Friday, January 11, 2008

Ihan kiva nainen

Minä olen ihan kiva nainen. Juuri sellainen ihminen, josta sanotaan, että ihan kiva tai ihan mukava. Minua pidetään varsin harmittomana tai ainakin sellaisena, joka voidaan tarvittaessa jyrätä tai siirtää syrjään. Minusta kiinnostutaan vasta siinä vaiheessa, kun minä voin antaa jotain sellaista, mitä toinen haluaa, ja kun toisen tarve poistuu, minuunkaan ei tarvitse kiinnittää enää huomiota.

Ehkä vähän kärjistin. Olen kuitenkin huomannut, että minuun suhtaudutaan siten, että minä en koskaan tee tai sano mitään järisyttävää. Tämä on virhearvio: saan kyllä suuni auki tarvittaessa ja voin antaa tekojeni puhua. En vain pidä siitä, minkä reaktion älähtämiseni usein aiheuttaa. Reaktioni saattavat tulla yllätyksenä minusta syntyneen väärän kuvan (jonka syntyminen toki johtuu myös käytöksestäni) vuoksi, koska kun toinen ihminen yllättyy, hän helposti reagoi vahvasti puolustautuen, vähättelemällä tai lyttäämällä minua ja/tai reaktiotani.

Tähän liittyy myös se, että menneisyydessä olen myös parisuhteissani ollut ihan kiva. Sellainen, jota voi kohdella vähän kurjastikin, koska sehän suhtautuu vain hymyillen, ymmärtäen ja lempeästi. On ihan totta, että jaksankin suhtautua aika pitkään lempeästi ja asiallisesti keskustellen, mutta en ihan loputtomasti. Minullakin tulee rajat vastaan. Kyllä minäkin vaadin asiallista kohtelua. Hetken ikävät puuskahdukset on helppo kestää, mutta ei toistuvaa ilkeilyä tai huomiotta jättämistä. Minäkin osaan jättää ja sulkea ihmisiä pois elämästäni. Minäkin osaan olla inhottava, jos minulle ollaan inhottavia.

Minä en halua olla parisuhteissani ihan kiva nainen, jota kohtaan tunnetaan jotain pientä kivaa, mutta ei koskaan tulista ihastumista tai rakkautta. En halua, että minun kanssani on ihan kiva olla, mutta oikeasti tähyillään sitä tulisempaa tunnetta joltain muulta ihmiseltä. Minä en halua olla kiva välivaihe ja seurakoira siihen asti, kunnes muka oikeampi ihminen löytyy.

Miten tällaisesta ihan kiva -leimasta pääsee eroon? Onkohan se minussa oleva pysyvä ominaisuus vai voisinkohan käyttäytymiselläni vaikuttaa siten, että minusta tulisi joskus jotain paljon enemmän?

Ehkä olen ollut vain väärien ihmisten kanssa. Ehkä en osaa tunnistaa sitä ihmistyyppiä, jolle voisin olla jotain uskomattoman ihanaa. Pelkään tosi paljon olevani tässä elämässä vain ihan kiva ihminen, joka elää ihan kivan pikku elämän, ja tämä ihankivuus näivettää minut päivä kerrallaan, minkä jälkeen kuolen onnettomana.

(Olen ollut ihan uskomattoman pahalla tuulella suuren osan tätä viikkoa. Kunpa tämä olo menisi pian ohi, se vetää myös mielialaa alas.)

7 comments:

Anonymous said...

Moi =) Kerro, jos keksit vastauksen tuohon "ihan kivaan". Itse en ole sitä keksinyt, joten jatkan elämistä ihan mukavana ja ihan hyvänä työntekijänä. Hassu juttu muuten, että kovin monessa kohtaa olen taas löytänyt omia ajatuksiani sinun kirjoituksista.

Huomenna voi olla muuten taas ihan kiva päivä :) Mukavaa viikkoa!

Anonymous said...

Blogissan on sinulle huomionosoitus.

Anonymous said...

Maire näemmä ehti ensin, mutta minulta saat myös samaisen huomionosoituksen :)

Nan said...

Kiitos huomionosoituksista Maire ja Tess. Olen oikein otettu :)

Henri: Juu, kerron vastauksen, jos vain itse keksin sen tuohon "ihankivuuteen". Onhan tuo toisaalta ihan positiivinen asia, että ihmiset suhtautuvat edes lievästi positiivisesti minuun. Parempi niin kuin että minusta ei pidettäisi. Mukavaa viikkoa sinullekin :)

Anonymous said...

Tuo jatkunut ärtymys on tuttua myös minulle. Usein se on kuitenkin enteillyt jonkun isohkon asian tulemista alitajunnasta esille.Sitten se taas helpottaa kun saa asian edes jollain tasolla ajateltua ja käsiteltyä.

Ja tuo ihan kivuus on mullekin tuttua. En sitten tiedä, johtuuko se vain minun omista ajatuksistani vai ovatko toiset oikeasti sitä mieltä? Ehkä toi johtuukin enemmän omasta heikosta itsetunnostani? Tosin vittuilua yms. pitkään jatkuneena, en tietenkään pidä kenenkään omana syynä...Monimutkainen asia. Kaikenkaikkiaan.

Nan said...

Mariia: Olen samaa mieltä tuosta, että ärtymys, levottomuus ja muut tuollaiset tuntemukset heijastelevat sitä, että jotain käsiteltävää on, ja se on tulossa ulos. On uskomatonta, miten minulla onkin mieliala nyt heitellyt: elämä tuntuu välillä tosi lohduttomalta ja surkealta ja välillä taas valoisalta ja keveältä. No, toivottavasti valoisa tasapaino löytyy jonain päivänä.

Kyllä tuo tunne ihankivasta varmaan liittyy myös tuohon itsetunnon alhaisuuteen... ainakin omalla kohdallani. Tosin olen kyllä ihmisten sanovan minulle, että olen "ihan kiva"... joten jotenkin tuo taitaa olla molempia, huonoa itsetuntoa ja todellisuutta. Monimutkaista kuitenkin.

Anonymous said...

Huomionosoitus myös täältä suunnasta :).