Teoriassa on mahdollista, että naapurini, yksinäinen vanhus, on kuollut kotiinsa. Yhtä hyvin on mahdollista, että hän on ollut viimeiset pari kuukautta hoidossa. En ole kuitenkaan voinut olla miettimättä asiaa, kun päivittäin näen hänen ovensa vieressä olevan sanomalehtipinon kasvavan.
Lehtipino on surullinen näky. Se kertoo siitä, että vanhuksella eivät ole asiat hyvin, eikä kukaan hoida hänen asioitaan. Aivan kuin kukaan ei välittäisi.
Tähän taloon on kuollut vanhuksia kotiinsa, niin tämä henkilö minulle joskus sanoi. Hän kertoi huoliaan ja ärsytyksen asioitaan omalla persoonallisella tavallaan. En niin kiinnittänyt hänen jutusteluihinsa huomiota, koska ne hetket eivät varsinaisesti olleet minulle mitään mieluisia - itse asiassa olen viime ajat ollut vain iloinen, kun häntä ei ole näkynyt, eikä kuulunut.
Nyt kuitenkin toisaalta hävettää oma tyly asenteeni ja iloni. Onhan se totta, että hänessä on paljon sellaista, mitä on vaikea sietää ja hyväksyä, mutta silti. Onhan se karua, että varmaan kaikki naapurini inhoavat häntä. Hän ei todellakaan ole ollut vakaa ja ihanteellinen naapuri, vaikkakin omista lähtökohdistaan käsin varmasti tehnyt parhaansa.
Inhimillisyyttä on vaikea ymmärtää. Koen taas saaneeni opetuksen tässä asiassa, kun olen huomannut ajatelleeni tosi ikävästi tästä ihmisestä: en todellakaan vain haluaisi puhua inhimillisyyden ymmärryksestäni, vaan haluaisin oikeasti toteuttaakin sitä. Eikä se tarkoita sitä, että hyväksyisi ikävää käytöstä, mutta yrittäisi edes ymmärtää, mistä se johtuu ja että me kaikki olemme "vain" ihmisiä, kukin omalla tavallaan "vajaa".
Minua häiritsee tämä naapuriasia. Toisaalta hän todennäköisesti on hoidossa, joten mitään mietittävää ei ole. Ja ennen kaikkea, mitä voisin naapurina tehdä? En mitään. Hänen asiansa eivät yksinkertaisesti minulle kuulu. Minun ei todellakaan kannattaisi turhia murhehtia toisten asioita.
Samalla kuitenkin pohdin sitä aikaa, jolloin Suomessakin oli (käsittääkseni) enemmän yhteisöllisyyttä ja yhteyksiä, naapureistakin huolehdittiin. Se oli tervettä meininkiä verrattuna tähän nykyiseen "itsenäisyyden" (eli yksinäisyyden) aikaan, jolloin yksinäiset vanhukset saavat lojua kuolleina kodeissaan kuukausia, jopa vuosia.
7 comments:
Samaa mietin usein kaupungissa asuessani. Maaseudulla yhteisöllisyys (ja toisaalta juoruilukin) on hieman toisenlaista. Kaupungista on hyviäkin muistoja. Minulla oli Kalliossa aivan ihastuttava herttainen vanharouva naapurissa, hänen kanssaan oli mukava jutella. Koirien kanssa tutustuu erilaisiin ihmisiin, esikuvani on noin 70-80 v. hoikka aina iloinen mummo, joka juoksee afgaaninsa kanssa toppapuku päällään.
Mistähän sitä oikein edes selvittäisi, mitä naapurille on tapahtunut. Kun se selvästi vaivaa, eikä ihme. Hyvää pohdintaa. Olen välillä ajatellut, että joku hyväntekeväisyystyö (siis jossa ollaan ihmisten, esim. vanhusten kanssa) olisi tosi hyvä juttu. Niin kohteelle kuin varsinkin itsellekin. Näkisi vähän oman napansa ulkopuolelle, arvostaisi enemmän omaakin elämäänsä ja hyviä asioita siinä.
Monipiippuisia juttuja.
Minusta sinun kannattaisi soittaa isännöitsijälle, huoltomiehelle tms. jolla on avaimet asuntoon, ja mahdollisesti tieto siitä, mistä tässä on kyse. Siis, kun asia selvästi vaivaa sinua, on oikeastaan ihan turhaa ajatella, että naapurista ei saisi välittää mitään - ei asia minulle kuulu. Pirauta jollekin ja kysy, onko heillä asiasta tietoa, kun olet huomannut lehtipinon vaan kasvavan, eikä naapuria ole näkynyt kuukausiin (?). Parempi itsesi kannalta saada selvyys asiaan - oli tilanne sitten mikä tahasnsa - kuin luoda skenaarioita siitä, että tämä ihmispolo on menehtynyt asuntoonsa.
INhimillistä on myös se, että jos joku käyttäytyy häiritsevästi / tunkeilevasti tms. niin totta kai se häiritsee. Se ei kuitenkaan estä sitä, etteikö tällaista ihmistä voisi samalla myös ymmärtää. Aivan varmasti siihen, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on, on syynsä, joka mitä todennäköisimmin liittyy siihen, millaisia hänen vanhempansa ja kotinsa ovat olleet kun hän on ollut lapsi.
Terv. Maria
Jatkan vielä.. Kirjoitat:
"Minua häiritsee tämä naapuriasia. Toisaalta hän todennäköisesti on hoidossa, joten mitään mietittävää ei ole."
Et voi tietää, mikä on asian todellinen laita. On ehkä todennäköistä, että hän on hoidossa, mutta et voi saada siihen lopullista varmuutta ottamatta siitä selvää. Olet tuomittu pohtimaan ja spekuloimaan asiaa niin kauan kun saat siihen selvyyden.
"Ja ennen kaikkea, mitä voisin naapurina tehdä? En mitään. Hänen asiansa eivät yksinkertaisesti minulle kuulu. Minun ei todellakaan kannattaisi turhia murhehtia toisten asioita."
Jos tämä ihminen makaa asunnossaan esim. vakavasti sairaana, eikä saa apua mistään, sinulla ei ole naapurina velvollisuutta auttaa häntä, mutta voit halutessasi ja kokiessasi sen oikeaksi tehdä niin. Voithan soittaa vaikka jonnekin sosiaalihuoltoon, vanhustenapuun tms. ja ilmoittaa tapauksesta. Joka tapauksessa näytät kantavan huolta tuosta ihmisestä - näin hänen tapauksensa olisi ainakin jonkun sellaisen tahon tiedossa, joka voisi alkaa huolehtia hänen asioistaan.
Minusta myös tuo ajatus, että "hänen asiansa eivät minulle kuulu" ei ole ihan noin yksioikoinen. Jos kyseessä olisi ihminen, joka pystyy huolehtimaan itsestään, asia olisikin selkeästi näin. Jos taas on (mahdollisesti) hädässä oleva ihminen, joka ei pysty huolehtimaan itsestään, eikä saa apua mistään (oli syy siihen sitten mikä tahansa), on tilanne hyvin erilainen, ja ainakin itse kokisin velvollisuudekseni hankkia apua / selvittää avuntarve.
Vähän erilainen tilanne kuin tuo, mutta nyt mieleentullut on se, että jos näkee humalaansa sammuneen ihmisen ulkona, kovassa pakkasessa ja vähissä vaatteissa, kuka tahansa ohikulkija on velvollinen huolehtimaan siitä, että tuo ihminen pääsee suojaan. Jos ei niin tee, se on heitteillepano.
En tosiaan väitä, että tuo naapuritapaus olisi samanlainen kuin tuo esimerkki, mutta tuli vaan mieleen.
Ja vaikka asiaa ei ajattelisi ollenkaan edes etiikan kannalta, eli miten olisi hyvä toimia tässä tapauksessa, minun sinun kannattaisi toimia aktiivisesti tässä tapauksessa jo oman mielenrauhasi kannalta. Olet joka tapauksessa huolestunut asiasta ja se mietityttää sinua: kun saat asiaan selvyyden, voit myös itse rauhottua sen suhteen.
Maria
Minustakin voisit soittaa esim. isännöitsijälle, jolla sitten onkin jo velvollisuus ottaa asiasta selvää. Eipähän häiritse asia enää ja saat mielenrauhan. Tietty vielä parempi, jos huolesi on turha, ja kaikki on kunnossa.
Minusta on vähän kummaa tämä nykyajan kehitys, että naapurin asia ei kuulu enää kenellekään. Liikaa ei tietty tule sekaantua ja tuppautua, mutta huolissaan saa kai olla. Itse katkaisin kerran ranteeni keskellä Mannerheimintietä. Noin 50 ihmistä näki kun kaaduin ja loukkasin itseni, kukaan ei kysynyt, tarvitsenko ehkä apua. Sama kävi pari vuotta sitten pienelle 8-vuotiaalle diabeetikkolapselle, joka oli hypoglykemiansa vuoksi sammahtanut bussipysäkille Kalliossa. Vain porukka rantojen miehiä auttoi häntä ja soitti ambulanssin. Normaalit ihmiset kulkivat ohitse.
Kiitos kommenteistanne! Sen verran voisin yleisesti sanoa, että en ollut ainoa asian havainnut. Asia siis eteni ja ratkesikin jo, ja tähän oli syytäkin puuttua.
Pellon pientareella: kyllä näissä tapauksissa näköjään kannattaa ottaa vaikkapa juuri isännöitsijään yhteyttä. Se vain vaatii rohkeutta, kuten toisten asioihin puuttuminenkin, ja se on nykyään vaikeaa.
Minäkin olen miettinyt, että jos minulla olisi paljon aikaa, tekisin todennäköisesti hyväntekeväisyystyötä. Olen huomannut, että esimerkiksi juuri vanhusten kanssa oleminen auttaa näkemään oman napansa ulkopuolelle, mikä on hyvä asia. Se suhteuttaa omatkin ongelmansa.
Maria: asia onneksi ratkesi! Olen hieman harmistunut itseeni, en sinällään siihen, että en alkuun tajunnut tilannetta (minkä sille voi, jos ei tajua tai huomaa), vaan siihen, että sitten kun viimein tajusin, en saanut itsestäni toimintaa irti. Kyllähän tähän liittyy naapurin pelko, toisten asioihin puuttumisen pelko, rohkeuden puute ja se yleisesti vallitseva käsitys, että toisten asioihin "ei puututa". Mutta silti. Pitäisi päästä tästä liikaa pohtivasta itsestäni enemmän toimivampaan suuntaan.
Olen vuosien varrella oppinut jollain tasolla käsittämään tätä ihmistä, kun olen oppinut tietämään hänestä enemmän. Voisikin sanoa, että kyllä se käytös heijastaa jotain eikä se käytös tarkoita, että ihminen sen sisällä olisi jotenkin paha tai ilkeä.
Kiitos tosiaan hyvästä ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Kyllä se minustakin on eettistä ja oikein, että asioihin puututaan silloin, kun näyttää siltä, että ne eivät ole ok, kuten tässä tapauksessa. Voihan arvaus osua vääräänkin, mutta harvemminhan siitä on haittaa. En minä ainakaan halua tukea sitä ajatusta, että kaikkien pitäisi olla jotenkin yksin oman onnensa nojassa, kuten esimerkiksi pakkaseen sammuneen. Välittämistä on nykyään liian vähän, vaikka epäilen, että kyseessä on varmaankin ennemmin perussuomalainen ylivarovaisuus puuttua toisten asioihin. Kannattaisi kai kuitenkin muistaa, mitä itse haluaa olla.
Mirka: olet oikeassa. Minä en ymmärrä tuota ohi kulkemista, sehän on suorastaan törkeää. Olen nähnyt tilanteita, joissa jollekin on tapahtunut jotain, mutta jokaisessa niissä on onneksi myös ollut ihmisiä kyselemässä, miten kävi. Eli kyllä tuota huolehtimista onneksi vielä jossain määrin on!
Toivotaan siis, että nuo mainitsemasi esimerkkitapaukset olisivat vain pieni osa... varmasti karmeaa olla hädissään ja ihmiset vain kulkevat ohi. Karmeaa. En haluaisi olla tuo ohitse kulkeva. Ehkäpä tuossa toisessa tapauksessa nuo miehet tajusivat, että jotain voi tosiaan tapahtua, kun heille varmaan on tapahtunutkin. Tavallinen tallaaja ei useinkaan näe tuollaisia tilanteita ja ei ehkä vain ymmärrä. Kyse voi siis olla silkasta ymmärtämättömyydestäkin, mutta toki myös välinpitämättömyydestä. Ehkä myös osaamattomuudesta toimia tuollaisissa tilanteissa.
Hyvä että ratkesi! Onko tuo ihminen siis sairastunut ja sairaalassa, tai viety vanhainkotiin tms. hoitolaitokseen?
Turha sättiä itseäsi tästä - kestää aikansa, ennen kuin huomaa tai tajuaa, että jotain saattaa olla pielessä.
terv. Maria
Maria: en oikeastaan viitsi näin "julkisesti" ruotia tällaista asiaa enempää, mutta surullisesta tapauksesta tässä oli kyse...
Post a Comment