Sunday, February 24, 2008

Ajanaisia hajatuksia

Vihdoin alkaa tuntua siltä, että olen melkein terve. En toki vieläkään pysty edes ajattelemaan ulkoilua tai liikuntaa, mutta muuten oleminen tuntuu melkein normaalilta, mikä on viime päiviin verrattuna aivan loistava olotila. Sairastelu on kyllä kammottavaa, varsinkin tällainen, jossa on korkea kuume ja paha olo.

Lepotauko töistä on tehnyt kyllä hyvää. On ollut hyvä nukkua juuri niin paljon kuin nukuttaa ja vain olla ja möllötellä. En ole tällä viikolla uhrannut ajatustakaan työlle, mikä on ihanan tervettä. Toivon tosiaan, että tämä "loma" olisi auttanut myös työmotivaatioon ja siihen, että jaksaisin pakertaa nyt muutenkin pirteämpänä. (Jotenkin epäilyttää...)

Päässäni on pyörinyt viime päivinä vain hajanaisia ajatuksia monista asioista, mutta kai tämä sairastelu on jotenkin tuonut sen, että ei jaksa kohdistaa ajatuksia syvällisemmin mihinkään erityiseen. Kun oma fyysinen olemus vain möllöttää ja köllöttää, niin jotenkin ajatuksetkin menevät samaa turvallista köllöttely-rataa. Ei pahemmin ahdista ja pienet asiat jaksaa hieman hymyilyttääkin. No, mikäs tässä. Öllöttely on kivaakin, ja kai pää jonain päivänä taas toimii terävämmin.

2 comments:

Mariia said...

Öllöttely on tosiaankin taivaallista! Kun pääsee siihen tilaan että kaikki on oikeastaan enemmän tai vähemmän jees,niin se on luksusta. Ainakin minunlaiselleni asioiden vatkaajalle ja vänkääjälle :)

Nan said...

Nyt kun arki on taas koittanut, niin voin todeta, että öllöttely on taivaallista! *Huokaus*, nyt tuosta voi taas vain haaveilla...

Taidan olla myös jonkinlainen asioiden vatkaaja, joten tiedän tuon, että välillä pitäisi päästä vain olemaan rennosti, muuten päätä puristaa :)