Thursday, January 31, 2008

Tehokas viikko, tehokasta mielialan korkealla pitämistä

Tämä viikko on ollut aika tehokas. Olen saanut töissä paljon aikaiseksi, ja vapaa-ajallakin olen jaksanut ahertaa. Olo on ollut enimmäkseen hyvä, mutta koko ajan olen pelännyt jonkinlaista romahdusta. Viime viikonloppu meni niin synkissä merkeissä, että en halua pudota takaisin samaan kylmään ja ahdistavaan monttuun. Yritän pitää kiinni tästä nykyisestä tehokkuudesta ja hyvästä olosta sekä sen mukanaan tuomasta paremmasta itsetunnosta.

Kunpa suurin osa ajasta voisi olla tällaista, että pystyn tarttumaan tehtäviin asioihin heti, jaksan olla sosiaalinen, tuon jopa itseäni esille ja olen juttelevainen, aktiivinen ja iloinen. Elämässäni on nyt uutta toiveikkuutta ja energiaa, mutta en jaksa luottaa siihen, että tämä olisi kovinkaan pysyvä olotila. Olen kuitenkin saanut kivasti pidettyä koko viikon yllä tätä tehokkuutta ja luulen syynä olleen sen, että olen järjestänyt itselleni mukavia asioita tulevaisuuteen odotettavaksi sekä sen, että olen kieltäytynyt ajattelemasta negatiivisia ja toivottomia ajatuksia. Ehkä tämä on askel johonkin parempaan, ehkä?!

Samalla olen kuitenkin voinut fyysisesti jotenkin oudosti. Minua palelee usein ja välillä kurkkuni tuntuu omituiselta, mutta en koe kuitenkaan olevani kipeä. Tämä olo on ollut jo viikon ja se tuntuu ikävältä. Iskisi nyt jokin pöpö, jos on iskeäkseen. Inhottavaa tällainen "ollako kipeä vai eikö olla" -olo.

Vaikka nyt mieliala onkin ihan hyvä, niin epäilen sitä koko ajan. Yritänkö vain kovasti pitää sitä yllä? Kuvittelenko vain, että voin nyt paremmin? Tässä hyvässä olossa on jotain keinotekoista, mikä häiritsee, mutta ei kai tuo haittaa, kunhan on hyvä olo.

Kohta on viikonloppu. Tuntuu kuin viime viikonlopusta olisi jo iäisyys, vaikka ei niin olekaan. Tunne siitä on vain niin todellinen, että oikein ihmetyttää. Minua pelottaa, että tulevan viikonlopun tuoma runsas vapaa-aika alkaa taas ahdistaa.

No comments: