Thursday, December 03, 2009

Aikataulutettu, loputkin voimat imevä elämä

Tyhjästä on paha ammentaa loputtomiin. Tällainen on ollut oloni viime päivinä/aikoina. Suurin osa päivästäni menee itseni pakottamiseen: pakotan itseni tekemään tietyt, vastenmielisiltä tuntuvat arkiaskareet (työ ja osa opiskeluista). Päivästä toiseen. Voimaa tuovia tekemisiä ja hetkiä viikkoon ei monta mahdu, joten "astiani" on tyhjentynyt koko syksyn. Nyt pohja taitaakin jo pilkistää.

On kamalaa yrittää ammentaa tyhjästä mielestä ja henkisestä voimattomuudesta. Kaikki tuntuu äärivastenmieliseltä ja mieltäni kaihertaa jatkuva katkeruus nykytilanteesta. Ei elämän pitäisi ajautua tällaiseen, että se on vain ankeaa raatamista ja jatkuvaa pakottamista. Olen yrittänyt hieman helpottaa taakkaani, mutta en ole siinä oikeastaan onnistunut. Vaatisi selkeästi radikaalimpia toimenpiteitä, jotta puristus hellittäisi.

Siinä vaiheessa, kun vesilasin kaatuminen tuntuu katastrofilta, tajuaa turhankin kipeästi, että nykytila ei ole hyvä. Nopeita ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi ei vain ole. Siksi mietinkin, joka päivä, että kauan ihminen jaksaa pakottaa itsensä raatamaan pelkän rahan vuoksi, jota ei oikeastaan edes tarvitse juuri tällä hetkellä niin paljon kuin sitä tulee? Kauan tyhjästä astiasta voi vielä ammentaa, kun voimaa tuovia asioita on elämässä ihan silkan ajan puutteen vuoksikin liian vähän?

Onhan minulla kiinnostuksen kohteita ja asioita, joihin haluaisin paneutua, mutta kun en ehdi. Kivatkin asiat muuttuvat rasituksiksi, jos aikatauluni on liian täynnä. Työpäivän mittaisen itseni pakottamisen jälkeen olen aivan poikki, henkisesti loppu, jolloin mikään aikataulutettu ei vain yksinkertaisesti tunnu hyvältä, vaan tuntuu katkaisevan viimeisenkin korren, vaikka kyseessä olisikin kiva harrastus. Kaikki voimat valuvat vain pakolliseen. Ei tällainen ole elämää.

Alkusyksystä sain vielä pidettyä yllä tasapainoa elämässäni. Jossain vaiheessa rasitus alkoi kasvaa sietokykyäni suuremmaksi, jolloin voimia tuovia asioita alkoi karsiutua osaksi huomaamattanikin pois, mikä pahensi kierrettä. Vaikutusmahdollisuuksien puute työtäni kohtaan on lisännyt myös taakkaani hiljalleen. Lopputuloksena on nyt sitten pohjaton henkinen uupumus ja tyhjyys. Joulu tulee todennäköisesti parhaimpaan mahdolliseen saumaan, mutta pelkään sen olevan liian lyhyt varsinaiseen toipumiseen ja elämän tasapainottamiseen varsinkin, kun työhöni liittyviin asioihin en voi vaikuttaa.

Olen havainnut myös kehoni lisäävän kapinointiaan vallitsevia olosuhteita kohtaan. Jalkani ovat tulleet kipeäksi työstäni, mitä on vaikea käsittää. Särkee ja vetää melkein koko ajan ja helpotusta en ole keksinyt. On ankeaa tietää, että lähikuukausina särky todennäköisesti pysyy, kun työssä ei mikään muutu. Onneksi tuo ei sentään vielä vaikuta liikkumismahdollisuuksiini, se olisikin jo ihan liian paljon siedettävää.

Ei auta muuta kuin sinnitellä ja yrittää löytää ratkaisuja päästä taas tasapainoon. Voimattomuudessa se on toki vaikeaa, mutta oikeastaan muutakaan tietä ei ole. On kauheaa huomata, miten näin "vanhemmiten" henkinen paineensietokyky on heikentynyt huomattavasti - kyllä minä nuorempana jaksoin tehdä vaikka mitä! Nyt raja tulee vastaan paljon nopeammin. Pitäisi siis opetella elämään tämän uuden rajan mukaan, mutta se on vaikeaa, kun kaikkeen elämässään vallitsevaan ei voi vaikuttaa. Tai voihan työhön vaikuttaa, vaihtamalla työtä, mutta nykyaikana sekään ei ole helppoa.

10 comments:

Pellon pientareella said...

Voi että. Niin tutun kuuloista, tuollaista se minullakin oli muutama vuosi sitten. Ja tuostakin vielä paheni ja paheni. En ehkä olisi päässyt pois tuosta pahenevasta kierteestä, ellei olisi tullut ulkoapäin stoppi. Mutta burnoutsairaslomallahan ensin olin, monta kuukautta. Se on yksi vaihtoehto. Tosin jos tietää, että pitää palata entiseen, ei pääse kokonaan irti ahdistuksesta. Voisitko pitää vuorotteluvapaavuoden tai puoli vuotta? Palkatonta lomaa, jos ensin säästäisit sen varalle? Mitä muita töitä voisi ehkä olla?

Jos uupumus on kestänyt kauan, kestää siitä toipuakin kauan. Joululoma on niin lyhyt. Ja elämä, odottelemaan niitä lomia.

Jos vain mitenkään voin auttaa, kerro.

trina said...

Saikkua vaan. Kun olin töissä hain aina saikkua siinä vaiheessa kun tunnistin itsessäni ylirasittumisen merkit. Rajani opin jossain vaiheessa tunnistamaan. Huomasin, ettei ole normaalia, että vapaapäivinä on niin väsynyt, että vain itkeskelee, kun ei jaksa edes kahvia keittää. Jos väsymys menee liian pitkälle, siitä on vaikeampi selvitä.

Anonymous said...

Kuulostaa raskaalta ja voimat vievältä kertomasi. Tunnen aika monia, jotka ovat hypänneet oravanpyörästä oman hyvinvoinnin vuoksi. Aika radikaalejakin valintoja ovat rohkeasti tehneet ja sanovat etteivät enää ikinä palaa entiseen. Masennus ja uupumus uusiutuu helposti mikäli sen on kokenut aikaisemmin.
t.Nina

Ipo said...

Voimia sulle!!! Toivottavasti joulun aika tuo edes hieman helpostusta...

(P.S. Tiedän NIIN hyvin mistä puhut.)

Nan said...

Kiitos lohduttavista kommenteistanne :)
---


Pellon pientareella: Voi kiitos tarjouksestasi :) Kurjaa, kun olet kokenut saman kuin minä, vielä pahempanakin :( On tosin kyllä lohdullista kuulla, että saman kokenut on päässyt tilanteesta eteenpäin. Se kannustaa ja rohkaisee. Ulkopuolinen stoppi olisi sikäli helppo tilanne, kun ei itse tarvitsisi tehdä kamalan vaikeita päätöksiä.

Olen miettinyt vaihtoehtojani. Jotain minun täytyy jossain vaiheessa tehdä. Töiden vaihtaminen on yksi vaihtoehto (voisi ainakin yrittää, omalta alalta tai muuta, ehkä jopa ulkomailta), mutta myös jonkinlainen pidempi vapaa voisi olla jotain - tosin paluu samaan vanhaan voisi olla kyllä aika järkyttävää. Yksi kiva idea minulle on kyllä mieleeni tullut, mutta se on vaikeasti toteutettava. Olisi hyvä olla siis vaikka useampikin varasuunnitelma...

Raskasta suunnitellakaan mitään, kun ei oikein jaksa, mutta pitää luottaa siihen, että ajan myötä jokin onnistuisi.



Trina: Olet oikeassa. Hienoa, että sinä olet rohkeasti hakenut aikanaan saikkua ylirasitukseesi! Se jos mikä on järkevää. Minä en vain oikein työterveyteen viitsi mennä, kun on vähän huonoja kokemuksia sieltä. Siellä lähinnä jaetaan reseptejä ja ei anneta saikkua, vaikka olisi pää kainalossa. Yksityiset ovat paljon parempia, mutta sinne taas pitää jonottaa tolkuttoman kauan :( Tarkkailen tilannetta, en halua uhrata hyvinvointiani työn vuoksi.



Nina: Luulen, että olen herkistynyt (mistä lie syystä) uupumukselle ja masennukselle, enkä enää kestä niin paljon kuin aiemmin. Toki jos tekisin kivoja asioita päivät pitkät saattaisin jaksaakin! Vaikea sanoa. Olen myös lukenut tosi monen oravanpyörästä irrottautuneen tarinan ja kukaan ei tosiaan ole katunut jälkeenpäin. Tuollainen tilanne on minunkin haaveeni, mutta koen ongelmakseni sellaisten taitojen/kykyjen puutteen, joiden avulla voisin jotenkin elättää itseni. Hyppäisin varmaankin vapauteen, jos keksisin toimeentulon.



Ipo: voi kiitos :) Minusta on niin kurjaa ja epäreilua, että sinullakin kurjuus vain jatkuu ja jatkuu :(



---
Kiitos teille ja rentouttavaa viikonloppua!

Anonymous said...

Hmm. sopisikohan sinulle joku puolipäiväinen, mutta mielekkäämpi työ? Taloudellisesti vähemmän hohdokasta, mutta muuten mielekkäämpää ja vähemmän kuormittavaa?

Maria

Anonymous said...

Ai siis minne yksityiselle joutuu jonottamaan? Jos yleislääkäristä on kyse, niin sinnehän pääsee joissain paikoissa suoraan ilmoittautumisesta. Eikö sellainenkin pysty kirjoittamaan jonkun työuupumus- tms. paperin?

Maria

Nan said...

Maria: todennäköisesti sopisi! Yritin nyt syksyllä saada lyhyemmän työajan ja perusteluni olivat mielestäni hyvät (vähentynyt työmääräni ja yleinen säästötarve), mutta se ei mennyt läpi, joten se siitä toiveesta. Nykyisen esimieheni alaisuudessa toivoa paremmasta ei siis ole.

Niin joo, yleislääkärille varmasti pääsisikin. Ajattelin jotenkin hullusti, että pitäisi suoraan mennä nuppitohtorille, mutta ehkä ei kuitenkaan. Olen tosin kokemuksesta huomannut, että en saa helposti sairaslomaa, vaikka olisi mitä. Ehkä en vain osaa esittää asiaani tai sitten vaikutan aina jotenkin pirteältä tms. Pitää harkita asiaa. Hyvää viikonloppua! :)

Anonymous said...

Hmm. vähän outoa ettet saanut lyhennettyä työaikaa! Työnantajahan kärsii siitä itsekin, kun istut siellä nyt päivittäin osan aikaa tyhjän panttina :/

Joo, varmaan esität noissa lääkäritilanteissa pirteämpää kuin olet, etkä oikein uskalla ilmaista pahaa oloasi ja väsymystäsi. Mutta hyviä uutisia: sitäkin voi oppia ;) Eli anna vaan tulla täysillä, mielellään itke ja näytä väsymyksesi ja masennuksesi (?) niin suoraan kuin mahdollista - jos lääkäri on vieras, silloinhan niin on varmaan helpompi tehdäkin kuin jos se olisi työpaikkalääkäri. En oikein usko, että jos kyse on työuupumuksesta tai lievästä masennuksesta, tarvittaisiin psykiatria.

Hyvää viikonloppua!
Maria

Nan said...

Maria: tuo lyhennetty työaika näyttää olevan ihan esimiehen suopeudesta kiinni. Minulla oli/on huono tuuri tässä asiassa. Tiedän ihmisiä, joilla tuo on onnistunut, varsinkin nyt, kun pitää säästää.

Joo, tuskin psykiatria tarvitsee, jos on uupunut. Olen tottunut aina esittämään tasapainoista ja vahvaa, vaikka elämä kuinka potkisi, siksikin jollekin vieraalle väsymyksensä tunnustaminen on tosi vaikeaa. Varsinkin, kun pelkään, että toinen ei usko. Itsensä ilmaisemisestahan tässä on paljolti myös kyse, joten kaipa sen oppii ;)

Viikonloppu on elvyttänyt kivasti, mutta uusi viikko alkaa jo painaa. Huoh :( Kiitos kivoista kommenteistasi!