Huomasin tänään haaveilevani välitunnista työelämässäkin. Olisi mukavaa mennä 45 minuutin jälkeen ulos hyppäämään ruutua tai narua, tai jos hyppiminen ei kiinnosta ainahan voisi pelata vaikka mölkkyä tai krokettia. Kaikilla olisi leikkikaveri ja kivaa olisi. Työtehokin nousisi huimasti, kun välillä olisi oikeasti kivaakin, kroppakin virkistyisi mielestä puhumattakaan.
Todellisuus on kyllä ihan eri planeetalta. Ei ole kivaa tekemistä, eikä varsinkaan yhteistä kivaa tekemistä, kaikilla ei ole kaveria ja sekä pää että kroppa puutuvat ja valittavat (eikä koulussakaan nyt aina niin kivaa ollut, välitunneillakaan). Ai niin, onhan ne lakisääteiset tauot... kuka niillä ehtii mitään elvyttävää tekemään? Onneksi työssäni on sentään se hyvä puoli, että kukaan ei kyttää taukojeni pituuksia. Se nyt vielä puuttuisi.
3 comments:
Sanotaan, että ajattelu kulkee samaa tahtia kuin ihminen kävelee. Jo siksi on liikunnallinen tauko aika ajoin paikallaan.
Sitähän kannattaa itse tehdä vähän pientä venytystä tai liikettä tasaisin väliajoin. Ja samalla sanoo työkaverille jotain mukavaa kun kävelee ohi :).
Aamu: tuo on oivallisesti sanottu. Kyllä ihminen on kokonaisuus, joka koostuu psyykkisestä ja fyysisestä puolesta ja molemmat tukevat toisiaan.
Pelloon pientareella: juu, töissä täytyy pitää itsensä liikkeellä. Mielikin jähmettyy, jos kroppa on paikallaan.
Post a Comment