Heikko itsensä markkinoija

Yksi merkittävimmistä asioista, jonka työelämässä olen oppinut, on itsensä markkinoimisen tärkeys. On hienoa olla hyvä työntekijä, mutta jos haluat, että sinua arvostetaan ja uraasi työnnetään eteenpäin, sinun täytyy osata tuoda itseäsi esille sopivissa tilanteissa ja osata olla oikealla tavalla sosiaalinen ja mukana porukoissa. Muuten - hyvänäkin työntekijänä - jäät muiden jalkoihin ja varjoon ja syrjäytetyksi, eikä vaihtoehdoksi jää kuin sietää tai poistua takavasemmalle.

Olen hämmästyksekseni oivaltanut, että ne ihmiset, joita omassa työpaikassani on työnnetty urallaan eteenpäin, ovat kuin samasta puusta veistettyjä: itseänsä esilletuovia, sosiaalisia kaikkien kavereita. Eivät he todellakaan ole taidoiltaan olleet sellaisia, että ylennykset juuri heille olisi perusteltuja. He vain ovat esitelleet onnistumisiaan avoimesti esimiehilleen, mielistelleet sopivasti, "hengailleet" oikeiden ihmisten kanssa ja ovat osanneet avata suutaan juuri silloin, kun on pitänyt. He ovat markkinoineet itseään juuri siten kuin on pitänytkin.

Jos katson työkavereitani, niin siellä on monia hiljaisempia puurtajia, jotka tositilanteessa ovat ottaneet tosi hyvin tilanteita haltuun ja joiden osaaminen häikäisee. Heidän ongelmansa on kuitenkin se, että he pääasiassa puurtavat töitään valittamatta, onnistumisiaan levittelemättä ja verkostoitumatta. Tokihan he tulevat toimeen työkavereidensa kanssa, oikein hyvinkin, mutta se sellainen itsensä markkinointi rinta rottingilla ja suu maireana puuttuu, ja kaverisuhteiden muodostaminen oikeiden henkilöiden kanssa on heikkoa, koska he ovat mielellään tekemisissä kenen kanssa tahansa (eli työelämässä tärkeä kohdennus niihin merkittäviin henkilöihin puuttuu).

En sano, että nämä kyynärpää edellä, suu maireassa hymyssä kulkijat toimisivat väärin. He ovat vain se ihmistyyppi, jota nykyaika suosii. Ei sillä ole väliä, ovatko he parhaita työntekijöitä, vaan riittää, että he ovat sosiaalisesti oikea ihmistyyppi; typeränä laumaeläimenä ihminen pönkittää eteenpäin sellaista lajitoveriaan, joka on se näkyvästi kaikkein hyväksytyin. Hävettää oikein niiden ylempien puolesta, jotka pönkittävät elämässään eteenpäin vain tätä ihmistyyppiä, koska en usko sen olevan tie parhaaseen lopputulokseen.

Miten tämä minuun liittyy? No, en todellakaan ole se hyvä itseni markkinoija. Olen oivaltanut, että kun kuulun tuohon toiseen porukkaan, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä oikein mihinkään nykyisessä työporukassani, ei enää sosiaalisesti eikä urallisestikaan. Eipä silti: en haluakaan olla urakiipijä, mutta en voi sietää "väärien" ihmisten palvontaa, jota väkisinkin vuosien varrella olen nähnyt ja tulen näkemään. En voi sietää pätevien ihmisten syrjintää heijastuksena lajityypillisestä tietyn (sosiaalisen ja suositun) ihmistyypin suosimisesta.

Voin sanoa epäonnistuneeni erityisesti sosiaalisesti työelämässä tällä hetkellä. Se ei oikeasti ole kivaa, nimittäin olla sivussa vähän kaikesta.