Friday, February 15, 2008

Huoh, yrittämisen jälkeen tyhjä olo, mutta jotain pientä iloakin

Olen ponnistellut erään asian eteen nyt jonkin aikaa. En ole ihan varma, että voinko vielä todeta lopputuloksen, mutta minusta tuntuu, että en ihan onnistunut tässä asiassa. Epäonnistuminen harmittaa, mutta ei ehkä niin paljon kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Tein nimittäin parhaani, ponnistelin oikeasti kovasti ja minusta riippumattomista syistä se ei vain ollut tarpeeksi.

On tyhjä olo, mutta silti jotenkin siedettävä. Taitaa todellakin olla niin, että usein tärkeämpää on matka eikä päämäärä; se että oikeasti paneutuen ponnistelee jonkin asian eteen tuo tunteen siitä, että enempää ei olisi voinut tehdä, mikä taas auttaa hyväksymään ei-toivotun lopputuloksen. Olen iloinen, että ponnistelin, koska tekemättä jättäminen olisi voinut harmittaa pitkäänkin. Lisäksi tämä tapaus on opettanut minulle paljon uutta, myös itsestäni.

On kuitenkin tapahtunut välillä jotain hyvääkin. Eilinen ilahdutti minua kovasti: sain yllättäen tilaisuuden tehdä mukavia asioita yllättävässä seurassa. Olen vieläkin ihan suunnattoman ilahtunut: jos jotain tällaista tapahtuisi vaikka edes kerran kuussa, elämäni tuntuisi huomattavasti valoisammalta. Kyllä se niin on, että kun pääsee jakamaan asioita toisten ihmisten kanssa, se on elämää, joka tuntuu elämisen arvoiselta. Vaikka olisi kuinka paljon rahaa, mutta jos tarvitsee taivaltaa vain omalla yksinäisellä polulla, vain itseään viihdyttäen, niin ei se riitä tuomaan elämään oikeanlaista sykettä. Ei ainakaan minulla. Minä näköjään "tarvitsen" seuraa.

2 comments:

Maire said...

Jokainen meistä tarvitsee seuraa edes muutamana päivänä kuukaudessa. Toivottavasti päiviisi löytyy ystäviä!

Nan said...

Kiitos! Onneksi minulla on sentään joitain ihmisiä, joista olen toki tosi kiitollinen. Jos tulee pitkiä aikoja yksinäisyyttä, niin se tuntuu välillä lohduttomalta. Jaksan kuitenkin tavata ihmisiä, ja se on hyvä.