Wednesday, May 27, 2009

Heikko itsensä markkinoija

Yksi merkittävimmistä asioista, jonka työelämässä olen oppinut, on itsensä markkinoimisen tärkeys. On hienoa olla hyvä työntekijä, mutta jos haluat, että sinua arvostetaan ja uraasi työnnetään eteenpäin, sinun täytyy osata tuoda itseäsi esille sopivissa tilanteissa ja osata olla oikealla tavalla sosiaalinen ja mukana porukoissa. Muuten - hyvänäkin työntekijänä - jäät muiden jalkoihin ja varjoon ja syrjäytetyksi, eikä vaihtoehdoksi jää kuin sietää tai poistua takavasemmalle.

Olen hämmästyksekseni oivaltanut, että ne ihmiset, joita omassa työpaikassani on työnnetty urallaan eteenpäin, ovat kuin samasta puusta veistettyjä: itseänsä esilletuovia, sosiaalisia kaikkien kavereita. Eivät he todellakaan ole taidoiltaan olleet sellaisia, että ylennykset juuri heille olisi perusteltuja. He vain ovat esitelleet onnistumisiaan avoimesti esimiehilleen, mielistelleet sopivasti, "hengailleet" oikeiden ihmisten kanssa ja ovat osanneet avata suutaan juuri silloin, kun on pitänyt. He ovat markkinoineet itseään juuri siten kuin on pitänytkin.

Jos katson työkavereitani, niin siellä on monia hiljaisempia puurtajia, jotka tositilanteessa ovat ottaneet tosi hyvin tilanteita haltuun ja joiden osaaminen häikäisee. Heidän ongelmansa on kuitenkin se, että he pääasiassa puurtavat töitään valittamatta, onnistumisiaan levittelemättä ja verkostoitumatta. Tokihan he tulevat toimeen työkavereidensa kanssa, oikein hyvinkin, mutta se sellainen itsensä markkinointi rinta rottingilla ja suu maireana puuttuu, ja kaverisuhteiden muodostaminen oikeiden henkilöiden kanssa on heikkoa, koska he ovat mielellään tekemisissä kenen kanssa tahansa (eli työelämässä tärkeä kohdennus niihin merkittäviin henkilöihin puuttuu).

En sano, että nämä kyynärpää edellä, suu maireassa hymyssä kulkijat toimisivat väärin. He ovat vain se ihmistyyppi, jota nykyaika suosii. Ei sillä ole väliä, ovatko he parhaita työntekijöitä, vaan riittää, että he ovat sosiaalisesti oikea ihmistyyppi; typeränä laumaeläimenä ihminen pönkittää eteenpäin sellaista lajitoveriaan, joka on se näkyvästi kaikkein hyväksytyin. Hävettää oikein niiden ylempien puolesta, jotka pönkittävät elämässään eteenpäin vain tätä ihmistyyppiä, koska en usko sen olevan tie parhaaseen lopputulokseen.

Miten tämä minuun liittyy? No, en todellakaan ole se hyvä itseni markkinoija. Olen oivaltanut, että kun kuulun tuohon toiseen porukkaan, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä oikein mihinkään nykyisessä työporukassani, ei enää sosiaalisesti eikä urallisestikaan. Eipä silti: en haluakaan olla urakiipijä, mutta en voi sietää "väärien" ihmisten palvontaa, jota väkisinkin vuosien varrella olen nähnyt ja tulen näkemään. En voi sietää pätevien ihmisten syrjintää heijastuksena lajityypillisestä tietyn (sosiaalisen ja suositun) ihmistyypin suosimisesta.

Voin sanoa epäonnistuneeni erityisesti sosiaalisesti työelämässä tällä hetkellä. Se ei oikeasti ole kivaa, nimittäin olla sivussa vähän kaikesta.

3 comments:

NeitiMistyJ said...

Jälleen kirjoitit osuvasti ja aivan nappiin! Olen huomannut meillä työmaalla saman, ja se kyllä saa näkemään punaista! Sitten ne ylöspäin päässeet henkilöt tilanteen tullen eivät sitä tilannetta osaakaan hallita ja koittavat saada ne "alemmat" pelastamaan itsensä ja maineensa.
Argh...raivostuttavaa!

Tsemppiä vain taas loppuviikkoon sinullekin!
Ja blogissani olisi sinulle tunnustus, jos haluat sen sieltä napata!

Hehkuvainen said...

Olet varmasti oikeassa. Itse olen ollut niin kovin vähän työelämässä viime aikoina, etten ole päässyt tarkkailemaan tilannetta, mutta kuulostaa kyllä todennäköiseltä. Noinhan se juuri menee.

Jotenkin toivoisin että osaisin sanoa tähän jotain fiksua. Ehkä joskus osaankin, mutta nyt ei tule mitään :).

Nan said...

Kiitos tsempeistä ja kivasta tunnustuksesta :)

Jotenkin tuntuu, että varmaan useassakin työpaikassa pelataan tuollaisia pelejä, joissa "pomot" suosivat kavereitaan ja itseään korostavia henkilöitä, ja pönkittävät heitä eteenpäin. Mietin, että ehkä he siten kokevat *itse* myös hyötyvänsä, siis omalla urallaan. Kai tuota pitäisi vain sietää ja olla ottamatta henkilökohtaisesti. Ehkä se on luonnon laki, jota sietää sen minkä sietää (kullakin rajansa). Kannattaisi kai vain keskittyä työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin osaa, vaikka sillä ei olisikaan mitään vaikutusta siihen, miten sinua palkitaan. Tilaisuuden tullen voi tietysti yrittää vaihtaa työtä... Olen itse kai aika häijy, kun en lähde tuollaisia ammattitaidottomia kiipijöitä auttamaan. Jos eivät osaa hommiaan, niin eivät osaa. Tosin, eipä minulle tuollaisia tilanteita ole vastaan tullut.

Hehkuvainen: ei täällä ole kommenteille fiksuusmittaria :) Kai työyhteisöjä on joka lähtöön, mutta ehkä suurimmassa osassa kuitenkin vaikuttavat jonkinlaiset yleiset säännöt, joista en kyllä ole ihan perillä...

Oikein hyvää viikon jatkoa teille molemmille! :)