Mieleni on taas heittäytynyt hankalaksi: koen, että minulla ei ole aikaa "mihinkään". Tuo on nimenomaan mieleni kehittämä tunnetila, joka ahdistaa ja jäytää sisuksiani. Todellisuus on hieman toisenlainen, vaikka kieltämättä ajankäyttöni kuristaa minua juuri nyt.
Iso osa ajasta minulla menee arkisten velvollisuuksieni täyttämiseen, joista vain pieni osa on mukavaa pakertamista. Lopun teen, koska niin kuuluu tehdä. Ns. vapaa-aikani käytän omien henkilökohtaisten velvollisuuksieni hoitamiseen, esimerkiksi kodin siedettävänä pitämiseen (kodin siistinä pitämiseen minulla ei ole aikaa) ja itseni huoltamiseen. Missä on kiva tekeminen? No, on sitäkin, ehkä tunti tai pari päivässä ja viikonloppuna hyvällä onnella enemmänkin.
Turhauttaa vain tämä ainainen pakertaminen, joka täyttää oloni ihan täysin. Minusta välillä jopa tuntuu siltä, että mitään muuta ei olekaan, vaikka se ei olekaan totta. En vain osaa ajatella, että hyviäkin hetkiä on, kun haluaisin niitä olevan paljon enemmän.
Minulla on kieltämättä varsin ahne olo: haluaisin ahnehtia kivaa tekemistä ja sen tuomaa kivaa oloa ennemmin kuin turruttavaa ja lähes kaiken ajan vievää arkista puurtamista. Ei minua huvittaisi tyytyä johonkin yhteen kivaan tuntiin vuorokaudessa, jolloin silloinkaan en oikein osaa pysähtyä ja nauttia, kun tiedän sen ilon loppuvan lyhyeen jonkin hölmön velvollisuuden jo kalvaessa tietoisuuttani. Mieleni ikään kuin vain odottaa ja suorittaa velvollisuuksia, silloinkin, kun ei kannattaisi. Ärsyttää.
Kai ajankäytön hallintaa voisi opetella, kun jotenkin saisi mielensä taipumaan siihen.
5 comments:
Pitääkin olla vähän ahne. Pitää haaveilla enemmästä ja paremmasta ajasta, pitää haluta sitä. Se on tervettä. Ja kun on mielessä vaikka hämäriäkin tavoitteita, niitä voi yrittää saavuttaa :).
Tsemppiä!
Pientä ahneutta ja haaveitakin täytyy olla, jotta saa itsensä jatkamaan eteenpäin kohti valoa! Aina se ei ole helppoa ja toisinaan kolisee kovempaa mutta onko parempi olla haaveilematta ja huomata, ettei olekaan elänyt pitkään aikaan vai olla puhtaalla omallatunnolla, että ainakin yritin. Näitä tulee välillä pohdittua itsekin. Välillä on vain vaikka haparoitava, että tietäisi millaista on elää, eikä vain pelkästään pysytellä hengissä.
Haleja!
Hehkuvainen: kiitos! :) Olen samaa mieltä, että hieman ahne pitääkin olla, kunhan ei ole sitä toisten kustannuksella. Onhan minulla haaveitakin, mutta juuri nyt tuntuu kuin ne olisivat ison, pimeän huoneen toisella laidalla enkä todellakaan näe tietäni edes suunnilleen sinne päin :(
NeitiMistyJ: Kiitos :) Elämässä kolisee väkisinkin ja kai sen jo alan hiljalleen hyväksyä. Mieltäni kalvaa ajanpuutteen lisäksi tunne elämättömästä elämästä... koska enhän minä ole oikeastaan tehnyt muuta kuin "odotettuja" asioita ja omat haaveeni ovat jääneet jonnekin jalkojen tomuun... :( Nyt on vaikea opetella tavoittelemaan niitä ikiomia haaveitaan, kun ei ole sitä tavoitteellisesti koskaan oikeastaan tehnyt kuin ihan pikkiriikkisessä määrin. Haparointi siis jo väsyttää, mutta kaipä tässä on vielä yritettävä...
Mietin sitä, että onko käsitteesi "liian vähän aikaa" ja kiire-termi yhteneviä ja huomasin, että eivät ole. Liian vähässä ajassä tuntemukset ovat omasta itsestä tulevia ja kiireessä taas jokin ulkopuolinen asia vaatii tekemään.
Anonymous: olet oikeassa, hyvin tiivistetty. Onhan minulla ollut kiirettäkin, mutta oma mieleni (ylitunnollisena) ei osaa hallita kaikkea sitä tekemismahdollisuuksien määrää siten, että saisi ajastaan hallinnan tunteen. On vain koko ajan tunne, että ei ole aikaa mihinkään, vaikka tarkemmin ajateltuna ja organisoituna sitä aikaa kuitenkin on/olisi.
Post a Comment