sattuu? Ehkä tiedän sen pian :(

2 comments:

Anonymous said...

Tuotahan se juuri on. Aina joutuu ottamaan putoamisen riskin, kun ihmissuhteelle altistuu. Jos ei sitä riskiä siedä niin turhahan silloin on edes yrittää. Ihastumisesta jää kuitenkin paljon paremmat muistot, kun yrittää keskittyä niihin hyviin ja kauniisiin puoliin.

Minä päätin joskus ammoin, että mieluummin tunnen täysillä ja vaikka putoan korkemmalta, kuin elän puolitunteella, niin ettei ihastus tai pettymys oikein tunnu missään.

Ilahduin kovin, kun ensin luin sinun ihastuneen, mutta toivon myös, että voisit tuntea sen ihanuuden. Toivon todella, että tästä tulisi jotain hyvää!

Nan said...

Kiitos Serika :) Oloni on ollut välillä niin hutera, että olen pelännyt, että en jaksa ihastumisen tuomia tunnemyrskyjä. Olen kuitenkin huomannut myös sen, että en jaksa mitään puolittaisiakaan juttuja tai liian hallittuja tunteita. Kai minäkin ennemmin tunnen täysillä ja putoan korkealta, vaikka se vaikealta tuntuukin. Pelottaakin vielä niin paljon.

Onhan tässä ihastumisessa ollut paljon hyvää. Olen nauttinut niistä hetkistä todella paljon. Olen nauttinut siitä, että pystyn tuntemaan näin ja välittämään siitä jotain toivottavasti toisellekin. On hienoa huomata, että minulla on voimakas tunnemaailma siitä huolimatta, että masennuksen myötä olen pyrkinyt sitä latistamaan.

Yritän nyt keskittyä noihin hyviin puoliin. Putoan sitten, jos putoan. Olen kuitenkin valmis ottamaan riskin, koska on sekin parempaa kuin riskitön tasaisen harmaa elämä, jossa paljon jää kokematta.

Toivotaan parasta :)