Olen mielestäni onnistunut viime aikoina väistämään "hyvin" tilanteet, joissa olisin joutunut olemaan ryhmässä. (Lainausmerkit siksi, kun en ole ihan varma, onko tuo oikeasti hyvä asia minulle.) Se on auttanut minua unohtamaan sen tosiasian, että en edelleenkään osaa olla ryhmässä siten, että minusta tuntuisi luontevalta ja hyvältä. Tämä unohtaminen on tehnyt oloni paremmaksi, mutta olen huomannut, että sosiaaliset tilanteet (ryhmässä oleminen) ovat muuttuneet aiempaakin vaikeammiksi. Harjoituksen puutetta kenties?
En ymmärrä, miten oppisin hyväksi ryhmän jäseneksi. En vain jotenkin osaa olla, osallistua ja tuntea olevani osa ryhmää. Lähes poikkeuksetta tunnen itseni ulkopuoliseksi ja omituiseksi. En oikein ymmärrä, mistä tämä osaamattomuus johtuu, ja miten en ole pystynyt kehittymään tässä asiassa vuosien myötä. Itseasiassa olen muuttunut vain huonommaksi; asian tiedostaminen on lisännyt tuskaa ja aiheuttaa jopa sen, että saatan nykyään mennä jopa lukkoon tai muuten saada itseni sellaiseen olotilaan, että minun täytyy paeta tilannetta. En koe itseäni mitenkään sosiaalisesti toivottomaksi (todennäköisesti muut eivät näe ongelmaani), mutta se että ryhmässä on vaikea olla ja toimia luontevasti, on jo riittävän iso ongelma minulle. Se nimittäin häiritsee harrastamista, ihmissuhteita ja varsinkin työelämään se tuo isoja haasteita.
Olisi kiva, jos olisi olemassa jokin ryhmä, jossa pohdittaisiin sosiaalisia haasteita. Siellä voitaisiin sitten myös opetella sosiaalisia taitoja. Luulisi, että meitä sosiaalisesti taitamattomia on paljon muitakin, joiden elämää auttaisi suunnattomasti se, että lapsuudessa oppimatta jääneitä taitoja voisi saada paikattua myöhemmin. On kuitenkin turha edes kuvitella, että tällaista asiaa voisi jossain harjoitella. Kyllä tämä on taas näitä asioita, joita pitäisi opetella jotenkin itsekseen.
Miten ihmeessä siis voisin oppia tuntemaan ryhmässä olemisen luontevaksi ja hyväksi? Onkohan asiaan liittyen olemassa jotain hyviä kirjoja?
4 comments:
Onnea ja iloa nyt jo kuluvaan uuteen vuoteen!
Kuulostaa tutulta. Minulle työpaikan sosiaaliset tilanteet ovat todella haastavia mikä harmittaa todella, koska haluaisin uskaltaa tuoda itseäni enemmän esille vaikkapa palavereissa. Tai jos joskus tulee joku hauska juttu mieleen kahvitunnilla, jätän sen kertomatta, koska olen huolissani toisten reaktioista, tavastani kertoa asia jne. Sosiaalisissa tilanteissa olen kuin ujo lapsi siinä suhteessa, että tarvitsen jatkuvasti rohkaisua ja tukea muilta etten tuntisi oloani tukalaksi.
Tuollainen on kyllä harmillista sikäli, että siitä on todella vaikeaa "parantua". Ainakin itsestäni tuntuu siltä, että vaikka vuodet tuovatkin jotain parannusta asiaan, niin silti harmitus omasta taitamattomuudesta ("ujoudesta") harmittaa.
Minuakin auttaisi varmasti tuo rohkaisu ja tuki, vaikka en usein varsinaisesti araksi tunnekaan itseäni. Minulla on erittäin vahva osaamattomuuden tunne. En tiedä, missä välissä sanoa asioita ja miten. Jotenkin keskustelut menevät sellaisena virtana, että mukaan pääseminen ei vain onnistu helposti. Nykyään tämä tuntuu tosiaan jo niin pahalta, että mietin tarkkaan, millaisiin sosiaalisiin tilanteisiin osallistun. Ei tämäkään pakoilu ole hyvä :(
Kiitos Maire! Hyvää uutta vuotta sinullekin :)
Post a Comment