Wednesday, February 18, 2009

Kuloala eli alakulo ja hieman yksinäisyydestäkin

Olo on kuin ihmisellä oravanpyörässä: pyörä pyörii, hengästyttää ja maisema ei vaihdu. Olisipa jo ilta ja pääsisi nukkumaan. Jotenkin ei taas vain huvita.

En käsitä, miten yöunet klo 00-09 välillä virkistävät ja klo 22-07 välillä ei: tuntimäärähän on ihan sama. Täytyy siis olla jotain unen kannalta kriittistä joko klo 22-00 välillä (eli heikkoa unta) tai sitten klo 07-09 välillä (superunta). Siis väsyttää ja alakulottaa.

---

Törmäsin tällaiseen Tiede-lehden uutiseen yksinäisyydestä, jonka mukaan yksinäisyys näkyisi aivoista. Uskon, että tuossa on perää, vaikka mielelläni itse korostan myös sosiaalisia taitoja ja kasvatustakin. Jos kasvaa yksinäisyyteen ja sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään, sillä on varmasti haitallisia vaikutuksia aikuisenakin. Toisaalta varmasti aivotkin vaikuttavat siihen, miten sosiaalisessa elämässään onnistuu. Jos sosiaalinen elämä ei palkitse tai palkitsee hyvin vähän, yksinoleminen voi ollakin ihan mieluisaa tai pahimmassa tapauksessa yksinäisyys on ainoa, tuskainen vaihtoehto.

Minä olen aina ajatellut kasvaneeni yksinäisyyteeni, ja olen uskonut kasvatukseni vaikuttaneen siihen, että sosiaaliset taitoni eivät ole kovin hyvät. Varmasti tässäkin on perää, mutta kieltämättä tunnistan myös tuossa aivotutkimuksessa jotain tuttua: ei minullekaan sosiaaliset tilanteet välttämättä mitään palkitsevia ole. Ei todellakaan eikä koskaan ole ollutkaan.

Koen mieluisiksi sellaiset sosiaaliset tilanteet, joissa olen joko kaksin jonkun kanssa tai pienessä, tutussa tai muuten hyvähenkisessä porukassa. Ryhmän koon kasvaessa (vaikea sanoa rajoja, ehkä 6-10) ahdistukseni lisääntyy, mikä tietysti tarkoittaa ryhmätilanteen palkitsevuuden vähenemistä. Koen tuon kokoisen ryhmän usein kai jotenkin uhkaavaksi: minun pitäisi osata kuulua ryhmään, mutta tunnen helposti ulkopuolisuuden tunnetta, sosiaalista taitamattomuutta ja sen myötä ahdistusta. Nykyään tuo taitaa olla jo opittua: kun on lukemattomia samanlaisia taitamattomuuskokemuksia takana, ahdistus tulee jo ennen varsinaista ryhmätilannettakin.

Ryhmän koon suurentuessa ahdistukseni taas vähenee. On sosiaalisessa mielessä helpohkoa olla ryhmässä, jossa voi ikään kuin "hukkua" massaan. Toisaalta ihan oudossa ryhmässä minua ei välttämättä ahdista, koska minulle ei ole vielä ehtinyt muodostua mitään roolia. Keskikokoinen ryhmä, jossa minulle on muodostunut itselleni epämieluisa rooli, on minulle kaikkein ahdistavin kokemus. Onneksi niitä ei juurikaan elämässäni ole, ainoana poikkeuksena jossain määrin työelämä.

Mahtaakohan siis yksinäisyys syntyä enemmän tietynlaisten geenien myötä vai muokkaako kasvatus aivoja yksinäiseen suuntaan? Jotenkin minusta tuntuu, että myös muut ihmiset työntävät yksinäisyyteen taipuvaista yksinäiseksi (kiusaamalla, "antamalla" sivustakatsojan roolin, jättämällä ulkopuolelle). Sikäli uskon asian olevan inhottavasti monen tekijän summa, joka etenee kuin lumivyöry keräten lisää massaa itseensä, jos sen antaa vapaasti edetä.

3 comments:

Yvonne said...

Mä tykkään lukea Tiede -lehteä ja käydä tuolla keskustelupalstalla.

En ole varma, viihdynkö yksin vai onko mut pakosta laitettu viihtymään yksin. Mutta nykyään kestän tätä yksinolemista. Hyvä sekin.

Hehkuvainen said...

Minä olen lukenut, että ennen puoltayötä saatu uni on kaikista virkistävintä. (En muista mistä kaikkialta minä olen niin lukenut, mutta esim. täällä niin väitetään myös.)

Sen sijaan siitä olen aivan varma, että ainakin talvella myöhempään nukkuminen tuntuu virkistävämmältä kuin aikaisemmin herääminen. Jo pienikin sarastus helpottaa huomattavasti, se on aivan eri asia kuin täydelliseen pimeyteen herääminen.

Nan said...

Yvioon: kun on lapsuudesta asti kokenut yksinäisyyttä, on vaikea sanoa, viihtyykö itse niin paremmin vai onko pakotettu viihtymään. Hienoa, että nykyään kestät yksinäisyyttä. Minä olen oppinut sitä sietämistä myös, ja se helpottaa oloa kummasti, vaikka ei poistakaan tyhjyyden tunnetta.

Hehkuvainen: minä olen taipuvainen uskomaan, että yöuni välillä 06-08 (tai 09) on ihan erityisen tärkeää ;) Ehkä tosiaan kyse on tuosta pimeydestäkin. Luonnollisintahan olisi herätä aamun sarastukseen, ei säkkipimeyteen. Kai tuo siis kropassakin tuntuu, kun on luonnollisen rytmin vastaista.