Thursday, February 25, 2010

Rääkyvä kakara

Sisäisestä lapsesta tulee aina mieleen (ainakin itselleni) pelkästään positiivisia mielikuvia. Jäin miettimään tätä asiaa lukiessani edellisen kirjoitukseni kommentteja. "Sisäisen lapsen leikittäminen" kuulostaa oikein mukavalta, leikkiä, joo tänne ja heti! :)

Minun sisäinen lapseni ei ole tällä hetkellä mikään kiltti ja hymyilevä. Ei todellakaan. Minusta tuntuu, että se ennemminkin makaa punaisena keskellä lattiaa ja huutaa niin kovaa kuin ääntä lähtee ja vaatii. Se haluaa huomiota, kehuja, kannustusta, lempeyttä, hellyyttä, rakkautta, tukea ja rohkaisua. Ja ennen kaikkea kaikkea tätä itselleen ja paljon. Se vaatii asioita, joista se kokee jääneensä pitkään paitsi (siis kokee, asia ei välttämättä ole ihan niinkään, että olisin jäänyt täysin vaille noita luettelemiani asioita, tosin ehkä hieman kuitenkin.).

Minun sisäisellä lapsellani on siis tosi vaativa vaihe, jota minun pitää nyt osata aikuismaisesti jotenkin rauhoitella: "ei ole hätää." Minusta tuntuu kuitenkin hyvältä, että sisälläni tapahtuu, tunnistan tarpeitani ja että jotain pyrkii uloskin. Ehkä sisäiset lukkoni tästä hieman aukeavat, hiljalleen, mutta varmasti. Liike on aina parempi kuin ahdistava, lukkiutunut pysähtyneisyys.

6 comments:

Huopalintu said...

Kirjoitat nyt ja edellisessä postauksessa minulle todella läheisestä asiasta. Olen opetellut myös kuuntelemaan ja hoivaamaan tuota lasta itsessäni jo vuosien ajan. Vielä on paljon tehtävää, mutta eteenpäin olen myös päässyt. Voimia ja iloa sinulle siäisen kakaran kanssa :)

Ipo said...

Kovasti tsemppiä "lapsenhoitoon" sulle! Hienoa, että olet saanut pienen hengähdystauon ja voit kuunnella itseäsi.

Maija said...

Se että elämä ei ole nyt niin kuin nuorempana kuvitteli asioiden olevan tässä vaiheessa, on ajanut ainakin minut alakuloiseksi. Tuntuu, että olen hukannut aikaa opiskelemalla alaa joka ei ole kiinnostanut ja josta en ole saanut muuta kuin merkinnän papereihin. Korvien väliin en voi väittää jääneen paljoakaan.

Turhautuminen johtuu siitä, kun en hallitse niitä asioita jotka kiinnostavat. En jaksaisi aloittaa alusta vaan kaiken pitäisi olla jo valmiina. Olenhan kohta jo kolmekymppinen. Olen aina ollut huono olemaan huono, keskeneräinen.

Koska koko elämä on ollut suorittamista, on aika mennyt ottaessa toisia kiinni. Todellista paloa ei ole syntynyt mihinkään. Ei ole ehtinyt syntyä. Liian kiire.

Nyt sisäinen lapsi huutaa ja on tyytymätön kaikkeen. Ulkoisesti kaikki on kuitenkin hyvin.

Kiitos kirjoituksestasi. Kuvailemasi huomion vaatiminen kolahti ja jäi mietityttämään.

Nan said...

Trina: mukava kuulla, että olet edennyt oman sisäisen lapsesi kanssa :) Kiitos kannustuksestasi, on mukava antaa omalle sisäiselle lapselleen enemmän tilaa ja aikaa.



Ipo: kiitos :) Hengähtäminen tekee hyvää ja aika antaa tilaa ajatuksille. Mahtavaa!



Maija: kirjoittamasi kuulostaa niin tutulta! Aivan kuin itse olisin kirjoittanut, oho. Nuorempana tulevaisuus näytti tosiaan ihan erilaiselta kuin miltä se sama aika näyttää nyt menneisyydessä.

Alavalinta on tosi vaikea asia, en oikein vieläkään tiedä omaa alaani, eli on meitä muitakin hukassa olevia... Tiedän vain työni, jota teen. Nämä on hankalia asioita nämä paperilla hyvältä näyttävät, mutta itselle merkityksettömät (paitsi taloudellisesti).

Kyllä tässä iässä vielä voi aloittaa alusta, mutta kynnys siihen on valtavan suuri, ainakin itselläni. Rohkeus ei riitä, kun en ole varma siitä, mitä tarkalleen ottaen haluaisin ja kaihdan (taloudellisia) riskejä.

Minusta on luonnollista, että sisäinen lapsesi (ja minunkin) on nyt tyytymätön. Onhan se jotenkin katkeraa, kun on tehnyt "väärän" valinnan ja itselle tärkeät asiat ovat jääneet asioiksi, joita ei hallitse ja joille ei ole aikaa. Ei kai itseään voi laiminlyödä loputtomiin suorittamalla ja suorittamalla.

Työelämä vie silloin liikaa aikaa, kun se ei tarjoa itselle mitään tärkeää, vaan lähinnä ottaa. Kovasti voimia sinulle arkeesi!

Anonymous said...

Tässä kannustusta: tuo tyynnyttely tyyliin ei hätää kuulosti mukavalta. Elämä rääkyvän sisäisen lapsen kanssa ei pitemmän päälle ole kivaa, joten aikansa sitä ja sitten välillä tilalle jotain muuta; näin mie tyynnyttelen itseäni. Sisäisen lapsen on hyvä välillä olla hallinnassa muuten menee läskiksi eikä sitä kukaan viitsi vierestä katsella.

Nan said...

Anonyymi: olen kokeillut tuota tyynnyttelyä ja se tuntuu hyvältä ja toimivalta, uskomatonta kyllä :)

Olen hyväksynyt sen, että sisäisen kakarani täytyy saada purkaa pahaa mieltään. Annan sille siis hetkensä, annan sen kertoa asiansa. Haastavampaa on vaientaa se silloin, kun sitä vähiten tarvitaan ja kaivataan. Totta on nimittäin tuokin, että ei sitä kukaan jaksa yhtään pidempään katsella.