Vettä on satanut. On satanut ja satanut. Ulkona on näyttänyt lähinnä harmaalta ja tylsältä, ja ilma on täynnä kosteaa nihkeyttä, joka liimautuu ihoon ja pörröttää tukan. Vaikka en helteen ystävä olekaan, niin ei nämä viime päivätkään ole olleet kiinnostavia, vaan pelkkää ennakkolähtöä syksyyn, joka taas varmaan kestää monta kuukautta tuulineen ja sateineen.
En todellakaan odota innolla pimeyttä ja vaakasuoraan piiskaavaa vettä. Siihen kun lisää vielä arkisen aherruksen, tylsän puurtamisen ja aktiivisen oppimisen, niin jotenkin ankealta tuntuu, vaikka tiedänkin, että ihan normaalia arkeahan se on. Ei arki ole juhlaa, vaan enimmäkseen tasaista jotakin.
Onneksi sentään suunnitteilla on arkea katkaisevia mukavia tekemisiä! Suurin osa on tosin vasta totta puheissa, mutta sentään jotain. Minun elämäni on parina viime vuonna ollut lähinnä vain arkea, joten on aikakin yrittää saada itsestään sen verran irti, että edes yritän aktiivisesti miettiä jotain tekemisiä sen sijaan, että jäisin yksin kotiin istumaan. Minä olen huono keksimään arkea katkaisevia tekemisiä, mutta jos en harjoittele, niin en ainakaan opi. Ehkä kaikki ei onnistu, mutta varmasti jotain onnistuu, mikä ilahduttaa jo nyt. Tavoitteena nimittäin on, että syksystä ja talvesta ei tulisi pelkää arkipullaa (töihin-kotiin-töihin-kotiin jne.)!
3 comments:
Minulla taas tämä harmaa tihku on helpottanut syksyyn laskeutumista. Ei jää haikailemaan kesää kun tulee melkein räntää. Näillä ilmoilla kuuluu rataa. Mutta viikonloppuna saisi taas olla melkein kesä.
Joku käski joskus ajattelemaan, että pimeys on mustaa samettia. Kaunista,pehmeää... ei uhkaavaa ja masentavaa.
Arjenkatkaisua harjoittelen myös. Yritän kovasti välttää olemasta uhri joka kulkee pää harmaana kohti seuraavaa urakkaa. Siitä ei tule kuin paha mieli itselle. Opettelen myös olemaan jumiutumatta asioihin. Jos joku ei suju töissä, niin sitten ei vaan. Ilman että itsetunto ja arvo romahtaa polviin. Mistä sitä onkin tullut kaikki nämä täytyy/pitää/pakko-syyllisyydentunteet... Mutta roikutaan keveydessä välillä sitten vaikka hampaat irvessä väkisin.
Jostakin naisten hömppälehdestä luin ihan hyvän jutun kesälomien päättymisestä ja arjen alkamisesta. Siinä neuvottiin, että olisi hyvä yrittää ajatella, että joka päivässä voi olla pieni pala lomaa: esim. kun istuu kahvilassa on pienellä lomalla, kun katsoo lempisarjaansa telkkarista on pienellä lomalla jne. Olen yrittänyt toteuttaa tätä nyt lomani jälkeen, että arki olisi edes vähän helpompaa. Vaikealta se tuntuu, mutta jotenkin luulen, että olen pystynyt säilyttämään vähän rennomman ja positiivisemman otteen arkeen. Alinan ajatukset arjenkatkaisusta ovat hyviä, tuohon pyrin itsekin. Viime kevät oli niin rankka töissä ja muutenkin, että sellaista arkea en enää halua kokea.
-mari
Onhan se totta, että harmaa tihku helpottaa syksyyn laskeutumista. Vuodenajan vaihtuminen siivittää muutakin pakollista elämänmuutosta: enää ei voi hillua vapaana, t-paita päällä pitkin kaupunkia jäätelöä syöden, vaan nyt hoidetaan välttämättömyyksiä, kun koleus alkaa hiipiä ihon alle.
"Pimeys on mustaa samettia" kuulostaa kovin kauniilta. Minun on vaikea suhtautua pimeyteen positiivisesti, kun minulle se tarkoittaa väsymyksen ja pakollisen sisällä olemisen lisääntymistä.
Alina, kirjoitat myös minulle tärkeistä asioista: minä jumiuduin ikäviin asioihin ihan liian helposti ja pienetkin vastoinkäymiset kasvavat helposti hurjiin mittoihin ja vievät yöunet. En vain tiedä, miten oppisin rennompaa ja kepeämpää otetta.
Mari: olen kuullut tuosta, että joka päivästä kannattaisi yrittää löytää pala lomaa. Se on aika vaikeaa, mutta olen yrittänyt sitä nyt sen ohella, että yritän järjestää arkea katkaisevia tekemisiä. Kun huomaa, että millainen elämä johtaa masennuksen tielle, on pakotettu tekemään asioita toisin. Toivottavasti onnistuu.
Mukava kuulla, että olet pystynyt edes jotenkin helpottamaan arkea lomasi jälkeen. Toivon onnistuvani itsekin, kun en enää jaksaisi itsekään kovin rankkoja jaksoja.
Post a Comment