Minua Väsyttää. Takana on surkea yö... Viime aikoina nukahtaminen on ollut todella vaikeaa. Mielessäni pyörii unilääkkeet; haluaisin ottaa, mutta tiedän, että ne voivat tehdä seuraavasta päivästä väsyneen. Tosin en tiedä, olisiko sillä väliä, kun nyt väsyttää muutenkin. En ymmärrä, miksi pääni TAAS kieltäytyy ottamasta unitilaa vastaan. Nukahtaminen ei vain onnistu, vaikka väsyttääkin. Pääni on ihan ylivirittynyt, tosin ennemminkin ahdistuneesti kuin missään määrin iloisesti. Huolia ei pitäisi LIIKAA olla, mutta aina niitä tuntuu löytyvän JUURI silloin, kun pitäisi unen tulla.
Ajatus katkeilee ja uuvuttaa. Ihmettelin viime yönä (kun aikaa oli monia tunteja), että kuka minä oikein olen, millainen minä olen, mitä minä olen toisille. Olenko minä ollut MINÄ viime aikoina, olenko muistanut kuunnella itseäni, olenko huolehtinut itsestäni, mihin olen menossa. Ehkä olen sittenkin liikaa vain elellyt ja oleillut miettimättä sen enempää, ja se ei ole ollut pelkästään rentoa ja mukavaa, vaan johdattanut minua takaisin vanhojen toimintatapojeni suuntaan.
On ollut vaikeaa pitää yllä tasapainoa itseni, voimieni ja sosiaalisten suhteideni hoitamisen kanssa. Ihmiset vaativat minulta ja minä en meinaa jaksaa. Minä meinaan vaipua kiltteyteen ja asioiden suorittamiseen, taipua liikaa sen mukaan, mitä minulta halutaan. En vain jaksaisi kuunnella valitusta, mikä saattaa tulla siitä, jos jätän asioita tekemättä. Enkä tarkoita tällä nyt mitään pakollisten arkisten velvollisuuksien pakoilua, vaan vapaa-aikaani liittyviä tekemisiä.
Tuntuu inhottavalta tuntea itsensä horjuvaksi ja eksyksissä olevaksi. Kai tämä kuitenkin taas auttaa minua muistamaan kuinka tärkeää on itsensä kuuntelu. Ehkä nyt muistan taas, että itseään ei kannata hukata, koska se pidemmän päälle tekee minut onnettomaksi.
Haluaisin nukkua.
No comments:
Post a Comment