Wednesday, November 28, 2007

Elämä ahdistaa ja tekee tyytymättömäksi

Voisin mennä juoksemaan, mutta en mene. Sen sijaan ahdistun kotona sohvalle käpertyneenä. "Hyvä" valinta. On vain taas niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu tyhjältä ja toivottomalta.

Haluaisin olla tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni, koska se tuntuu helpommalta toteuttaa kuin muuttaa elämäänsä. Miten voisin löytää edes jonkinlaisen tyytyväisyyden tunteen ja saada ikävän kaipauksen ja kaiherruksen sisältäni katoamaan? En pidä tästä ajelehtimisesta ja tunteesta, että minulla ei ole mitään tärkeää, mihin tarttua. Käyn töissä ja suoritan arkea. Suoritan, suoritan ja suoritan. Joskus on jotain hauskaa, mutta juuri mikään miellyttävä ei osoita pysyvyyden merkkejä. Ilot tulevat silloin tällöin pikaiselle vierailulle, mutta murhe pysyy.

Minä en edes osaa suunnistaa mitään kohti, mikä voisi tuoda edes jotain muutosta tähän tyytymättömyyteen. Olen vain paikallani ja katson, kun elämäksi kutsuttu juttu luisuu ohitseni. En ole aina edes varma, olenko olemassa. Tunnen itseni niin pieneksi ja merkityksettömäksi, vaikka tiedänkin, että maailmassa on jotain ihmisiä, joille merkitsen edes jotain. En kuitenkaan koe, että olemassaolollani olisi juuri mitään merkitystä.

Pitäisi oppia suorittamaan paremmin, siten, että juuri mikään ei tuntuisi miltään. Voisin vain marssia päivästä toiseen eteenpäin tuntematta suurta surua tai iloa. En haluaisi muistaa sitä, että elämä voisi tarjota jotain parempaakin, jos vain osaisin tehdä asioita toisin.

Voi kuinka haluaisin vain nukkua tämän talven yli. Rasittaa tämä ainainen väsymyskin.

1 comment:

Anonymous said...

Masennusta? :|