Minulla on nyt meneillään reilun viikon kestävä omituinen jakso: minulla on sosiaalista elämää enemmän kuin normaalisti parin kuukauden aikana! Ihme! Täytyy siis ihmeessä raportoida vähän fiiliksiä.
On ollut pääasiassa kivaa. On mukavaa, kun on tekemistä ja seuraa, vaikka tämä aktiivisuus onkin vaikuttanut nukkumiseeni ikävästi: unettomuus on vaivannut. Sitäkin on kuitenkin sietänyt paremmin, kun on ollut mieluisaa olla. Minulla on siis selkeästi ainakin kahdenlaista unettomuutta: masentunutta ja ahdistunutta ja sellaista tekemisestä johtuvan jännityksen aiheuttamaa.
Mutta siis niihin hyviin fiiliksiin. Tämän sosiaalisuuden myötä olen huomannut, että mielialani on selvästi parempi kuin liikaa yksin ollessani. Voidessani paremmin myös viihdyn seurassa paremmin, haluankin olla seurassa ja jopa seurallisuuteni hivuttautuu normaalia toimivammaksi. Keskustelen, hymyilen, osallistun ja teen. Tuntuu hyvältä!
Tämä seurallinen oleminen tuntuu jotenkin tosi normaalilta. Vaikka ei elämän nyt aina ihan näin aktiivista ja sosiaalista tarvitsisi ollakaan, niin kyllä tämä tällainen on jotenkin yllättävän luontevaa, luonnollista. En siis todellakaan taida olla ihan mitään erakkotyyppiä, vaikka sitä joskus suorastaan toivonkin, koska se olisi niin helposti järjestettävissä. Ei, mielenterveyteni näyttää tarvitsevan sosiaalista elämää, ihmisiä ympärille. Sosiaaliset tarpeet taitavat olla ihmisessä tosi syvällä. Harvalle jatkuva yksinäisyys on luonteva olotila siitäkin päätellen, miten yksinäisyys ja paha olo näyttävät vain jatkuvasti lisääntyvän.
Välillä tekee tosi hyvää huomata, että en olekaan sosiaalisesti ihan tunari, vaikka aika taitamaton olenkin.
5 comments:
Heh, ai säkin oot tänään (tai siis torstain puolella) kirjottanu ihmisistä/sosiaalisuudesta. Mäkin just, mutta ihan lyhkäsesti vaan.
Saanko kysyä, kun kiinnostaa: miksi ajattelet olevasi sosiaalisesti taitamaton? Oletko saanut palautetta asiasta vai oletko itse päätellyt asian olevan niin? Tämä kiinnostaa minua, sillä oman prosessini edetessä joudun paljon miettimään sitä miten ihminen muodostaa käsityksiä itsestään.
Ja asiasta: kyllä ihminen on laumaeläin. Ainakin useimmat ihmiset ovat, ainakin suuren osan ajasta. Tarvitsemme vuorovaikutusta muiden kanssa, tai meiltä menee järki (tähän perustuu eristyssellin toiminta).
On hienoa, että olet päässyt nautiskelemaan onnistuneista kohtaamisista :). Ihanintahan on, jos sitä sosiaalisuutta on juuri sopivasti, niin että omaa aikaakin saa riittävästi. Toivottavasti pääset juuri sinulle sopivaan tasapainoiseen tilaan.
Ihanaa viikonloppua!
Ipo: heh, näköjään :) On tuo sosiaalinen elämä niin tärkeää.
Hehkuvainen: ajattelen olevani sosiaalisesti taitamaton kokemusteni perusteella. Minulla on aina ollut pienet sosiaaliset piirit. Jos tapaan uusia ihmisiä, niin en todennäköisesti tutustu keneenkään paremmin, vaan muut jäävät etäiseksi ja tutustuvat keskenään toisiinsa. Paljon kertoo se, että aikanaan opiskeluaikoinani en tutustunut keneenkään, vaikka vuosia opiskelinkin. Tokihan siellä oli paljon ihmisiä eivätkä ryhmät olleet aina samat, mutta silti.
Noudatan tiettyä kaavaa, jos päädyn/joudun uuteen porukkaan. Saatan jutellakin ihan iloisesti ihmisten kanssa ja olla mukana, mutta sellainen läheisempi tutustuminen ja porukoituminen tapahtuu siten, että minä en lopulta ole tutustunut keneenkään enkä kuulu mihinkään porukkaan. En edes tiedä, miksi noin tapahtuu kerta toisensa jälkeen. Ehkä se, että pelkään ulkopuoliseksi jäämistä vaikuttaa osaltaan kuten myös se, että minun on vaikea avautua ihan vieraille.
Eli sanoisin, että suurin syy taitamattomuuden tunteeseeni on huonot kokemukset. Olen myös saanut hieman huonoa palautetta asiasta, lähinnä liittyen työ- ja opiskelutilanteisiin, joten sekin vaikuttaa. On vaikea irrottautua tuosta menneisyyden painolastista ja suhtautua sosiaalisiin tilanteisiin siten, että olisin "avoin tilanteelle". Väkisinkin pelkoni hypähtävät esiin ja vetävät minut lukkoon.
Uskon hyvin tuon, että useimmilla eristäytyminen aiheuttaa järjen menetystä. Olen nimittäin itsekin pitkinä yksinäisinä aikoina kokenut sen, että "päässä heittää", ei tunnu hyvältä eikä normaalilta. Tulee pakottava tarve puhua ja olla olemassa jollekin, kuulua johonkin.
Tämä sosiaalisuus on vienyt hieman voimia, mutta ei se haittaa, kun mukavaa on ollut :) Ihan kohta, viikonloppuna voin hieman hengähtää itsekseni, mikä sekin tuntuu ihan hyvältä.
On harmillista, että yleensä sosiaalisuutta ei ole riittävästi ja omaa aikaa on liikaakin :( Tasapainon löytäminen on vaikeaa.
Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinullekin!
Hyvää viikonloppua sinulle!
Oi kiitos Maire :) Hyvää viikonloppua sinullekin!
Post a Comment