Saturday, January 26, 2008

Päivä, jonka olisi voinut jättää väliin

Toivon, että voisin unohtaa tämän päivän ajan virratessa eteenpäin. Tämä on ihan turha päivä, merkityksetön ja täynnä turhaa tuskaa. Minä en halua olla olemassa näin. On sietämätöntä viettää viikonloppua yksin juuri nyt, täysin yksin, ymmärtäen, että ei tämä elämä tästä millään helpolla keinolla merkityksellisemmäksi muutu. Tänään ei ole onnistunut oikein mikään (paitsi päivällinen). Edes asiaa, joka minun piti lohdutukseksi ostaa, ei löytynyt. Ei kaupasta ja jostain syystä netin kauttakaan ei onnistunut.

Muutama tunti pitäisi vielä jaksaa ja sitten voi mennä nukkumaan, jotta voisi herätä turhaan sunnuntaihin. Sitten alkaakin taas työviikko, jossa ei ole mitään odotettavaa. Yritän tehdä nyt mukavia asioita, mutta on vaikeaa saada minkään tuntumaan mukavalta juuri nyt. Eikä minulla ole ystäviä, joita voisin juurikaan tavata viikonloppuisin. Surkeaa.

Totta puhuen, minulla ei ole ollut näin kaamea olo moneen kuukauteen. Tämä on niin kaiken ilon syövä kuilu, johon tunnun hukkuvani täysin. Tiedän, että hyvä päivä on varmasti joskus taas tulossa, mutta tämä näköalattomuus vie viimeisenkin toivon rippeen. Ei minusta ole oikein mihinkään. Minua huolestuttaa tämä oloni huononeminen viime päivinä. Jostain pitäisi keksiä jokin oksa, johon tarttua. Jokin asia, joka auttaisi jaksamaan päivästä toiseen. Jokin positiivinen asia, jota odottaa. Mutta ei minulla ole mitään odotettavaa nyt. Ehkä huomenna keksin jotain. Ehkä.

4 comments:

Anonymous said...

En malta olla kommentoimatta =)Varsinkin kun omalla kohdalla ei oikein onnistunut edes tuo päivällinen. Jälleen kuin omia ajatuksia lukisi, melkein reaaliajassa.

Ajatusten samankaltaisuudesta johtuen, on pakko esittää kysymys. Tuleeko sinulle hetkiä, että näyttää ja tuntuu siltä, että omat ajatukset estää kaiken "tapahtumisen"? Elämä on merkityksellinen (johon uskon), mutta ajatukset estävät sen. Itselläni noita hetkiä on tullut viime aikoina usein, huomaaan, että ajatukset estävät yhtä ja toista, mutta kun asiat tekee, niin ajatukset väistyvät. Voisi kai sanoa, että kaikki ei ole sitä miltä omat ajatukset saa ne näyttämään.

Ajatukset kertoo, että sunnuntai on turha päivä. Teen siitä erilaisen :)

Nan said...

Kiitos kannustavasta kommentistasi :)

Kyllä minulle tulee sellaisia hetkiä, jolloin ajatukseni tuntuvat estävän kaiken "tapahtumisen". Varsinkin jos on liikaa aikaa, niin silloin sortuu liikaa ajatteluun, joka saattaa lamaannuttaa. Parempi olisi vain tehdä enemmän, jolloin tekeminen syrjäyttää pahaa oloa.

Tiedän, että teoriassa elämä on merkityksellinen, mutta minulla on nyt ollut päiviä, jolloin ei ole tuntunut siltä. Lisäksi on ollut vastoinkäymisiä, jotka meinaavat musertaa. On vaikea jaksaa. Tiedän kyllä, että hyvänä päivänä ajatukset ja tuntemukset ovat toisenlaiset, ja toiveikkuuttakin on.

No, tänäänkin on sattunut sen verran ikävää, että ei tästä hyvä päivä tullut :( Toivottavasti sinulla on paremmin ja päivällinenkin onnistuisi :)

Anonymous said...

Voih! :( Ikävää, että sulla on ollut kurjan tuntuinen viikonloppu.

Toivotan voimia alkavaan viikkoon!

Nan said...

Kiitos Ipo :) Viikonloppuni oli huonoin aikoihin, joten on ihme, että nyt olo on siedettävä. Kannustuksesi lämmittää.