Friday, May 15, 2009

Ehkä hieman huono...

...minä nimittäin, ainakin omasta mielestäni. Tässäkin asiassa järki tosin on eri mieltä kuin sisäinen tunteeni. Vahvasti tunnen olevani huono ja oikein imen itseeni todisteita ulkopuoleltani tukemaan käsitystäni. Järki yrittää väliin sanoa sanottavansa, mutta en halua kuunnella sitä.

Olen vetänyt johtopäätöksiä huonoudestani monestakin asiasta tällä viikolla riippumatta siitä, olisiko minulla mitään oikeaa syytä tehdä niin. Jos esimerkiksi joku toinen on onnistuja ja todellinen Hannu Hanhi, ei se tarkoita sitä, että juuri minä olisin vastaavasti huono. Se, että en ole joissain asioissa elämässäni ollut oikein onnistuja, ei tarkoita sitä, että olisin kokonaan huono ihminen. Minulle vain tietyt tilanteet näyttävät olevan haastavia vuodesta toiseen ja minun on vaikea uskoa itseeni (vaikka syytäkin voisi joskus olla), joten ihmekö se on, jos tuulee joskus tosi kovaa vastaankin.

Olemistani näyttää hankaloittavan suuresti myös ylivahva oikeudenmukaisuudentajuni: saatan mennä jopa ihan pois tolaltani, jos näen epäoikeudenmukaisuutta. Jos itse tulen kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, tulkitsen sen helposti omaksi viakseni, vaikka yhtälaillahan tapauksessa on muitakin osapuolia. Tilanteet ovat usein niin mutkikkaita ja ihmissuhdekiemuroissa on paljon piiloteltua ja perusteetonta suosimista, suoranaista inhottavuutta ja laumasieluista hyväksymistä ja hyväksymättömyyttä, että ei niihin kaikkiin pieniin kiemuroihin voi mitenkään tarttua. Joskus oikeasti voi seurata vain sivusta ja sietää sen minkä sietää, eikä silti ole mitään syytä tulkita, että juuri minä olisin huono. Ehkä olen sillä hetkellä vain väärässä paikassa väärään aikaan, pelannut korttini väärin tai jotain. Sattuuhan sitä.

5 comments:

Hehkuvainen said...

Kyllä, sellaista sattuu. Olisipa se hienoa, kun muistaisi aina olla reilu itseään kohtaan. Vaatisi yhtä paljon kuin muilta, mutta ei enempää. Antaisi anteeksi sen minkä muillekin, ja ehkä vielä pienesti enemmän. Ja ennen kaikkea lakkaisi keräämästä todisteita siitä että on jotenkin huono. Ei se kai auta kuin muistutella itseään asiasta :).

Ihanaa viikonloppua!

Ipo said...

Etkä oo huono, vaan MÄ oon!

...

Tsemppiä ja positiivista mieltä alkavaan viikkoon!

Nan said...

Hehkuvainen: niin, olet oikeassa. Erityisesti itseään kohtaan pitäisi olla lempeä... Olen kyllä mestari keräämään todisteita omasta "huonoudestani", mikä on ääriärsyttävää!

Ipo: mitä?! Ethän SINÄ ole huono! :)

Kiitos teille, ja ilostuttavaa uutta viikkoa!

Anonymous said...

hmm. tuota kutsutaan huonoksi itsetunnoksi.

Maria

Nan said...

Maria: sieltähän se totuus tuli :) Näinhän se on. Olen huomannut, että joissain asioissa olen yllättävänkin varma ja vahva, mutta joissain asioissa itsetuntoni on suorastaan hävettävän huono (ja sen huonon itsetunnon peittelykin on haastavaa). Eli arvelen, että "huono itsetunto" ei välttämättä tarkoita sitä, että kokee olevansa ihan kaikessa ja aina huono (vaikka niinkin voi olla).