Tuesday, May 05, 2009

Siellä olen minäkin...

siis naamiksessa! Aikoinaan uteliaisuuttani kirjauduin Facebookiin, tutustuin siihen ja nykyään jopa ihan pidän siitä, siinä on ideaa. Eihän se oikeita ihmissuhteita korvaa, mutta tarjoaa ihan kelpo viihdettä arjen keskelle. En ole kovinkaan aktiivinen naamiksen käyttäjä, mutta joskus vilkuilen, mitä "kaverini" siellä ovat puuhanneet ja se on ihan viihdyttävää.

Näin yksinäinenkin on jopa onnistunut muutaman ihmisen "naamiskaverikseen" saamaan, mistä olen yllättynyt. Totta puhuen on kuitenkin sanottava, että useimpia ihmisiä en oikeasti tunne, he ovat lähinnä naamoja töistä, mutta ei se haittaa niin kauan kuin nämä "kaverini" ovat oikeasti "elävässäkin elämässä" ihan mukavia ihmisiä.

Olen kuitenkin saanut kutsuja myös ihmisiltä, joita en tunne. Erään ulkomaalaisen, jota varmasti en ole ikinä tavannut, hylkäsin saman tien. Yhden tuntemattoman hyväksyin, kun henkilöstä tuli miellyttävä vaikutelma ja menneisyydestämme löytyy jotain yhteistä. Seuraavan tuntemattoman kasvot olin nähnyt, mutta en todellakaan tuntenut häntä. Kiusaannuin suuresti siitä, että hän oli jostain kaivanut tietoni ja halusi olla "ystäväni". Olisi varmaan pitänyt olla kiitollinen huomiosta, mutta minä lähinnä tässä tapauksessa kiusaannuin tungettelusta (en pidä siitä, että minusta kaivellaan henkilökohtaisia tietoja).

Luulin, että minulla on selkeä linja "ystäväksi" hyväksymiseni suhteen. Ihan tuntemattomat voin huoleti hylätä, ellei henkilö jostain syystä vaikuta asialliselta ja kiinnostavalta, puolitutut, kivanoloiset ihmiset hyväksyn. Ihmiset, joita en aidosti halua "lähipiiriini", hylkään. Välille näyttää kuitenkin mahtuvan ihmisiä, joista ei tiedä, mihin kategoriaan heidät lykkäisi.

4 comments:

Hehkuvainen said...

Yhtään en ole takaisin kaivannut naamakirjaan, kun kerran sieltä lähdin kauan aikaa sitten. Olen kuullut, että se on monille oikein sopiva ja kiva paikka, mutta minulle ei sitten alkuunkaan.

Nan said...

Ymmärrän :) Luulin itsekin, että tuollainen paikka ei olisi makuuni, mutta on se sitten kuitenkin ihan kiva.

Tulin uteliaaksi: mikä siinä sinua tökki, niin että et sitä sopivaksi itsellesi kokenut? :)

Hehkuvainen said...

No, syitä oli monia. Yksi syy oli se, että minua oikeasti ärsytti se että tuli pyyntöjä "kavereilta". Ja sitten niitä kaikkia ihme sovelluksia... en minä niitäkään jaksanut.

Mutta ehkä suurin syy poistumiseen oli minun pääni. Se nimittäin kehittää ongelmia asioista joiden ei tarvitsisi olla ongelmia.

Siellä oli ihmisiä, joiden asioista en halua tietää (koska tulen pahalle tuulelle ja mustasukkaiseksi jos ja kun heillä menee paremmin kuin minulla). Ja voisihan siellä olla kurkkimatta toisten juttuja, mutta minä en osaa olla kurkkimatta kun mahdollisuus kerran on. Tämän tietäen ja itseni tuntien ainoa vaihtoehto on poistaa itseni palvelusta kokonaan.

Nan said...

Kiitos. Hmm.. kuulostaa tutulta, eli olet tainnut selittää asian aiemminkin. Ymmärrän hyvin näkemyksesi, kyllähän tuota kautta voi hyvin tyydyttää uteliaisuuttaan eikä se aina ole hyvä asia. Enkä minäkään niistä sovelluksista pidä... enkä liikaa itseään tyrkyttävistä ihmisistä ja mukakavereista. Yritän vain nyt löytää itselleni hyvät rajat tuohon touhuun. En kyllä ymmärrä niitä, jotka jaksavat päiväkausia roikkua tuolla...