Monday, January 28, 2008

Toivoa ja haaveita

Elämä on ikävää siinä vaiheessa, kun ensin koko viikon odottaa viikonloppua niin, että ei meinaa paikallaan pysyä innostuksesta, mutta sitten viikonloppu onkin ihan täysin kamala ja oma elämä lakkaa tuntumasta merkitykselliseltä. Viime yön nukuin kuitenkin kohtalaisesti, joten nyt oloni on siitä tai jostain muusta käsittämättömästä syystä siedettävä.

Olen keksinyt kaksi piristävää asiaa, jotka auttavat minua tuntemaan edes hieman toiveikkuutta. Varsinkin toinen on asia (eräänlainen kurssi), jota aiemmin olen arastellut tosi paljon. Olen kuitenkin ajatellut kokeilla, koska minulla on nyt vahva tunne siitä, että minulla ei ole mitään menetettävää. Nämä molemmat piristykseksi suunnitellut jutut voivat mennä aivan puihin ja masentaa minua entisestään, mutta kokeilen... koska siten en menetä mitään, ehkä korkeintaan saan vahvistusta käsityksilleni, että olen jotenkin toivoton tapaus. Voin ehkä (jos hyvin käy) saavuttaa muutaman hyvän hetken. Kannattaa siis kokeilla.

Voi että, kunpa minulla olisi kaveripiiri. Olisi ihanaa kokoontua muutaman mukavan naisen kanssa viettämään iltaa, istua ja höpöttää viinilasillisen ja hyvän ruoan äärellä pitkälle yöhön, kuunnella toisten murheita, jutella omista (vähäpätöisistä) asioistani ja vain rentoutua. Mutta ei, ei minulla ole tuollaista kaveripiiriä. Minulla on vain liikaa haaveita.

On sellainen olo, että tekisi mieli valittaa, valittaa, valittaa. Kai se pitää vain hyväksyä, että minulla on huonoja aikoja, jotka täytyy elää läpi tavalla tai toisella. Tämä on elämäni juuri nyt.

4 comments:

mari said...

Kaveripiiri olisi ihana, sellainen minultakin valitettavasti puuttuu. Kerran elämässäni olen sellaiseen kuulunut, n. 10 vuotta sitten kun opiskelin ulkomailla ja uusiin ihmisiin oli helppo tutustua koska olimme kaikki samassa veneessä. Siksi minusta on hienoa, että sinä uskallat etsiä uusia kokemuksia, hakeutua kursseille yms. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja mistä löytää hyviä kokemuksia tai vaikka uusia ystäviä.

Nan said...

Niin, minusta tuntuu, että en menetä mitään, vaikka yrittäisinkin jotain uutta. Jos en yritä mitään, en mitään saavutakaan. Toki pettymyksiä voi tulla ja varmasti tuleekin, mutta olenpahan uskaltanut tehdä edes jotakin. Nyt on onneksi voimia ja innostusta, kun joskushan minulla on aikoja, jolloin en todellakaan jaksa panostaa.

Kai nuorempana nuo kaveripiirit jotenkin muodostuu helpommin, kun on opiskelujen yms. vuoksi yhdistäviä asioita. Näin "vanhempana" työelämä, tasainen arki ja muu leikkaavat sosiaalista elämää, ikävä kyllä. Se olisi kuitenkin iso henkireikä.

Yritän jaksaa ja uskaltaa. Uskallusta sinullekin! :)

Mariia said...

Minä ilmoittaudun myös kaveripiirin kaipaajaksi.En oikein usko, että olen koskaan elämässäni kokenut olevani osa jotain sellaista vaan jotenkin ulkopuolinen. Noita kaveripiirejä on vaan tosi vaikea 'löytää' nykyisin juuri mainitsemiesi syiden takia- on töitä, perhettä jne. Ehkä meidän pitäisi perustaa oma ;)

Nan said...

Mariia: Minullakin on tosi usein ollut kaveripiireissä (joita minulla on ollut tosi vähän ja nekin reilusti nuorempana) ulkopuolinen olo, mutta olen miettinyt, että jos vain itse ruokin tuota tunnetta, "kuvittelen" sen niin vahvasti, että siitä tulee totta, vaikka se ei sitä olisikaan. Vaikea selittää :) No, kuitenkin toivon, että vain ajatukseni ja pelkoni tekevät minut "ulkopuoliseksi".

Kai tosiaan itse pitäisi olla aktiivinen, jos seuraa ja kaveripiiriä haluaa ;) Harvoin kukaan kotoa hakee...