Monday, May 05, 2008

Maanantaifiilis, valivali

Oma olonikin sen jo kertoo: on maanantai. Jos tänään ei olisi tapahtunut eräs ilahduttava asia, niin olisin varmaankin taas kolkuttelemassa lamaannuksen portteja. Toki tuo portti häämöttää silmissäni koko ajan, mutta kurjaakin kurjemman olon olen pystynyt välttämään tämän ilahduttavan asian myötä: onneksi nyt on sentään edes jotain positiivista odotettavaa, vaikka se ei olekaan sitä, mitä juuri nyt eniten kaipaisin.

Oloni on aika tyhjä ja yksinäinen. Olen kuullut, että rahalla saa nautintoja ja onnea - voisiko joku kertoa minulle, että miten? Mielelläni ostaisin itselleni onnea ja hyvää oloa, mutta vaikka kuinka yrittäisin ostaa asioita, käyttää rahaa harrastuksiin ja ties mihin, niin ei ne elämästäni huikeaa tee. Kyllähän ne iloa tuovat, mutta vain hyvin rajoitetusti, koska suurimmat ilon lähteeni ovat sellasia, joita ei voi ostaa (mm. ihmissuhteet). Ne ovat sattumoisin myös sellaisia asioita, joita on hyvin vaikea saavuttaa - ainakaan minun.

Mielessäni pyörii lisäksi ahdistavana viime öinen uneni. Se oli ihan kamala, oikein ihmettelen, että miten mieli voi tuottaa sellaista ällötystä tietoisuuteen. En todellakaan olisi kaivannut. Uni ahdistaa vieläkin ja en voi olla pohtimatta, mitä se yrittää kertoa minulle. Löydän siitä nimittäin jotain liitoskohtia eräisiin asioihin elämässäni...

(Täytyy tähän valivalin lopuksi toki mainita, että onhan minulla montakin hyvää asiaa elämässäni - kiitos niille/heille.)

6 comments:

Elegia said...

Ei se raha varmaan onnea tuokaan, yksinään. Mutta jos sitä (rahaa) olisi paljon, niin vapautta se toisi. Tarkoitan nyt niin paljon, että voisi tehdä ja olla tekemättä mitä lystää.

Mutta se nyt ei varmaan ollut tässä se pointti. Ahne minä vain haaveilee lottovoitosta, jonka turvin voisin eristäytyä kokonaan ympäröivästä maailmasta.

En osaa mitään järkevää sanoa, halusin vain ilmoittaa että luin.

Nan said...

Elegia: No joo, kyllähän raha on todella tärkeää tiettyyn rajaan asti - niin, että tulee toimeen ja jää vähän huvituksiinkin. Ei se yksinään onnea tuo, mutta jonkinlaista tärkeää turvaa kuitenkin.

Toisaalta suuren suuri määrä rahaa olisi hyvä myös, koska se tarjoaa täydellisen vapauden, joka minullekin kelpaisi. Tosin minäkin saattaisin siinä tapauksessa käyttää vapauteni eristäytymiseen, tervettä? :/

Elegia said...

Minäkin varmaan käyttäisin vapauteni eristäytymiseen. Niin tosin jo nytkin eli olisi ainakin muutama (taloudellinen) päänvaiva vähemmän. Ja kaipa sitä aina joskus piristyisi ja reissaisi ympär maailmaa. :)

Nan said...

Jotenkin ei kuulosta kovin reippaalta ja terveeltä tuo meidän halu eristäytyä lottovoiton myötä (tai ilmankin sitä voittoa) :/ Minkä sille tosin voi, jos mieli sitä halajaa, enkä kyllä pidä eristäytymistä enää pelkästään huonona asiana. Suojaapahan se sentään satuttavilta ihmisiltä.

Taitaisin minäkin eristäytymisen lisäksi myös matkustella, jos olisi paljon rahaa ja aikaa :)

Anonymous said...

Tuttua juttua..
Täällä myös yksi joka todennäköisesti käyttäisi lottovoittonsa eristäytymiseen. Olen aina ollut yksin viihtyvää sorttia, mutta reissuun minäkin voisin aina välillä lähteä :)

Minusta aina sanotaan että olen ulospäinsuuntautunut ja tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen - ja kai se on tottakin. Silti sisimmässäni nautin yksin olosta ja joskus lapsettomana aikana saatoin mennä vaikka viikoksi tai pariksi mökille ihan yksin. Ei puhelinta, ei naapureita, vain läjä hyviä lehtiä, kirjoja, radio ja omat ajatukseni..

Toisaalta kyllä se ystävän kaipuukin sieltä välillä nostaa päätään, niin että ehken ihan toivoton tapaus ole :)

Nan said...

Iiris: lisää eristäytyjiä :D

Tuohan kuulostaa hyvältä "paketilta", että olet kuitenkin ulospäinsuuntautunut ja tulet toimeen ihmisten kanssa, ja siihen kun lisää yksin viihtymisen ja välillä seurankaipuun, niin hyvä on :) Tuollainen minäkin haluaisin olla :) (vaan en taida ihan kuitenkaan olla...)

Minäkin nautin yksin olemisesta suunnattomasti, mutta usein sitä on tarjolla liikaa. Voisi sanoakin, että minun on pakko olla yksin, en voi valita seuraa silloin kun sitä kaipaisin.

Tuollainen yksinäinen lomaviikko jossain mökillä kirjan kanssa kuulostaa *ihanalta*. Voi kun minullakin olisi mahdollisuus moiseen... mutta kun ei ole mitään mökkiä, minne mennä... :(